matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Miksi Jan Vapaavuori tapasi miljardöörin tyttären ja käy ulkomailla vähintään kerran kuussa?

Miksi Jan Vapaavuori tapasi miljardöörin tyttären ja käy ulkomailla vähintään kerran kuussa? Yle selvitti Helsingin johdon matkat ja luottokorttilaskut

Pormestarit tekivät kahden vuoden aikana ulkomaanmatkoja yli 200 000 eurolla. Pormestari Jan Vapaavuori on ulkomailla noin kerran kuukaudessa.

pormestarit

Jan Vapaavuori
Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoo, ettei hänellä ole muita suosikkikaupunkeja kuin Helsinki.Petteri Paalasmaa / AOP

Keväällä 2019 Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoi Yle Uutisille haastattelussa miettineensä eroja ministerin ja pormestarin töissään.

Silloin Vapaavuori kertoi näin: “Ministerillä on aina pulaa rahasta, pormestarina sitä on aina.”

(…) 

Pormestariston matkalaskuja läpikäydessä näyttää, että näin todella on. Helsingin pormestarin matkustuskulut ovat Suomen kaupunkien johdon mittapuussa aivan omaa luokkaansa.

Vapaavuori ulkomailla kuukausittain

Yle Uutiset pyysi Helsingin kaupungilta kaikkien viiden pormestarin matka- ja kululaskut sekä luottokorttiostot viimeisten kahden vuoden ajalta. Eli uuden pormestarimallin alusta alkaen tähän kesäkuuhun.

Laskimme tätä juttua varten yhteen kaikki toteutuneet ulkomaanmatkat.

Laskujen mukaan ehdoton reissukuningas on pormestari Jan Vapaavuori (kok.). Hän on käynyt kahden vuoden pormestarina oloaikanaan lähes joka kuukausi vähintään yhden kerran ulkomailla.

Vain parina kuukautena kahden vuoden aikana Vapaavuori ei ole käynyt missään Suomen ulkopuolella. Toisinaan ulkomaanmatkoja on useitakin kuussa.

Kaiken kaikkiaan Vapaavuoren matkakulut ovat kahden vuoden ajalta yli 109 000 euroa.https://yle.fi/uutiset/3-10940496

Matkoja on yhteensä 34. Yhden matkan aikana on saatettu käydä muun muassa New Yorkissa, San Franciscossa ja Seattlessa. Matkoja on siis tehty yhteensä 34, mutta grafiikassa näkyy 26 kaupunkia, joissa on käyty yhteensä 40 kertaa.

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) työmatkat kahden vuoden ajalta.
Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) työmatkat kahden vuoden ajalta. Antti Hämäläinen / Yle

New Yorkissa Vapaavuori on tavannut New Yorkin kaupungin ihmisiä ja tutustunut New Yorkin kaupungin toimintoihin. Lisäksi hän on osallistunut newyorkilaismiljardöörin Michael Bloombergin hyväntekeväisyyssäätiön kustantamaan pormestari-kouluun. Koulutuksen järjesti Harvardin yliopisto.

Vapaavuori kertoo, että hänet on kutsuttu koulutukseen 40 muun pormestarin kanssa ympäri maailman.

– Silloin kun Harvardin yliopiston parhaat professorit järjestävät johtajuuskoulutusta, joka on suunniteltu vain muutamalle pormestarille – se on asia, josta kukaan ei kieltäydy ja siitä on äärimmäisen paljon hyötyä, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori tavannut Guggenheimin johtajan

Mutta ennen kaikkea New Yorkin matkoissa on kiinnostavaa se, että yhtä kertaa lukuun ottamatta Vapaavuori on tavannut ihmisiä, jotka liittyvät Guggenheim-museoon ja säätiöön.

Helsingin edellinen valtuusto hylkäsi vuonna 2016 suunnitelmat Guggenheim-museon perustamisesta Helsinkiin. Vapaavuoren tapaamiset Guggenheim-vaikuttajien kanssa sijoittuvat päätöksen jälkeiseen aikaan.

New Yorkin matkoilla Vapaavuori on tavannut Guggenheim-säätiön johtajan Richard Armstrongin, Suomessa Guggenheimia lobanneen Janne Gallen-Kallela-Sirenin ja liikemiehenä ja taiteenkerääjänä paremmin tunnetun Chaim Poju Zabludowiczin.

Nyt on pakko kysyä Vapaavuorelta, onko hänellä oma yksityinen Guggenheim-lobbaus edelleen meneillään.

– Ei. Mitään Guggenheim-hanketta ei ole vireillä, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori on keskustellut “globaalista museokentästä”

Pormestarin mukaan kaikilla hänen tapaamillaan ihmisillä on elämässään myös muuta kuin pelkkä Guggenheim.

Richard Armstrong ja Janne Gallen-Kallela-Siren ovat Vapaavuoren mukaan kiinnostavia persoonia, joiden kanssa keskustellessa pystyy muokkaamaan kuvaa siitä, missä globaali museokenttä menee.

Ennen kaikkea tapaamiset ovat liittyneet Vapaavuoren mukaan parhaillaan vireillä olevaan Design- ja arkkitehtuurimuseoon.

– Se on kansainvälisen tason harjoitus, jonka eteenpäin viemisen takia minun on hyvä syvällisemmin ymmärtää, miten maailmalla tämän tason projekteja hoidetaan.

Poju Zabludowiczin kanssa Vapaavuori puhui taiteesta

Suomen yhden rikkaimman miehen Chaim “Poju” Zabludowiczin tapaaminen New Yorkissa tuntuu sekin olevan Vapaavuorelle arkista.

Paljon Vapaavuori ei tapaamisesta kerro.

Suomalais-israelilainen Zabludowicz tunnetaan taiteen tukijana ja keräilijänä.

Iltapäivälehtien sivuilla Zabludowiczin vaimo on poseerannut muun muassa Englannin kuninkaallisten kanssa. Heillä on myös kesäkoti Suomessa Loviisan lähellä Pernajassa. Kesäkodissa on taiteilijaresidenssi. Zabludowichin isä teki aikoinaan rahaa Suomessa asekaupalla.

Mutta hirveästi Vapaavuori ei halua hänestä puhua. Vapaavuori kertoo puhuneensa New Yorkissa Zabludowiczin kanssa kansainvälisestä taloudesta ja kansainvälisestä taidealasta.

Vapaavuori illasti Zabludowiczin tyttären kanssa Trumputin-iltana

Vapaavuori tuntuu kuitenkin pitävän Zabludowiczeista erityisen paljon. Ainakin Vapaavuori on halunnut pitää yhteyttä heihin myös Suomessa.

Kun heinäkuussa 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Helsingissä, Jan Vapaavuori illallisti Poju Zabludowiczin tyttären Tiffany Zabludowiczin kanssa Krog Robassa Pienellä Robertinkadulla.

Illallinen kesti tunnin. Toinen söi lohta, toinen vuohenjuustosalaatin.

Tiffany Zabludowicz on 25-vuotias taidekeräilijä, joka asuu Mannhattanilla New Yorkissa. Hän kuuluu Guggenheimin säätiön nuorten taidekeräilijöiden neuvoston puheenjohtajistoon.

Miksi Vapaavuori tapasi 25-vuotiaan miljardöörin tyttären etelä-helsinkiläisessä ravintolassa samaan aikaan kun Trump ja Putin neuvottelivat presidentinlinnassa mediasirkuksen ja äärimmäisten turvatoimien alla?

Vapaavuoren mukaan kaupunginjohtajan tehtävään kuuluu pitää huolta omasta osaamisestaan ja ylläpitää laaja-alaisia verkostoja. Tiffany Zabludowiczin tapaaminen oli Vapaavuoren mukaan osa sitä.

Illallinen oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, he söivät vain noin tunnin. Heidän illallisensa maksettiin osapuilleen minuutilleen samaan aikaan, kun Putin poistui presidentinlinnasta. Mistä juttelitte Tiffany Zabludowiczin kanssa?

– Juttelimme molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä.

Voitko valottaa vähän enemmän?

– En, Vapaavuori sanoo.

Mutta mikä teidän suhteenne Zabludowiczin perheeseen on?

Vapaavuori on pitkään hiljaa.

– He ovat ihmisiä, joita jossakin määrin tunnen. Mielenkiintoisia sidosryhmiä, monien satojen muiden ihmisten joukossa.

Mutta mitä hyötyä näistä sidosryhmistä on helsinkiläisille?

Vapaavuori jopa vähän kiihtyy.

– Se on ihan varma, että jos kaupunginjohtajat sulkeutuvat työhuoneisiinsa ja ovat tapaamatta ketään, niin siitä ei ole hyötyä kaupungille.

Juttua korjattu 28.8.2019 klo 12.49: Lauri Lyly edustaa sosiaalidemokraatteja eikä kokoomusta, kuten jutussa oli aiemmin virheellisesti kirjoitettu. Vapaavuori on käyttänyt matkoihinsa 68-kertaisen summan Tampereen pormestariin verrattuna, mutta vain viidesosan siitä, mitä Suomen pääministeri käytti koko delegaationsa kanssa. Aiemmin jutussa kerrottiin virheellisesti, että Vapaavuori olisi käyttänyt matkoihinsa 68 kertaa enemmän kuin Tampereen pormestari ja viisi kertaa vähemmän kuin Suomen pääministeri delegaatioineen.

—————————–

  WIKIPEDIA ::::::::

Poju Zabludowicz

Chaim ”Poju” Zabludowicz
Henkilötiedot
Muut nimet Poju
Syntynyt 6. huhtikuuta 1953 (ikä 66)
Helsinki, Suomi
Muut tiedot
Yritys Mustavaara Kaivos
Outotec
Synova Capital
Tamares Group
Hallitusjäsenyydet Mustavaaran Kaivos
Outotec
Tamares Group
Siviilisääty Naimisissa
Puoliso Anita Zabludowicz
Vanhemmat Shlomo Zabludowicz
Lapset 4
Lempinimet Poju

Chaim ”Poju” Zabludowicz (s. 6. huhtikuuta 1953 Helsinki[1]) on suomenjuutalainen liikemies ja suursijoittaja. Hän asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja kuuluu Euroopan sadan rikkaimman henkilön joukkoon.[1] Vuonna 2012 Sunday Times arvioi Zabludowiczin omaisuuden noin 1,7 miljardin euron arvoiseksi, jolloin hän olisi Suomen toiseksi rikkain kansalainen.[2] Omaisuuden tarkka arvo ei kuitenkaan ole tiedossa.[3] Vielä vuonna 2007 sama lehti arvioi Zabludowicz omaisuuden olevan arvoltaan 3,0 miljardia.[4]

Zabludowicz on Liechtensteinissa toimivan Tamares Group -sijoitusyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.[5] Yhtiö omistaa arvorakennuksia ja kasinoita Las Vegasissa, New Yorkissa ja Lontoossa ja rahoittaa useita taidegallerioita. Hän toimii muun muassa Ferrovan Oy:n hallituksessa ja vaikuttaa useiden niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin yritysten ja yhteisöjen hallituksissa.[6]

Zabludowicz omistaa vajaan neljäsosan Tampereen Tapparan jääkiekkotoiminnasta vastaavasta Tamhockeysta ja on siten Tapparan suurin omistaja. Omistukset kulkevat Liechensteinin veroparatiisissa sijaitsevan Zabludowicz trust -nimisen trustiomistusjärjestelyiden kautta.[7]

Zabludowicz on tukenut runsain lahjoituksin Britannian Konservatiivipuoluetta ja Conservative Friends of Israel (‘Konservatiiviset Israelin ystävät’) -ystävyysjärjestöä.[4] Sen lisäksi hän toimii Israel-mielisen lobbausjärjestö Britain Israel Communications & Research Centre eli Bicomin puheenjohtajana ja on lahjoittanut sille miljoonia euroja.[8] Zabludowicz on järjestön merkittävin lahjoittaja.[9] Asiantuntijoiden mukaan Bicom on keskeisin mediavaikuttaja ja Israel-lobbaaja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.[9] Järjestö pyrkii vaikuttamaan muun muassa siihen, että mielipiteet Gazan saartoa kohtaan muuttuisivat myönteisimmiksi, mutta sen toiminta on melko salattua.[9] Tässä sen katsotaan osittain onnistuneenkin vain muutaman vuoden aikana.[9] Bicom julkaisee useita lehdistötiedotteita päivittäin ja on esimerkiksi lähettänyt kutsuja toimittajille Lontoon huippuravintoloihin, joissa he voisivat haastatella korkea-arvoisia Israelin poliitikkoja, jopa hallitustasoisia.[9]

Hän on tukenut myös Alexander Stubbin vaalikampanjoita.[10]

Huhtikuussa 2017 uutisoitiin, että Zabludowicz on ollut Israelin poliisin kuultavana tapauksessa, jossa Israelin pääministeriä Benjamin Netanyahua epäillään lahjonnan vastaanottamisesta. Kyseessä on niin kutsuttu Case 1000. Zabludowicz kertoi poliisille kestityksistä, joita hän on tarjonnut Netanyahulle. He ovat olleet ystäviä 1980-luvulta saakka. Zabludowicz antoi Netanyahun perheen käyttää Caesarean kaupungissa sijaitsevaa huvilaansa Netanyahun ensimmäisellä pääministerikaudella 1990-luvulla. Zabludowicz on painottanut, ettei hän itse ole syytteessä mistään, vaan antoi poliisille vapaaehtoisen todistajanlausunnon.[11]

Tausta

Pojun isä Shlomo Zabludowicz loi uransa asekauppiaana ja työskenteli tiiviisti esimerkiksi Shimon Peresin kanssa.[9] Hän oli perustamassa Soltam-yritystä, joka alkoi valmistaa Israelissa lisenssillä Tampellan suunnittelemia kranaatinheittimiä. Zabludowicz on käynyt koulua Tampereella Svenska samskolanissa sekä opiskellut Tel Avivin yliopistossa. Opintojen jälkeen Poju Zabludowicz oli töissä muun muassa saksalaisessa liikepankissa, kunnes ryhtyi isänsä liikekumppaniksi.

Yrityselämä

Shlomo Zabludowicz kuoli vuonna 1994, ja Poju Zabludowicz ja hänen sisarensa Rebecka Belldegrun saivat isältä huomattavan perinnön, josta on käyty kiistaa, ja sisarusten välit ovat katkenneet[12]. Poju Zabludowicz alkoi johtaa liiketoimintaa, ja hän myi suurimman osan aseteollisuuteen liittyvästä toiminnasta. Soltam kuuluu nykyisin israelilaiseen Mikal-konserniin. Poju Zabludowiczin valtapiiriin kuuluu amerikkalainen ammusjärjestelmiä valmistava Pocal.[1][13][14]

Sunday Timesin tietojen mukaan Zabludowiczin hallussa olisi jopa 40 prosenttia Las Vegasin keskustan kiinteistömassasta.[15]

Zabludowicz omisti osan Wingo-nimisessä konkurssiin menneessä virtuaalilentoyhtiössä, joka toimi tammikuusta 2008 syksyyn 2010.[16][17]

Zabludowicz istuu Mustavaaran Kaivos Oy:n ja Outotec Oy:n hallituksissa.[5] Vuonna 2007 hän oli Liekki Oy:n (nykyinen nLight Oy) hallituksen puheenjohtaja.[4]

Taidekokoelma

Helsingin Taidehallissa oli keväällä 2016 esillä kokoelmanäyttely yhdeksältä taiteilijalta, joista kahdeksan on työskennellyt Zabludowiczin omistamassa Sarvisalon taiteilijaresidenssissä.[18] Poju Zabludowiczin omistamaa Zabludowicz Collection -kokoelmaa on kartutettu vuodesta 1995 alkaen.[19] Siihen kuuluu taidetta 1940-luvun lopulta nykypäivään, yhteensä noin 3 000 teosta 500 taiteilijalta.[18]

Zabludowicz Collection tukee taiteilijoiden lisäksi taideorganisaatioita, ja kokoelmalla on toimintaa Suomen lisäksi New Yorkissa ja Lontoossa, missä sen näyttelytila sijaitsee. Zabludowiczit saivat kansainvälisen keräilijäpalkinnon Arco Madrid -taidemessuilla vuonna 2014.[18]

Kritiikki

Lokakuussa 2015 sadan allekirjoittajan vetoomuksessa pyydettiin taiteilijoita ja kulttuurityöntekijöitä kieltäytymään myymästä työtään Zabludowicz Collectionille ja vetäytymään sen omistuksessa olevien teosten konseptuaalisesta sisällöstä. Boikotti ulottuu Zabludowicz Art Trustin yhteistoimintoihin ja esiintymisiin sekä siihen liittyvään Data Edition -nimiseen sovellusalustaan.[20]

Joulukuussa 2015 Voima-lehdessä nimimerkillä Häirikkö esiintynyt kirjoittaja kyseenalaisti sen, että “tämä sotabisnes rahoittaa moraalisena, humanistisena ja jopa puhtaan hyvänä pidettyä taidetta? Ja onko taideinstituutioiden tehtävä kiillottaa asekauppiaan haarniskaa?”[21]

Helsinkiläinen taidekriitikko Otso Kantokorpi ilmoitti boikotoivansa Taidehallin näyttelyä vedoten blogissaan Zabludowiczin ja hänen isänsä asekauppoihin.[22]

The Presidents Club -gaalaillallisen ahdisteluskandaali

Tammikuussa 2018 uutisoitiin, että Zabludowicz osallistui ahdisteluskandaaliin johtaneeseen perinteikkääseen The Presidents Club -gaalaillalliseen.[23] Kyseessä oli vain miehille tarkoitettu gaala, jonne Financial Times -sanomalehden naistoimittaja Madison Marriage soluttautui naisviihdyttäjänä.[24] Heitä oli palkattu paikalle ihonmyötäisiin ja paljastaviin asuihin pukeutuneena 150 punnan maksua vastaan.[24] Marriage ja monet muut naiset joutuivat tapahtumassa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi.[24] Muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan opetusministeriön korkea-arvoinen johtaja David Meller erosi tapahtumien johdosta.[24]

Yksityiselämä

Zabludowicz puhuu sujuvasti suomea, ruotsia, englantia, saksaa, hepreaa ja jiddišiä.[1] Hän on naimisissa brittiläisen taiteentukijan Anita Zabludowiczin kanssa, ja perheeseen kuuluu neljä lasta. Yksi lapsista on New Yorkin Manhattanilla asuva taidekeräilijä Tiffany Zabludowicz, joka kuuluu Solomon R. Guggenheimin säätiön nuorten taidekeräilijöiden neuvoston puheenjohtajistoon.[25] Zabludowiczit asuvat Lontoossa, ja kesäpaikka heillä on Pernajan Sarvisalossa, jossa on kuvataidekeskus.[12][26] He ostivat tilan Helsingin Sanomat -lehden omistavalta mediakonserni Sanomalta.[27] Zabludowicz esiintyy äärimmäisen harvoin julkisuudessa.[11]

Lähteet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Poju_Zabludowicz


 

Single Post Navigation

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s