matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

…suhmuroinnit…

Mäntylän työ Euroopan neuvostossa on päättynyt eroon

Timo Soinin suojattina pidetyn Hanna Mäntylän työsuhteen lopettamiseen päädyttiin yhteisymmärryksessä Mäntylän ja toimeksiantajan kesken, kertoo Hufvudstadsbladet.https://yle.fi/uutiset/3-10902084

Euroopan neuvosto

Hanna Mäntylä
Entinen PS-ministeri Hanna Mäntylä (sin.) ei enää jatka Euroopan neuvostossa.Petteri Paalasmaa / AOP

Entinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (sin.) on lopettanut Euroopan neuvoston erityisneuvonantajana, kertoo Hufvudstadsbladet.

Ulkoministeriön henkilöstöyksikön päällikkö Jyri Järviaho vahvistaa, että eduskunnan vuonna 2017 jättänyt Mäntylä on lopettanut työnsä kesäkuussa. Järviaho on vaitonainen pestin loppumisen syistä.

Soinin junaileman Mäntylän työpaikan toimeksiantaja on ollut muodollisesti sisäministeriön Kriisinhallintakeskus Kuopiossa. Liki 8 000 euron kuukausipalkkaa on maksettu Suomesta.

Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson sanoo HBL:lle, että päätös oli Mäntylän ja toimeksiantajan yhteinen.

– Tulimme yhdessä siihen tulokseen, ettei ollut tarvetta jatkaa nimitystä.

HBL:n eri lähteiden mukaan Mäntylä sijoitettiin toisiin tehtäviin jo viime vuonna, koska hänen työpanokseensa oltiin tyytymättömiä.

    )/&¤)¤(%¤)(/¤%

Tuliko kenkää  vai mitä tuli.    8 tonnia liksaa….eikä työnkuvasta kukaan jaksa selittää mitään….ja mitä siis Eu sai tältä Mäntylältä, vai eikö saanut mitään. ?      Ja hauskinta suhmuraa on toki tällaiset hommat, missä hyssytellään todelliset fudujen syyt pusikkoon eikä niistä kukaan siis halua kertoa mitään.  Siivotaan paskoja pois näkyvistä.    Ja lammaskansa syö sipsejään…    heheh

Single Post Navigation

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s