matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Archive for the month “June, 2019”

TAYS`:lla luvattomia koekaniineja(ihmisiä)-2019

 

No2::::  ….ainakin alla olevan jutun mukaan luvat ei ihan reilassa. Näin sitä sairaaloissa nykyään lammaspotilaita kohdellaan…..ja yritys vielä kertoa, että “kenellekään ei ole vielä sattunut mitään vahinkoja tai näkyvää haittaa”   ??    Alkaakohan tässä olemaan tulevaisuuden näkymät kaikissa lääketieteen koe,-ja tai testauskeisseissä….missä nyt ei juuri ole välitetty  pummia lupia, sieltä mistä pitää tai kuuluu.

(/%#)(/%)/#%)#

Tutkintapyyntö poliisille: Tays asensi sähköisen stimulaattorilaitteen potilaille ilman tutkimuslupaa

Valviran tiedossa ei ole, että tutkimuksesta olisi aiheutunut potilasvahinkoja.       (no mutta, se nyt vielä puuttuisi )

potilaat

TAYS kyltti
Poliisille on lähtenyt tutkintapyyntö Taysin tutkimuksesta. Matias Väänänen / Yle

Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimuksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille.

Sairaalassa on asennettu 14 potilaalle psykiatrisen sairauden hoitoa varten aivojen sähköinen stimulaattorilaite (DBS eli deep brain stimulation). Laitteelle ei ole terveydenhuollon CE-merkintää nimenomaan psykiatrisen sairauden hoitoon.

Valviran johtaja Jussi Holmalahti sanoo, että tutkintapyyntö on lähtenyt poliisille.

– Valvira valvoo laitetutkimusta Suomessa. Kyseistä tutkimusta ei ole ilmoitettu Valviralle. Meillä on lakiin kirjoitettu velvollisuus tehdä tutkintapyyntö poliisille.

Valviran tiedossa ei ole, että tutkimuksesta olisi aiheutunut potilasvahinkoja.

Tays kutsuu elokuussa ylimääräiselle kontrollikäynnille kaikkiaan 14 sellaista potilasta, joille on vuosina 2010-2018 asennettu DBS-laite.

Käynnin tarkoituksena on selvittää hoidosta saatu hyöty sekä käydä potilaan kanssa läpi leikkaukseen ja potilaalle asennettuun laitteeseen liittyvät yksityiskohdat. Käynti on potilaalle kokonaan ilmainen ja kutsu lähetetään henkilökohtaisesti jokaiselle kotiin.

Laitteella on merkintä neurologisen sairauden hoitoa varten. Syväaivostimulaatiolaitteita käytetään laajasti ympäri maailmaa esimerkiksi Parkinsonin taudin tai epilepsian hoitoon.

Taysin tutkimuksessa laite on asennettu osalle pakko-oireisista ja masentuneista potilaista.

Taysin psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen sanoo STT:lle, että tieto tapahtuneesta tuli toimialueen johdolle yllätyksenä. Hänellä ei vielä ole tarkkaa tietoa siitä, miten tilanteeseen on päädytty.

– Käsitykseni mukaan tässä ei ehkä ole ymmärretty lainsäädännöstä tulevaa velvoitetta, vaan on ajateltu enemmänkin potilaan saamaa hyötyä.      Tällä logiikalla sairaala voisi hoidella eutanasiat ilman rutinoita laista piittaamatta, jos se vain on potilaan parhaaksi, eikö vain ??

Tays: Potilaat ovat hyötyneet

Taysin tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki laitteen saaneet psykiatriset potilaat ovat hyötyneet syväaivostimulaattorista.

Aivojen syvien osien sähköinen stimulaatio on hoitomenetelmä, jossa aivojen syviin tumakkeisiin asennetaan sähköjohdot eli elektrodit, joiden kautta aivoihin voidaan johtaa sähköimpulsseja. Taysin mukaan neurologisten sairauksien ohella siitä arvioidaan tulevan hoitomuoto monille vaikeahoitoisille psykiatrisille potilaille, joita ei muiden hoitomuotojen avulla ole voitu auttaa.

DBS-laitteistoja myy Suomessa kolme laitevalmistajaa ja kaikilla niillä on CE-merkintä yleisimmissä indikaatioissa. Ainoastaan yhdellä laitevalmistajalla on Taysin mukaan viranomaisten myöntämä CE-merkintä psykiatrisella indikaatiolla.

https://yle.fi/uutiset/3-10853434

Ruotsi haluaa panna kriminaali-historiankirjat roviolle.-2019

Ruotsin turvallisuuspoliisin päällikkö haluaa terroristipropagandan hallussapidosta rangaistavaa

Säpon päällikkö Klas Friberg kirjoittaa Dagens Nyheter -lehdessä, että myös materiaalin katselun pitäisi olla rikollista.

Ruotsin turvallisuuspoliisi

Ruotsin poliisi seisoo poliisiauton edessä antamassa haastattelua Göteborgissa.
Klas Friberg vuonna 2015, jolloin hän työskenteli vielä poliisipäällikkönä.EPA / BJÖRN LARSSON Rosvall

Ruotsin suojelupoliisin päällikkö Klas Friberg toivoo Ruotsin hallituksen tekevän terroristisen propagandamateriaalin katselusta ja hallussapidosta rangaistavaa.

Friberg kirjoittaa Dagens Nyheter -sanomalehden julkaisemassa mielipidekirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun), että terrorismin vastaisissa kotietsinnöissä löytyy usein teloituksia ja muuta vakavaa väkivaltaa sisältävää kuvamateriaalia.

“Se on materiaalia, jolla on turvallisuuspoliisin näkökulmasta paljon merkitystä uusien kannattajien radikalisoimisessa (…) ja siinä, että vahvistetaan halua käyttää väkivaltaa”, Friberg kirjoittaa.

Terroristisen materiaalin hallussapito ja katselu ei ole tällä hetkellä rikollista Ruotsissa. Tilanne on sama myös Suomessa.

Ruotsissa turvallisuuspoliisi voi joutua jopa palauttamaan takavarikoidut elokuvat ja kuvat.

Friberg perustelee ehdotustaan sillä, että terrorismin uhka ja islamistiset verkostot ovat viime aikoina kasvaneet Ruotsissa.

Lisää aiheesta:

DN: Ruotsin turvallisuuspoliisi saa 1,2 miljoonaa euroa terrorismirikosten torjuntaan

Säpo: Venäjän kontaktit poliittisiin ryhmiin uusi uhka Ruotsille – islamistiterroristit seurannassa entuudestaan

(&%(/%#/¤#/%¤#

Että  niinkus Baader-Meinhof-kirjojen lainaajat kirjastosta suoraan linnaan. Ja natsiajan kirjaroviot pystyyn Ruottissa.   No kuinkas muuten.  Ensin ovet auki talvella”””…ja sitten kysytään, että minnekäs lämpö karkasi.       /  Jutusta toki löytyy monia vanhoja sanontoja, kuten että “myöhäistä hiiren haukotella, kun on kissan persuuksissa” tai jotain sinne päin.       Joopa joo.   Ruotsi tekee siis itsestään (haluaa) uutta ddr:ää~~~ vähän kuin New S-Stasi ~~     tai neukkulan modea….eli voidaan jättää sananvapaudet ja muut normivapaudet sinne eiliseen.    Kunnon laidasta laitaan menoa Ruottissakin — ja sitä normia juttua, kuten monessa asiassa aina “jälkijunassa” – kun ensin ruususen unesta herätään. Suomi tulee seurailemaan varmaan jälleen perässä, koska mehän olemme ihan tavis takaahuutelijoita monessa.   Hyviä seurailemaan. 

Lähde reissuun ja valtio maksaa kyydin takaisin.-2019

Isis-leirille joutuneita naisia ja lapsia pitää avustaa, kirjoittavat oikeus­tieteilijät mielipide­kirjoituksessa

Konsuliavustamisesta ei saa luopua rangaistuksena. Avustamisen perusteina ovat avun tarve ja joutuminen hädänalaiseen asemaan.

Helsingin Sanomissa oli pitkä juttu (16.6.) Isisin ”kalifaatissa” asuneiden suomalaisnaisten ja lasten kohtalosta. Jutussa kysyttiin, ”pitäisikö Suomen kansalaisten päästä takaisin kotimaahansa? Voisiko lapset erottaa äideistään ja tuoda vain heidät Suomeen?”.

Haluamme todeta, ettei Suomen viranomaisilla ole asiassa kysymyksen olettamaa harkintavaltaa. Perustuslain 9. pykälän mukaan ”Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan”. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4. pöytäkirjan 3. artiklan mukaan ”keneltäkään ei saa evätä oikeutta tulla sen valtion alueelle, jonka kansalainen hän on”.

Tämä jättää jäljelle vain kysymyksen siitä, pitääkö viranomaisten aktiivisesti avustaa heidän tuloaan maahan. Konsulipalveluista annetun lain mukaan asianmukainen Suomen edustusto ”voi avustaa evakuoinnin järjestämisessä kriisi­alueelta lähimmälle turvalliselle alueelle tai kotimaahan”. Vaikka muotoilu on avoin (”voi avustaa”), säännökseen liittyvässä hallituksen esityksessä on selvästi todettu, että tällaisessa tilanteessa ”päätarkoituksena on siis avustaa kansalaisia siirtymään kriisialueelta turvalliselle alueelle” (HE 283(1998)).

Julkisessa keskustelussa on toisinaan esitetty, ettei avustamiseen pidä ryhtyä sen vuoksi, mitä nämä henkilöt ovat tehneet tai heidän on epäilty tehneen. On tärkeä havaita, ettei konsuliavustamisesta saa luopua rangaistuksena. Avustamisen perusteina ovat avun tarve ja joutuminen hädänalaiseen asemaan.

Lisäksi on vielä syytä huomauttaa, että niin Suomen lakiin kuin kansainvälisiin sopimuksiinkin sisältyy ”lapsen edun” ensisijaisuutta koskeva periaate. Lapsen asemaa koskevassa yleissopimuksessa sopimusvaltiot vielä erikseen ”sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon”.

Käsityksemme mukaan tästä kaikesta seuraa valtiolle ainakin velvollisuus avustaa lapsien sekä heidän huoltajiensa tuomisessa maahan.               https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006148313.html

Päivi Leino-Sandberg

transnationaalisen eurooppaoikeuden professori, Helsingin yliopisto

Jan Klabbers

kansainvälisen oikeuden professori, Helsingin yliopisto

Martti Koskenniemi

kansainvälisen oikeuden professori, Helsingin yliopisto

Urpo Kangas

oikeustieteen professori emeritus, Helsingin yliopisto

Timo Koivurova

tutkimusprofessori, Lapin Yliopisto

Kati Kulovesi

kansainvälisen oikeuden professori, Itä-Suomen yliopisto

Juha Lavapuro

julkisoikeuden professori, Turun yliopisto

Sakari Melander

rikosoikeuden professori, Helsingin yliopisto

Kimmo Nuotio

rikosoikeuden professori, Helsingin yliopisto

Tuomas Ojanen

valtiosääntöoikeuden professori, Helsingin yliopisto

Elina Pirjatanniemi

kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademi

Janne Salminen

julkisoikeuden professori, Turun yliopisto

Martin Scheinin

kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori, EUI, Firenze

Kaarlo Tuori

oikeustieteen professori, emeritus, Helsingin yliopisto

Lotta Viikari

kansainvälisen oikeuden professori, Lapin yliopisto

Yle unohti sopivasti syyttäjän nimen poliisipomojutussa..-2019

 

 

Syyttäjälle täystappio: Kaikki syytteet nurin Suomen suurimmassa poliisirikosjutussa – Valtiolle yli 600 000 euron kulut

Entisen poliisiylijohtajan lisäksi syytteessä oli neljä muuta poliisijohtajaa. Kaikki syytteet kaatuivat Helsingin käräjäoikeudessa.

virkavirheet

Paatero, Lardot, Aapio, Riikonen, Aarnio
Virkarikosoikeudenkäynissä syytettiin viittä nykyistä ja entistä poliisijohtajaa.Lehtikuva / Yle
NIIIIIInpä.   Minne unohtui syyttäjän nimi, kuka tässä kohtaa siis järkkäsi lammaskansan maksettavaksi 600 tonnia riihikuivaa ja pennit päälle. ????     Olisi hyvä saada noita sylttytehtaan nimiä toiseltakin puolen tietoa, jotta nimi on tiedossa.  
Että kuka siellä mitäkin juttuja ajelee syyttäjäpuolella, ja millä perusteilla.   Ja että ei ole edes aiemmat vuoden 2018 pykälät hallussa ====    (Käräjäoikeus toteaa, että tietolähteiden rekisteröinti olisi lain mukaan edellyttänyt valtakunnallisen tietolähderekisterin perustamista. Tällaista rekisteriä ei kuitenkaan ollut olemassa ennen vuotta 2018.)        Suomen ns näytösoikeudenkäynnit nekin kun maksaa joku — ja vaikka syyttäjän tehtävä on syyttää — niin näyttää siltä että syytellään ihan  ettei ole kaikki palikat hallussa ennen jutun käsittelyä. (pehmoista roskaa)      Moista romua julkisuudelle – julkisuuden vuoksi.++++       Joku Ylen A-ohjelma käsitteli tuota vielä tänään….eli 19.6  — oliko A-talk tms…..ja siellä proffa x rouva, kenen nimi ei jäänyt mieleen.    Aika leppoisalta tarinat kuulostivat….ja mieleen itselleni tuli(vaikka laki on yhtä vierasta itselle kuin lentävät siat) ——–eli mieleeni tuli tuolla julkisen viraston tietokoneohjelmat……ja että kun lääkärille tässä tapauksessa kritisoi, että miksei eräs x-tieto lue siellä koneella suoraan – vaan että potilas joutuu tumpeloinnin kohteeksi joka kerta, kun samaa toimenpidettä suoritetaan.  Labran esimies~~~kertoi selityksenä, että “sellaista yleistiedon nimikettä ei ole meidän ohjelmistossamme ….joten sitä ei voi merkitä, jotta se heti tulisi jokaisen näkyviin”    ???     Eli, jos ei tiedolle ole “tyhjää riviä” tai “toimintoa” kyseisen terveydenhoidon ohjelmantoimittajan alustalla – niin vähänhän tuota on vaikea mitään minnekään kirjoitella.  Siis kun ei ole sille tilaa eikä paikkaa.           ////   Kyseinen pollarijutun lopputulos kuulosti vähän samalta….lisukkeina toki, että varmastikaan kukaan(siis harva)  ei oikeasti halunnut mitään kirjallisia listoja yhtään minnekään.   Siis ne poliisit, ketkä vasikoita halusivat käyttää.   
   Missään pallolla ei ole paikkaa, minne saisi mitään nimeä tai tietoa siten, etteikö sen esiin kaivamiselle olisi jonkun prosenttista esiinkaivamisen mahdollisuutta.  Ja vasiten kun toimijoina on ihmisiä.    Sen paremmin eivät toki toimi koneetkaan – eli tietokoneet.      Kaikki ja kaikkinaisen tiedon säilyminen on epävarmaa, eikä mihinkään kannata luottaa.       Mutta pinkkilasijengiä on vielä…. sekä naiivia porukkaa riittämiin.   AIka opettaa. 

Syyttäjä vaati poliisijohtajien virkarikosoikeudenkäynnissä ehdollisia vankeusrangaistuksia tai vähintään sakkoja usealle nykyiselle tai entiselle poliisijohtajalle.   (nykyään näitä nimettömiä ja kasvottomia julkishallinnon heppuja on alkanut olla siellä täällä.  Kummallista meininkiä — saatikka että julkimedia ei halua niitä edes tuoda näytille.  Yle -kuinkas muuten.  Varsinainen missing-infotehdas´

———————–

YLE:::::::::::Virkarikoksista olivat syytteessä entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot, Helsingin poliisilaitoksen päällikkö Lasse Aapio, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio.

Lardot ja Aapio ovat hyllytettyinä viroistaan virkarikossyytteidensä vuoksi.

Poliisijohtajien lisäksi jutussa oli syytettynä kolme muuta henkilöä. Kaksi heistä työskenteli Helsingin poliisilaitoksella ja yksi Poliisihallituksessa.

Kaikki syytetyt kiistivät useita kuukausia kestäneessä oikeudenkäynnissä syyllistyneensä virkarikoksiin.

Lardot ja Aapio palaavat töihin

Sisäministeriö tiedotti heti käräjäoikeuden ratkaisun jälkeen, että syytteistä vapautetut Robin Lardot ja Lasse Aapio palaavat hoitamaan tehtäviään. He ovat olleet hyllytettyinä virkarikossyytteiden vuoksi.

Iso lasku valtiolle

Käräjäoikeus katsoo tuomiossaan, että kukaan syytteessä olleista ei ollut rikkonut virkavelvollisuuksiaan

Oikeus siis hylkäsi kaikkien virkarikossyytteet.

Valtiolle poliisijohdon oikeudenkäynnistä tulee iso lasku. Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan poliisipomojen ja muiden syytteistä vapautettujen oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja yhteensä yli 620 000 euroa. Oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi Suomen valtio velvoitettiin lisäksi maksamaan hyvitystä kahdelle vastaajalle yhteensä 7 000 euroa.

Käräjäoikeus toteaa, että tietolähteiden rekisteröinti olisi lain mukaan edellyttänyt valtakunnallisen tietolähderekisterin perustamista. Tällaista rekisteriä ei kuitenkaan ollut olemassa ennen vuotta 2018.

Tämän vuoksi tietolähteiden rekisteröimiseen ja käytön kirjaamiseen ei syytteiden tekoaikana ollut lain mukaista menettelytapaa, Helsingin käräjäoikeus toteaa päätöksessään.

Oikeus: Kukaan ei syyllistynyt virkarikoksiin

Käräjäoikeus katsoo, ettei entisellä poliisiylijohtajalla Mikko Paaterolla ole ollut sellaista tietoa, jonka nojalla hänen olisi pitänyt ryhtyä selvittämään Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoimintaa.

Oikeus katsoo, että poliisijohtajana poliisihallituksessa toimineella Robin Lardotilla ole ollut tietoa, että Helsingin poliisilaitos ei olisi rekisteröinyt tietolähteitä.

Sen jälkeen kun Lardot oli saanut tietoonsan, että Helsingin poliisilaitoksella ei rekisteröity tietolähteitä samalla tavalla kuin muualla, Lardot oli ryhtynyt korjaamaan epäkohtia viipymättä ja riittävällä tavalla.

Oikeuden mukaan Helsingin poliisipäällikkönä toiminut Jukka Riikonen ei voinut määrätä tai ohjeistaa tietolähdetoimintaa säännösten mukaiseksi, koska lain mukaista rekisteriä ei ollut. Riikonen ei näin voi joutua rikosoikeudellisen vastuuseen laiminlyönnin perusteella.

Apulaispoliisipäällikkönä toimineella Lasse Aapiolla ja huumerikosyksikön päälliköllä Jari Aarniolla ei sen sijaan ollut nimenomaisia virkavelvollisuuksia tietolähdetoiminnan järjestämiseen, toteaa oikeus.

Syytteissä oli kyse tietolähteiden käytöstä ja valvonnasta

Suomen laajimmassa poliisirikosoikeudenkäynnissä oli kyse tietolähteiden käytöstä Helsingin poliisilaitoksella ja sen valvonnasta.

Syytteiden mukaan Helsingin poliisilaitoksella ei ole vuosina 2008–2013 kirjattu tietolähteitä lain ja asetusten mukaisesti rekistereihin. Syyttäjän mukaan esimiehet eivät puuttuneet tähän.

Oikeudenkäynti oli historiallinen, koska syytettyjen penkillä oli ylintä poliisijohtoa.

Syytetyt kiistivät oikeudessa virkarikossyytteet.

Yle tavoittelee kaikkia jutun osapuolia. Julkaisimme heidän kommenttejaan sitä mukaa, kun saamme niitä.

Päivitämme myös tätä juttua.

Lue myös:

Poliisipomojen kohtalonpäivä tänään: Oikeus antaa tuomionsa Suomen suurimmassa poliisirikosjutussa – Katso, millaisia rangaistuksia vaaditaan ja miksi

Historian suurin poliisirikosoikeudenkäynti alkaa – Katso tästä, mistä poliisipäälliköitä syytetään

Poliisijohtajien vastuista kinataan ja kiistellään oikeudessa kuukausia – Näihin neljään kysymykseen törmättiin jo ensi metreillä

Päivi Happonen: Ovatko poliisipomot ihan oikeasti rosvoja?

https://yle.fi/uutiset/3-10837756

Kotka;Taloyhtiöiden/huoltofirmojen diktatuuri, -2019

Paljon  kuulee juttua siitä, että isännöitsijät ja taloyhtiöiden kasakat – tuppaavat nollaamaan hallituksen ja muut asukkaat, ja alkaa sellainen ns isännnöintifirman diktatuuri, missä heikäläiset latelevat säännöt. 

Vieraileva  JUT:n tietotoimiston “M.M” ” kertoi juttua Kymistä, missä tapahtui vallanvaihto kaupungin asuntojen huoltohommissa, eli entinen huoltoliike sai “kenkää”(ei uutta sopparia)….ja uudet heput astuivat (firma) kuvaan.    Ei kuulemma enää  valittu halvinta, vaan hyvää” .  No nähtäväksi jää missä se hyvä luuraa, koska ensimmäiset kokemukset olivat kuulemma vähän  hanurista, kertoi MM.

   Erikoista oli tapahtunut(  /M.M)  kuulemma siinä mielessä, että talon huoltoheppu oli saanut päähänsä mustan värikoodin , ja hän päätti , että x-talon pihalta kerätään kaikki musta””” ..ja kai sitten kaikki musta kaatopaikalle. (kuten mustat jätesäkit, ilman että mitään tietoja, mitä sisältää – ja ihme etteivät mustat pyörätkin lähteneet samaa matkaa …..kysehän lienee tällaisessa keississä siitä, mitä kyseinen tai joku huoltomies pitää “jätteenä”  —- että makuasia kun on valta kädessä päättää.)

  ??   No näin, ja sitten vielä alkoi kinaamaan siitä, että kun mustien  pussukoiden omistaja kertoi, että sisältö oli tarpeellista ja omaa – niin vielä jaksoi anastaja vängätä vastaan, että heillä on ohjeensa  (kai kaikelle mustalle ilmeisesti ).     Ei siis että kysyttäisiin,  kuuluuko joku tavara jollekin, tai onko sillä mitään tekoa omistajalleen — vaan kylmästi korjataan kaikki kaatopaikalle. (musta väri tässä olennaista, koska harmaan pussukka ei lähtenyt viejän matkaan ) 

  Ties vaikka olisi ollut jonkun edesmenneen tuhka-uurna sijoitettuna säkkiin  =(evoluution kautta maan multiin).   Mutta ei .  Kun päässä on ohjekirja ja värit valittu =(ajattelemattomuus) , niin oma tapa ja omat rutiinit menevät ohi normi maalaisjärjen, mikä normisti pitäisi kertoa, että ENSIN KYSYTÄÄN Ja SITTEN VASTA TOIMITAAN.           //   Tällaisesta oli hyvä esimerkki Helsingissä, kun puistotyöntekijä korjasi taideteoksen puistosta— eli puisia värillisiä levyjä oli asetettu tasavälein, symmetriseen muotoon, oliko 10 tai 12 kpl…….ja siis keskelle puistoa, missä ei muuta siis kuin puita ja nurmikkoa.    Heppu ei kysellyt keneltäkään mitään vaan roudasi taiteen muihin maisemiin.   EI ollut tiedossa, että puistoon oli tulossa näyttely jokusen päivän päästä.    Sitä se omapäisyys tuottaa…ja kun ei ajatus riitä.      Samaa touhua väliin näkee näillä nurmenleikkaajilla, eli kaikki missä vaan vihreää lehteä -tuppaa katkeamaan, oli sitten heinää, ruusuja tai vaikka tikankonttia.   Mitäpä sitä kukkia tuntemaan, kun on ohjeet annettu, että “putsi piha pitkästä heinästä ja muusta romusta” .    SIitä sitten vaan miettimättä toimeen, oli mitä kasveja tahansa.

NO kun kävi selväksi, että vaikkei kyssä ollut varkaudesta (pussukat)…tai anastuksesta~~~- niin kyse oli kuitenkin toisen omaisuuden luvattomasta haltuunotosta.     Huoltoliike on juuri saanut uuden diilin siis tehtyä Kotkan kaupungin asuntojen kanssa   (Kotkan kiinteistöpalvelu OY) …………….niin ehkä kierrokset menivät diilin kanssa sen verran lujaa, että ajattelu jäi kakkokseksi. ENsin toimitaan ja sitten vasta mietitään.               No , kyse oli luvattomasta ja hulvattomasta touhusta.     Kehtasivat vielä vängätä puhelimessa, että mikään ei ole heidän syytään. Samaa laulua lauloi Kotkan asunnot OY, kuka hoitelee Kotkan kaupungin asuntojen välitystä , tosin oman aliurakointinsa puitteissa.   Molemmat siis yrittivät pestä käsiään omasta mokastaan.    Luvaton tavaroiden haltuunotto ei olekaan ihan rutiinihommia, vaikka Kotkassa tosin on monessa niitä “ihan omia tapoja” — mutta eipä se kaikki taida läpi mennä.

(   ///  JUT-tietot.  / M.M   )

Loppupeli-tarinat jälkikäteen.

 

 

 

 

Rinteellä lipsuu lupaukset heti kättelyssä.-2019

Ja että aktiivimallin leikkurin kanssa voidaankin odotella, kunnes uutta keksitään.  HANURISTA.     Että  Rinnekin kehtaa yhtä hyvin kuin muu romujengi.  Ei eroa.

Leikkurin poisto HETI…..ja sitten joutaa panna jätkät vaikka 24/7 huoneisiinsa ja ovi lukkoon — keksimään mitä huvittaa — mutta lupaus leikkurin poistosta on joko kyllä tai ei.    Lupaus on kyllä tai ei……ja näyttääkin siltä, että Rinteeltä ei kauaa kestänytkään kertoa poliittisen elikon paskanpuhujan  mainettaan.    hyh hyh

Rinne/co “lupasi” töitä ?? -2019

No jaa…eihän niitä nyt toki luvata voi, mutta että se 75% työllisyys kaikkien~~  avulla saavutettaisiin.    Timo Harakka valittiin työjuhdan osaan.  No hups.  Mies saakin nyt räksyttää ihan niska punaisena.  Saapa nähdä mitä tästä syntyy.

Kyssä lähinnä siitä, että idea ei ole tempputyöllistäminen – ei tänä pänä eikä tulevaisuudessa.   ELi pätkätyötä ja romua.  Miten jengi saisi mitään säällisiä eläkkeitä kerrytettyä jollain tippatunneilla ja vajailla liksoilla……sekä että päivät ovat puolipäiviä sekä viikot mitä sattuu.   Joskus maanantaina työnantaja voi sanoa, “hei, ei tarvi tänään….soittele tossa keskiviikkona, jos sitte ois jotain”  ??

Itse jos mietin omaa puolen elämän”””” työuraa- eli nuorena ei eläkkeitä laskettu ja sitten oli myös sitä pätkää…ja aikainen työkyvyttömyyseläke — niin käteen jäi eläkkeeksi melkein sama raha, kuin tämän päivän sossun asiakkaalla….eli ainoa “netto” versus puoli elämää töitä (itse) — tai joku muu kuka ei päivääkään töissä elämässään  —niin minulle jää enemmän käteen känny ja tietokone.   Eli, nettonetto siinä 600e pintaan. (Sossun minimitoimeentulotuki jossain 490e nurkilla /kk  )

  Sen sai siitä, kun aloitti työt 16vee mopolähettinä…..ja lopetti sitten jossain vajaa 50vee kohdalla. Koko aikaa ei toki töitä.                        ELi,  jos tänään on sama meno päällä, eli porukka pakotetaan tippatöihin, liksa on tonnaria ja riisiä ja sossusta vuokratuet ym — niin ei sitä miksikään kunnon  työllistämiseksi voida sanoa.    Eläkkeen pitää kertyä täysimääräisenä sekä 8 normi timmaa päivässä ja viisi päivää viikossa.   Sitä on työllistäminen  kunnolla….eikä mitkään temput. Ilmaistyö~~~  9e päiväliksalla. Paljonko siitä kertyy eläkettä ??????

ELi, jos olisi kuten ennenvanhaankin tämä laskuhommat —- niin joku voi laskea myös tänään, että ei hyötyä olla kuin sossun tuella, koska 50vuoden jälkeen käteen jää ehkä radio ja skeittilauta. Ja netti hehe…     Että jos 20-30vuotta eri sortin hanttihommia tai tavishommia tuottaa ruoan hikisesti, pari lomaa ja fillarin oston…. ja eläkettä ei senkään vertaa tulevaisuutta varten, niin siellä se luuraa edelleen se kannustinloukku — tai paremminkin musta loukku….eli selkä köyryssä romuduunia, ja lopputulos eläkkeellä sitten joskus…..satanen enemmän kuin tyhjän päällä olleilla…(ei päivääkään töitä elämässään).        Että joku suhde on syytä säilyttää tuossa työn kannattavuudessa, ettei se ole ihan pelkkää höpöjuttua koko työ-asia. = ja eläke sitten myöhemmin. 

No,onneksi riistokapitalistien  työttömien leikkurit häviävät toivon mukaan heti ja nyt …….tosin toinen riistäjäpuolue vielä hallituksessa, mutta jotain hyvää sentään. Tähän kohtaan.

Bilderberg´-Urpilaisestako komissaari? -2019

 

Noo…..johan Urpilla olisi valmiit suhteet pallon raharikkaisiin ja vaikuttajiin, kun on ennen jo istuttu siellä salaisissa ja vartioiduissa “New world~~” kokouksissa. Päättämässä ja turisemassa, minne raha kulkee ja kuka mitäkin tekee.             Tässä saikin olla rauhassa Urpilaisen nassun näkymiseltä hetken, mutta ei auta, jos mamma pääsee vielä kalifiksi EU:n.     Mutta noissa poliittisten elukoiden viroissa on väliin hyvä pitää taukoa (tehdä tenavia esim) ….ja on sitten taas uutta nostetta.     Ja palkka toki tuolla EU:n isommissa viroissa on kai kivaa” luokkaa……toki myös siis miehille että naisille.  

                       Heinäluoman ohitus olisi  törkeä temppu Rinteeltä.   Mutta eihän Suomessa mikään toimi demokratian ns sääntöjen mukaan.  Kuten lääkkeissä nykyään….. mitä vain nappia voidaan määrätä mihin vain, jos vain lääkäri niin päättää  — eikä lääkkeen tarvitse olla alunperin edes  kyseiseen vaivaan tarkoitettu.    

&%¤(&%¤(&%¤&%¤

Jutta Urpilainen paljastaa IL:lle: Haluan EU-komissaariksi

Antti Rinne (sd.) kertoi viikko sitten Ylelle, että Suomen seuraava EU-komissaari on nainen.

Jutta Urpilainenhttps://yle.fi/uutiset/3-10814356

Jutta Urpilainen
Jutta Urpilaista (sd.) on veikkailtu ehdokkaaksi, mutta hän ei ole itse ilmoittanut aiemmin halukkuudestaan. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

SDP:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen ilmoittaa Iltalehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että on halukas Suomen seuraavaksi EU-komissaariksi.

Urpilaista on veikkailtu ehdokkaaksi, mutta hän ei ole itse ilmoittanut aiemmin halukkuudestaan. Haastattelussa Urpilainen ottaa kantaa naisehdokkaan asettamisen puolesta.

Hän sanoo, että Suomen tulisi osoittaa sukupuolten tasa-arvoa käytännön toiminnalla. EU-vaalien äänikuningas Eero Heinäluoma (sd.) on jo aiemmin ilmoittanut olevansa halukas Suomen EU-komissaariksi.

Antti Rinne (sd.) kertoi viikko sitten Ylelle, että Suomen seuraava EU-komissaari on nainen.

– On varma, että Suomesta löytyy sekä miehiä että naisia jotka täyttävät tehtävän kriteerit hyvinkin. Mutta oleellista on se, että Suomella ei ole ollut näitten vuosikymmenien aikana unionin jäsenmaana naiskomissaaria. Minusta lasikaton rikkomisen aika on nyt, kertoi Rinne viime tiistaina.

Rinteen ulostulon jälkeen komissaarin paikkaa on veikkailtu Urpilaisen ja Miapetra Kumpula-Natrin välillä. Kumpula-Natri on aiemmin kertonut olevansa pyydettäessä kiinnostunut komissaarin tehtävästä.

Suomessa on ollut tapana, että pääministeripuolue asettaa komissaariehdokkaan.

Lue lisää:

SDP:n Rinne vahvistaa Ylelle: Suomen seuraava EU-komissaari on nainen

Analyysi: Komissaarikisa on kahden kauppa – äänikuninkuus ei nostanut Heinäluomaa kisan kärkeen

Veikkaus OY:::”””Keskeisimmät muutokset koskevat rahanpesulakiin (444/2017) ja viranomaisvaatimuksiin perustuvaa henkilöllisyyden todentamista pelivoittojen lunastuksessa “””””

  ….ettei nyt kukaan raukka pääse vain nyysimään muutamaa kymppiä ohi verotuksen tai pistä vahingossa kympin seteleitä housun taskussa pesukoneeseen.  Siitä pitää nyt huolen veikkauksen kyttis-osasto.   No…. netistä löytyy aikamoinen määrä ulkolaisia pelisivustoja,——(tosin niiden säännöt sitten siellä luettavissa)

————————–

 

Muutoksia Veikkauksen Etuasiakkuuden sopimusehdoissa

(alla oleva teksti veikkaus oy;:n sivuilla..)

Keskeisimmät muutokset koskevat rahanpesulakiin (444/2017) ja viranomaisvaatimuksiin perustuvaa henkilöllisyyden todentamista pelivoittojen lunastuksessa sekä Etuasiakkuuden käyttämiseen tulevaisuudessa tarjottavia uusia tunnistautumismenetelmiä ja -välineitä.

 

VEIKKAUKSEN ETUASIAKKUUDEN SOPIMUSEHDOT

Voimaan 4.6.2019

Nämä sopimusehdot korvaavat 12.12.2017 voimaan tulleet Veikkauksen Etuasiakkuuden sopimusehdot. Näitä ehtoja sovelletaan myös ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin.

Veikkaus Oy (jäljempänä Veikkaus) on yksityisoikeudellinen osakeyhtiö (Y-tunnus 2765220-1), jonka kotipaikka on Helsinki. Veikkaus tarjoaa asiakkailleen rahapelejä arpajaislain, Veikkaus Oy:n rahapelien toimeenpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen sekä Veikkaus Oy:n rahapelien pelisäännöistä annetun sisäministeriön asetuksen nojalla. Pelien toimeenpanoa valvoo Poliisihallitus.

Näitä sopimusehtoja sovelletaan Veikkauksen Etuasiakkuuteen, jolla tarkoitetaan Veikkauksen asiakkaansa kanssa muodostamaa asiakassuhdetta, joka mahdollistaa asiakkaalle tunnistautumisen Veikkauksen palveluihin sekä tunnistautuneelle asiakkaalle (jäljempänä Etuasiakas) suunnattujen palvelujen ja etujen käytön. Veikkauksen Etuasiakkuuden sopimusehtoja sovelletaan myös Etuasiakkaan käyttäessä Veikkauksen pelipalveluita. Lisäksi sovelletaan kulloinkin kyseeseen tulevia palvelukohtaisia erityisehtoja ja sääntöjä.

ETUASIAKKAAKSI REKISTERÖITYMINEN

Etuasiakkuuden palvelujen käyttö edellyttää Etuasiakkaaksi rekisteröitymistä. Etuasiakkaaksi voi rekisteröityä 18 vuotta täyttänyt oikeustoimikelpoinen henkilö, jolla on virallinen suomalainen henkilötunnus. Etuasiakkaaksi rekisteröityminen edellyttää henkilöllisyyden todentamista Veikkauksen hyväksymän sähköisen tunnistuspalvelun kautta tai Veikkauksen edellyttämällä henkilöllisyysasiakirjalla.

Etuasiakkuus on tarkoitettu ainoastaan Suomessa (poislukien Ahvenanmaa) vakituisesti asuvien henkilöiden henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän takia Etuasiakkuuden saaminen ja käyttäminen edellyttää Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien ylläpitämään lakisääteiseen valtion väestötietojärjestelmään merkittyä vakituista asuinpaikkaa Suomessa (poislukien Ahvenanmaa). Etuasiakkaaksi rekisteröityvä henkilö sekä myöhemmin Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden hakea ja tarkistaa henkilö- ja osoitetietonsa suoraan väestötietojärjestelmästä. Veikkauksella on oikeus edellyttää Etuasiakkaaksi rekisteröityvää henkilöä/Etuasiakasta toimittamaan ote väestötietojärjestelmästä asuinpaikan todentamiseksi.

Lisäksi Etuasiakkaaksi rekisteröityvällä/Etuasiakkaalla tulee olla henkilökohtainen pankkitili sellaisessa Suomessa toimivassa pankissa, jonka kanssa Veikkauksella on voimassa oleva sopimus. Pankkitili voidaan liittää ainoastaan yhteen Etuasiakkuuteen. Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden tarkistaa Etuasiakkaan ilmoittaman pankkitilin henkilökohtaisuuden oikeellisuus kyseisestä pankista.

Veikkauksella on oikeus tarkistaa Etuasiakkaaksi rekisteröityvältä henkilöltä sekä myöhemmin Etuasiakkaalta, onko hän tai onko hän ollut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa tarkoitettu poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai muu laissa tarkoitettu taho. Etuasiakkaaksi rekisteröityvä/Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden selvittää asiaa myös kolmansilta osapuolilta. Veikkauksella on oikeus edellyttää Etuasiakkaaksi rekisteröityvää henkilöä/Etuasiakasta toimittamaan asiaan liittyvää selvitystä.

Etuasiakkaaksi rekisteröityvä sitoutuu noudattamaan näitä sopimusehtoja, Veikkauksen palvelukohtaisia erityisehtoja ja sääntöjä, Veikkauksen toimipisteiden ja pelien sääntöjä ja ohjeita sekä lakia ja hyviä tapoja. Kulloinkin sovellettavat sopimusehdot, Etuasiakasohjelman säännöt ja Etuasiakkaan henkilötietojen käsittelyä kuvaava tietosuojainformaatio on nähtävillä Veikkauksen verkkopalvelussa sekä Veikkauksen pelisaleissa.

Etuasiakkuus on henkilökohtainen. Etuasiakas ei saa siirtää edes tilapäisesti Etuasiakkuuden oikeuksia ja/tai velvoitteita tai Etuasiakkuuden käyttämiseen oikeuttavia tunnistautumismenetelmiä tai -välineitä toiselle.

Veikkaus varaa itselleen oikeuden perustellusta syystä olla myöntämättä Etuasiakkuutta tai perua jo tehty Etuasiakkaaksi rekisteröinti.

 

ETUASIAKKUUDEN KÄYTTÄMINEN

Veikkaus mahdollistaa Etuasiakkailleen erilaisia etuja ja palveluja kulloinkin voimassa olevan käytännön mukaisesti. Hyödyntääkseen Etuasiakkuuden palveluja ja etuja Etuasiakkaan tulee henkilökohtaisesti tunnistautua Veikkauksen kulloinkin edellyttämällä tunnistautumismenetelmällä tai -välineellä. Etuasiakas hyväksyy itseään sitoviksi kaikki palveluja ja etuja käytettäessä tehdyt toimenpiteet, jotka on tehty tunnistautumalla Etuasiakkaan nimissä eri tunnistautumismenetelmillä tai -välineillä. Etuasiakas vapautuu ilman hänen myötävaikutustaan tapahtuvasta palvelujen käytöstä noudattamalla kunkin tunnistautumismenetelmän tai -välineen huolellista käsittelyä koskevia säännöksiä ja toimintatapaohjeita.

  • Etuasiakas vastaa siitä, että lopettaessaan Veikkauksen tarjoaman palvelun käytön hän kirjautuu palvelusta ulos. Veikkaus ei vastaa mahdollisista seurauksista, jos Etuasiakas ei ole näin toiminut.
  • Etuasiakas vapautuu ilman hänen myötävaikutustaan Veikkauksen verkkopalvelussa käyttäjätunnuksellaan ja salasanallaan tapahtuvasta Etuasiakkuuden palvelujen käytöstä siitä lähtien, kun Veikkauksen asiakaspalvelu on vastaanottanut Etuasiakkaan ilmoituksen käyttäjätunnuksen tai salasanan päätymisestä sivullisen tietoon.
  • Etuasiakas saa Etuasiakkuuden palveluihin näiden ehtojen mukaisen rajoitetun käyttöoikeuden. Etuasiakkaalla ei ole oikeutta taltioida, siirtää, muokata, esittää julkisesti, välittää, lähettää edelleen, saattaa muulla tavalla yleisön saataviin tai käyttää palveluja tai sen kautta vastaanottamiaan sisältöjä tai niiden osaa muutoin kuin sopimusehtojen ja soveltuvan lainsäädännön sallimissa rajoissa.

Etuasiakkuuden pelipalveluja ovat muun muassa:

  1. verkkopelipalvelu, joka mahdollistaa netti- ja mobiilipelien pelaamisen
  2. tiettyjen pelien pelaaminen myyntipaikassa käyttäen Veikkaus-korttia, ajokorttia, poliisin myöntämää henkilökorttia, Kela-korttia tai muuta Veikkauksen edellyttämää tunnistautumismenetelmää tai -välinettä
  3. raha- tai erityisautomaatilla pelaaminen Veikkaus-kortilla, asiakasnumerolla tai maksukortilla, johon Etuasiakkuus-ominaisuus on liitetty tai muulla Veikkauksen edellyttämällä tunnistautumismenetelmällä tai
    -välineellä

Tiedot kulloinkin voimassa olevista pelipalveluista sekä niiden käyttämiseen oikeuttavista tunnistautumismenetelmistä ja -välineistä löytyvät Veikkauksen verkkopalvelusta.

Sisäministeriön asetuksella annettavissa Veikkaus Oy:n rahapelien pelisäännöissä olevien rajoitusten lisäksi Veikkauksella on oikeus asettaa pelaamiselle ja/tai rahansiirroille muitakin rajoituksia. Etuasiakas voi asettaa itselleen rahamääräisen ja/tai aikaan sidotun rajoituksen Veikkauksen kulloisenkin tarjoaman mukaisesti. Kulloinkin voimassa olevat pelaamista koskevat rajat sekä rajojen muuttamista koskevat käytännöt on kerrottu Veikkauksen verkkopalvelussa.

Lisäksi Etuasiakkuuden pelipalvelujen käyttöönotto tai käytön jatkaminen saattaa edellyttää, että Etuasiakas asettaa pelaamiselleen ja/tai rahansiirroille rahamääräisiä ja/tai aikaan sidottuja rajoja.

Etuasiakas voi estää pelaamisensa määräajaksi tai toistaiseksi Veikkauksen kulloisenkin tarjoaman mukaisesti. Etuasiakkaan asettamaa pelaamisen estoa ei voi perua sen voimassaoloaikana. Peliestojen muuttamista koskevat käytännöt on kerrottu Veikkauksen verkkopalvelussa.

Kaikkien Etuasiakkaan suorittamien pelitapahtumien tulee noudattaa näitä sopimusehtoja sekä pelikohtaisia sääntöjä ja ohjeita. Etuasiakkaalla ei ole oikeutta pelata sellaista pelikohdetta, jonka lopputulokseen Etuasiakas tai muu taho, joka toimii Etuasiakkaan kanssa yhteistyössä, voi oikeudettomasti vaikuttaa suoraan tai välillisesti.

Veikkaus pidättää oikeuden pidättäytyä voitonmaksusta asian ratkaisemiseen asti, jos on ilmeistä, että:

  • pelitapahtuma on tarjottu, toteutettu tai hyväksytty virheen seurauksena
  • pelitapahtumaan on osallistuttu lain, sopimusehtojen, säädettyjen pelisääntöjen tai pelikohtaisten ohjeiden vastaisella tavalla
  • Etuasiakas tai tämän kanssa yhteistyössä toimiva taho yrittää yhdessä kiertää sopimusehtoja, säädettyjä pelisääntöjä tai pelikohtaisia ohjeita
  • pelitapahtuman lopputulokseen on suoraan tai välillisesti vaikutettu lain, sopimusehtojen, säädettyjen pelisääntöjen tai pelikohtaisten ohjeiden vastaisella toiminnalla.

Pelipalvelujen lisäksi Veikkaus mahdollistaa Etuasiakkailleen erilaisia etuja ja palveluja kulloinkin voimassa olevan Etuasiakasohjelman mukaisesti. Etuasiakasohjelma sisältöineen ja palveluineen on esitelty Veikkauksen verkkopalvelussa. Kulloinkin voimassa olevat asiakasetujen sisällöt, etujen saamiseen ja käyttämiseen liittyvät toiminnot ja rajoitteet sekä muut tarkemmat tiedot on esitetty etujen yhteydessä Veikkauksen verkkopalvelussa sekä Etuasiakasohjelman säännöissä. Etuasiakas hyväksyy kulloinkin voimassa olevat Etuasiakasohjelman säännöt ja muut etukohtaiset säännöt hyödyntäessään etuja.

 

1. VERKKOPELIPALVELU

Yleistä

Verkkopelipalvelun käyttöönotto tapahtuu Veikkauksen verkkopalvelussa luomalla verkkopelipalvelun käyttöön tarvittavat tunnukset rekisteröitymisen yhteydessä tai luomalla tunnukset jo olemassa olevalle Etuasiakkuudelle käyttäen sellaisen palveluntarjoajan sähköistä tunnistuspalvelua, jonka kanssa Veikkauksella on voimassa oleva sopimus. Veikkaus varaa itselleen oikeuden perustellusta syystä olla hyväksymättä verkkopelipalvelun avausta tai perua jo tehty avaus.

Rahapelien pelaaminen verkkopelipalvelussa edellyttää, että Suomessa (poislukien Ahvenanmaa) vakituisesti asuvalla Etuasiakkaalla ei ole väestötietojärjestelmään merkittyä tilapäistä osoitetta Ahvenanmaan itsehallintoalueella tai ulkomailla. Veikkauksella on oikeus estää pelaaminen sekä pelitilin käyttö verkkopelipalvelussa, mikäli on perusteltua olettaa, että Etuasiakas asuu Ahvenanmaan itsehallintoalueella tai ulkomailla.

Verkkopelipalvelua ei saa avata eikä siihen kirjautua tietyistä maista tai tietyiltä alueilta. Etuasiakkaan tulee aina selvittää verkkopelipalvelun käyttöä koskeva lainsäädäntö maassa tai alueella, jossa hän aikoo verkkopelipalvelun avata tai siihen kirjautua. Verkkopelipalvelua ei saa avata tai siihen kirjautua ainakaan niissä maissa tai niillä alueilla, jotka kulloinkin käyvät ilmi Veikkauksen verkkopalvelusta. Veikkauksella on oikeus teknisesti estää Etuasiakkaan verkkopelipalvelun tai sen osan käyttö Etuasiakkaan oleskellessa ulkomailla.

Verkkopelipalvelun joidenkin pelien pelaaminen tai palveluiden käyttäminen saattaa edellyttää, että Etuasiakas käyttää omaa nimeää tai luo itselleen julkisen pelaajanimen (nickname), joka erottaa Etuasiakkaan muista pelaajista. Pelaajanimen tulee olla Veikkauksen pelaajanimestä antamien ohjeiden mukainen ja muista erottuva. Pelaajanimi ei saa olla loukkaava, harhaanjohtava taikka muutoin hyvän tavan vastainen.

Verkkopelipalvelun joidenkin pelien pelaaminen saattaa lisäksi edellyttää Etuasiakkaalta kolmannen osapuolen erillisten sopimus- ja/tai käyttöehtojen hyväksymistä.

Pelitili

Rahapelien pelaaminen verkkopelipalvelussa tapahtuu pelitilin kautta. Etuasiakkaalle perustetaan Etuasiakkaaksi rekisteröitymisen yhteydessä henkilökohtainen pelitili. Pelitiliä saa käyttää ja sille siirtää varojaan tai ohjata mahdollisia voittojaan ainoastaan henkilö, jonka henkilötiedoilla Etuasiakkuus on rekisteröity ja pelitili on avattu. Pelitilin käyttöoikeutta tai sen käyttöön oikeuttavia tunnistautumismenetelmiä tai -välineitä ei saa luovuttaa edes tilapäisesti toiselle.

Pelitilin valuutta on euro. Pelitililtä veloitetaan Etuasiakkaan pelipanokset ja muut maksullisten palvelujen maksut Veikkauksen kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Pelitilillä voi olla varoja korkeintaan lainsäädännössä asetettu tai Veikkauksen määrittämä määrä. Tämän ylärajan ylittävät varat siirretään automaattisesti Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille.

Etuasiakas voi halutessaan siirtää varoja pelitililtä Etuasiakkuuteen liitetylle henkilökohtaiselle pankkitililleen näiden sopimusehtojen mukaisesti. Etuasiakas ei voi siirtää varoja pelitililleen klo 24.00–06.00 välisenä aikana. Luotolla pelaaminen on kiellettyä arpajaislain nojalla.

Etuasiakkaan pelitilille siirtämät varat ovat tilitysvaroja. Veikkaus säilyttää asiakasvarat erillään muista varoistaan ja tallettaa ne pankkitililleen. Etuasiakas hyväksyy sen, että Veikkaus säilyttää Etuasiakkaan pelitililleen siirtämät varat yhdessä muiden Etuasiakkaiden varojen kanssa, ja että erottelu tapahtuu ainoastaan Veikkauksen sähköisessä pelitilikirjanpidossa.

Veikkaus ei maksa pelitilillä oleville varoille korkoa. Etuasiakas vastaa kaikista Etuasiakkaan pankin Etuasiakkaalta mahdollisesti perimistä Etuasiakkaan pankkitilin ja pelitilin välisistä rahasiirroista aiheutuneista kuluista. Veikkaus ei veloita rahasiirroista pelitilin ja Etuasiakkaan pankkitilin välillä.

Veikkaus ei anna pelitodistuksia tai kuitteja pelitilin yksittäisistä tapahtumista. Tapahtumat kirjataan elektronisesti verkkopelipalvelussa.

Etuasiakkaalla on verkkopelipalvelussa mahdollisuus selata peli- ja rahaliikennetapahtumia, jotka ovat kohdistuneet hänen pelitiliinsä ja/tai asiakkuuteensa.

Verkkopelipalvelussa voidaan esittää myös ilmoituksia siitä, että Etuasiakas on voittanut tietyn suuruisen voiton ja hänen tulee lain mukaisesti todentaa henkilöllisyytensä Veikkauksen kulloinkin edellyttämällä tavalla saadakseen voiton itselleen. Tällaiset ilmoituksissa viitatut varat ovat Veikkauksen varoja ja ne maksetaan Etuasiakkaalle vasta, kun Etuasiakkaan henkilöllisyys on onnistuneesti todennettu.

Etuasiakkaan tulee tarkistaa, että hänen pelitilinsä ja/tai asiakkuutensa tapahtumakirjaukset vastaavat hänen suorittamiaan toimenpiteitä, esimerkiksi aina lopettaessaan pelaamisen. Tilitapahtumissa esiintyviä poikkeamia, esimerkiksi virheellistä maksua tai saamatta jäänyttä voittoa, koskeva reklamaatio on tehtävä kirjallisesti tai verkkopalvelun chat-palvelun välityksellä ja se on toimitettava Veikkaukselle kohtuullisen ajan kuluessa tai viimeistään kahden (2) kuukauden kuluessa siitä, kun Etuasiakas huomasi poikkeaman tai hänen olisi pitänyt se huomata, ellei muualla laissa säädetä tätä pidemmästä määräajasta. Reklamaatiossa tulee ilmetä asian selvittämisen kannalta tarpeelliset yksilöidyt tiedot. Jos Veikkaus ei ole vastaanottanut reklamaatiota kohtuullisen tai lainsäädännön mukaisen ajan kuluessa, Etuasiakas menettää oikeutensa vedota poikkeamaan. Veikkaus sitoutuu säilyttämään tilitapahtumatiedot laissa säädetyn ajan, minkä jälkeen Veikkauksella on oikeus tuhota tiedot.

Jos Etuasiakas huomaa, että Etuasiakkaan ja/tai Veikkauksen suorittama pelaamisen estäminen ja/tai pelitilin sulkeminen on epäonnistunut, Etuasiakkaan on välittömästi ilmoitettava tästä Veikkaukselle. Veikkaus ei vastaa pelipanoksista, joilla Etuasiakas on pelannut sen jälkeen, kun hän on pyytänyt pelitilin sulkemista tai pelaamisen estoa tai kun Etuasiakas on rajoittanut pelioikeuttaan.

 

 

Pelaaminen

Verkkopelipalvelun rahapelien pelaaminen edellyttää, että pelitilille on siirretty pelimaksuihin tarvittavia varoja. Jos pelitilillä ei ole pelattaessa riittävästi pelaamiseen oikeuttavia varoja tai jos Etuasiakas on käyttänyt verkkopelipalvelua antamalla puutteellisia tai virheellisiä tietoja taikka toiminut sopimusehtojen tai Veikkauksen asettamien muiden ehtojen, säädettyjen pelisääntöjen taikka pelikohtaisten ohjeiden vastaisesti, pelitapahtumaa ei hyväksytä. Veikkaus ei ole velvollinen erikseen ilmoittamaan Etuasiakkaalle, jos pelitapahtuma jää pelitililtä puuttuvien varojen tai puutteellisten tietojen takia hyväksymättä.

Etuasiakas hyväksyy pelin maksaessaan sen pelitililtään, minkä jälkeen Etuasiakas ei voi perua eikä muuttaa peliä. Etuasiakas ei voi perua eikä muuttaa asettamaansa pelipanosta sen jälkeen, kun hän on käynnistänyt arvonnan tai kun pelipanosten kyseiselle peli- tai panostuskierrokselle asettamiseen varattu aika on umpeutunut. Etuasiakas ei voi perua eikä muuttaa pelijärjestelmään rekisteröityä pelitapahtumaa.

Etuasiakkaan toistaiseksi voimassa olevat pelit eli tilauspelit keskeytyvät tai päättyvät, mikäli Etuasiakkaan sopimussuhteen päättyminen, pelipalvelujen käytön estäminen, peliesto tai -rajoitus, pelaamiseen oikeuttavien varojen puuttuminen tai muu toimenpide estää pelimaksun suorittamisen Etuasiakkaan pelitililtä.

Mikäli Etuasiakas havaitsee, epäilee tai hänellä on syytä epäillä verkkopelipalvelun vikaantuneen tai toimivan virheellisesti, Etuasiakkaan on välittömästi lopetettava verkkopelipalvelun käyttö ja ilmoitettava asiasta Veikkaukselle.

 

2. VEIKKAUS-KORTTI JA MOBIILIT TUNNISTAUTUMISMENETELMÄT JA -VÄLINEET

Veikkaus-kortti on Veikkauksen Etuasiakkaalle myöntämä henkilökohtainen asiakaskortti, jolla Etuasiakas voi osoittaa olevansa Etuasiakas. Veikkaus-kortilla voi tunnistautua Etuasiakkaaksi myyntipaikoissa tiettyjen pelien pelaamisen yhteydessä sekä lunastaa etuja ja käyttää Veikkauksen Etuasiakkaille suunnattuja tiettyjä palveluita. Veikkaus-kortti sisältää sirun, jolla voi tunnistautua myös tietyillä raha-automaateilla.

Lisäksi Etuasiakkaalla on mahdollisuus saada käyttöönsä sähköinen siruton Veikkaus-kortti eli Mobiilikortti, joka on saatavilla Veikkauksen mobiilisovelluksessa. Myös Veikkauksen verkkopalvelun tai mobiilisovelluksen kautta on tietyissä tilanteissa mahdollista tunnistautua Etuasiakkuuden palveluihin ja pelipalveluihin. Tiedot kulloinkin voimassa olevista palveluista ja pelipalveluista sekä niiden käyttämiseen oikeuttavista tunnistautumismenetelmistä ja -välineistä käyvät ilmi Veikkauksen verkkopalvelusta. Mobiilikortti ja mobiilit tunnistautumismenetelmät ja -välineet eivät ole saatavilla kaikkiin puhelinmalleihin tai laitteisiin.

Etuasiakkuuden käyttämiseen oikeuttavaa Veikkaus-korttia ja mobiileja tunnistautumismenetelmiä tai -välineitä ei saa edes tilapäisesti luovuttaa toisen henkilön käyttöön.

Myyntipaikassa pelitapahtuman yhteydessä näytetty Veikkaus-kortti tai mobiilisti toteutettu Etuasiakkaaksi tunnistautuminen mahdollistaa myyntipaikassa pelattujen tiettyjen pelien tietojen seuraamisen Veikkauksen verkkopalvelussa sekä tiettyjen pelien voitonmaksutavan valitsemisen.

Veikkaus-kortin tilaaminen tapahtuu Veikkauksen verkkopalvelussa, Veikkauksen pelisalissa, Casino Helsingissä tai muussa Veikkauksen määrittämässä paikassa. Veikkaus-kortti toimitetaan postitse Etuasiakkuuteen liitettyyn suomalaiseen postiosoitteeseen noin kolmen (3) viikon kuluessa Etuasiakkaan rekisteröitymisestä tai uuden korttitilauksen vastaanottamisesta.

Veikkaus ei vastaa vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että Veikkaus-kortti tai mobiili tunnistautumismenetelmä tai -väline on joutunut sivullisen haltuun. Jos Veikkaus-kortti on kadonnut tai rikkoutunut, Etuasiakkaan tulee tilata uusi Veikkaus-kortti tai ottaa yhteys Veikkauksen asiakaspalveluun kortin mitätöimiseksi. Uuden Veikkaus-kortin tilaaminen mitätöi automaattisesti Etuasiakkaan edellisen Veikkaus-kortin. Veikkaus voi rajoittaa Etuasiakkaalle kalenterivuoden aikana toimitettavien Veikkaus-korttien määrää.

3. MAKSUKORTTIIN LIITETTY ETUASIAKKUUS-OMINAISUUS RAHA- JA ERITYISAUTOMAATEILLA

Etuasiakkuuteen voidaan liittää Etuasiakkaan henkilökohtainen maksukortti, jolloin Etuasiakas voi pelata tunnistautuneena myös ilman Veikkaus-korttia Veikkauksen määrittelemillä raha- ja erityisautomaateilla. Kyseisen pelipalvelun käyttö edellyttää henkilökohtaisen maksukortin numeron liittämistä Etuasiakkaan asiakastietoihin. Maksukortin liittäminen Etuasiakkuuteen tapahtuu maksutapahtuman välityksellä Veikkauksen verkkopalvelussa tai muulla Veikkauksen määrittelemällä tavalla.

  • Veikkauksen verkkopalvelussa mainitut, suomalaisten kortinmyöntäjien myöntämät henkilökohtaiset debit-ominaisuuden sisältävät maksukortit sekä Visa Electron -maksukortit voidaan liittää Etuasiakkuuteen. Yhdistelmäkorteista Etuasiakkuuteen voidaan liittää ainoastaan debit-ominaisuus.
  • Luotto- tai yrityskorttia ei saa liittää Etuasiakkuuteen. Raha- ja erityisautomaattien pelaaminen luotolla on kiellettyä arpajaislain nojalla. Tämän vuoksi Etuasiakkaalla on oikeus liittää Etuasiakkuuteen vain maksukortti, johon ei ole liitetty luotto-ominaisuudella varustettua pankkitiliä.
  • Yksi maksukortti voidaan liittää ainoastaan yhteen, korttiin merkityn kortinhaltijan nimissä olevaan, Etuasiakkuuteen.
  • Etuasiakkaan on mahdollista liittää kerrallaan enintään Veikkauksen kulloisenkin käytännön mukainen määrä henkilökohtaisia maksukortteja Etuasiakkuuteen. Kulloinkin voimassa olevat käytännöt käyvät ilmi Veikkauksen verkkopalvelusta.
  • Maksukortin liittämistä Etuasiakkuuteen saattaa rajoittaa luottolaitoksen itsenäinen päätösvalta siitä, mitkä sen myöntämistä maksukorteista voidaan liittää Etuasiakkuuteen.
  • Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden tarkistaa kortinmyöntäjältä, että Etuasiakkaan maksukortti täyttää edellä esitetyt vaatimukset.

Raha- ja erityisautomaattien vikaantumis- sekä pelien vikaantumis- ja keskeytymistilanteista on säädetty sisäministeriön asetuksella annetuissa Veikkaus Oy:n rahapelien pelisäännöissä. Mikäli Etuasiakas havaitsee, epäilee tai hänellä on syytä epäillä raha- tai erityisautomaatin tai pelin vikaantuneen tai toimivan virheellisesti, Etuasiakkaan on välittömästi lopetettava automaatin tai pelin käyttö ja ilmoitettava asiasta Veikkaukselle.

 

VOITTOJEN MAKSAMINEN

Verkkopelipalvelussa Etuasiakkaan pelivoitot ja mahdolliset pelimaksujen takaisinmaksut maksetaan Etuasiakkaan pelitilille tai Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille.

Käyttäessään Veikkaus-korttia, ajokorttia, poliisin myöntämää henkilökorttia, Kela-korttia tai muuta Veikkauksen edellyttämää tunnistautumismenetelmää tai -välinettä myyntipaikassa tiettyjen pelien yhteydessä on Etuasiakkaan mahdollista valita Veikkauksen kulloinkin voimassa olevan käytännön mukaisesti kolmesta erilaisesta tavasta lunastaa pelivoittonsa:

1) pelivoiton maksaminen Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille

2) pelivoiton maksaminen Etuasiakkaan verkkopelipalvelun pelitilille tai

3) pelivoiton maksaminen Etuasiakkaalle pelitositetta vastaan Veikkauksen myyntipaikassa kahdeksan (8) päivän kuluessa arvontatuloksen tai pelin lopputuloksen vahvistamisesta lukien (alle 1000 euron voitot). Jos vaihtoehdon 3 valinnut Etuasiakas ei ole lunastanut voittoaan pelitositetta vastaan myyntipaikassa tai pelisalissa kahdeksan (8) päivän määräajan kuluessa arvontatuloksen tai pelin lopputuloksen vahvistamisesta, pelivoitto maksetaan määräajan jälkeen Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille.

Säädettyjen pelisääntöjen mukaisesti tiettyjen pelien osalta tietyn suuruiset voitot maksetaan aikaisintaan kolmen (3) viikon kuluttua oikean tuloksen vahvistamisesta.

Lainsäädäntöön perustuen Etuasiakkaan myyntipaikassa pelaaman pelin (poislukien raha-automaattipelit) voiton maksamisen edellytyksenä on, että Etuasiakas todentaa henkilöllisyytensä tilanteessa, jossa hänen voittonsa ovat yhteensä vähintään 2000€. Henkilöllisyyden todentaminen voi tapahtua Veikkauksen hyväksymän sähköisen tunnistuspalvelun kautta tai Veikkauksen edellyttämällä henkilöllisyysasiakirjalla, tunnistautumismenetelmällä tai -välineellä Veikkauksen pelisalissa tai muussa Veikkauksen määrittämässä paikassa.

Veikkaus voi viestiä Etuasiakkaalle voitonmaksuun liittyvistä yksityiskohdista asiakkaan Etuasiakkuuteen merkittyihin sähköisiin yhteystietoihin tai Veikkauksen verkkopalvelun kautta esittämällä ilmoituksia siitä, että Etuasiakas on voittanut tietyn suuruisen voiton ja hänen tulee lain mukaisesti todentaa henkilöllisyytensä Veikkauksen kulloinkin edellyttämällä tavalla saadakseen voiton itselleen. Tällaiset ilmoituksissa viitatut varat ovat Veikkauksen varoja ja ne maksetaan Etuasiakkaalle vasta, kun Etuasiakkaan henkilöllisyys on onnistuneesti todennettu.

Etuasiakkaan tulee periä voittoaan arpajaislain 47 §:ssä asetetun määräajan kuluessa.

Myyntipaikan raha- tai erityisautomaattipeliä pelatessa voitot maksetaan ensisijaisesti Etuasiakkaan pelatessaan käyttämän maksutavan mukaisesti: käteisellä pelatut pelit käteisellä ja maksukortilla pelatut pelit pankkitilille. Jackpot-voitot, automaatin maksukyvyn ylittävät voitot tai muut suuret voitot maksetaan joko Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille tai asiakkaan erikseen ilmoittamalle pankkitilille Veikkauksen kulloistenkin käytäntöjen mukaisesti.

Mikäli Etuasiakkaan pelikäyttöliittymän näyttö näyttää vikaantumisen tai toimintahäiriön vuoksi virheellistä arvonnan tulosta (numeroa, korttikättä, kuvioyhdistelmää tms.), voittosummaa taikka vapaapelien tai pelivarausten määrää, Etuasiakkaalle hyvitetään todellinen, Veikkauksen pelijärjestelmään ja Poliisihallituksen valvontajärjestelmään tallentunut voittosumma, vapaapelien tai pelivarausten määrä tai suoritetaan voitonjako Veikkauksen pelijärjestelmään ja Poliisihallituksen valvontajärjestelmään tallentuneiden tietojen perusteella.

Ennen pelivoittojen siirtoa Etuasiakkaan pelitililtä Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille Veikkaus pidättää itsellään oikeuden tarkistaa ja vahvistaa Etuasiakkaan oikeuden siirrettäviin pelivoittoihin. Veikkaus ei vastaa maksuviivästyksestä tai muista viivästyksistä, jotka johtuvat tarkastuksista. Tarkastusaikana tarkastuksen kohteena olevat varat säilytetään Etuasiakkaan pelitilillä jäädytettyinä varoina, mikäli se selvitettävän asian tai suojattavan oikeushyvän turvaamiseksi on välttämätöntä.

Veikkauksella on oikeus korjata sen puolelta tapahtuneeseen virheeseen perustuva rahaliikenteessä tapahtunut kirjoitus-, lasku- tai muu vastaava tekninen virhekirjaus, vaikka rahamäärä olisi jo kirjattu Etuasiakkaan pelitilille. Veikkauksella on sen puolelta tapahtuneeseen virheeseen perustuen myös oikeus veloittaa Etuasiakkaan pelitililtä varat, jotka Etuasiakas on saanut pelitililleen oikeudettomasti. Veikkaus ilmoittaa virheestä ja sen korjauksesta Etuasiakkaalle viipymättä. Etuasiakkaalla on velvollisuus Veikkauksen pyynnöstä palauttaa varat, jotka Etuasiakas on saanut pelitililleen tai pankkitililleen muutoin oikeudettomasti. Veikkauksella on oikeus pidättää selvityksen kohteena oleva määrä varoja pelitilillä vakuutena, kunnes Etuasiakkaan oikeus varoihin on laillisesti selvitetty.

CHAT-PIKAVIESTIPALVELU

Veikkaus tarjoaa verkkopalvelussaan reaaliaikaista chat -pikaviestipalvelua (jäljempänä chat-palvelu). Chat-palvelu on tarkoitettu lähtökohtaisesti Etuasiakkaan ja Veikkauksen väliseen viestintään. Tiettyjen pelien kohdalla chat-palvelu mahdollistaa Etuasiakkaiden keskinäisen viestinnän.

Chat-palvelussa saa lähettää ainoastaan suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä sisältöä, joka ei riko lakia tai hyvää tapaa tai sisällä toisen tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa.

Etuasiakas vastaa lähettämiensä viestien sisällöstä sekä käyttäytymisestään chat-palvelussa. Chat-palvelun reaaliaikaisuudesta johtuen Veikkaus ei ennakkotarkasta viestinnän sisältöä eikä ole vastuussa siitä. Etuasiakkaan tulee chat-palvelua käyttäessään noudattaa hyviä tapoja ja käyttäytymissääntöjä eikä hän saa lähettää mitään laitonta, siveetöntä, herjaavaa, halventavaa, uhkaavaa tai muuta lainvastaista tai yleisesti loukkaavana tai vahingollisena pidettävää aineistoa.

Veikkaus pidättää oikeuden poistaa chat-palvelusta sellaisen sisällön, jonka ilmaisemisen palvelussa Veikkaus on kieltänyt tai joka on Veikkauksen näkemyksen mukaan lain tai hyvän tavan vastaista, sopimatonta, loukkaavaa, virheellistä, haitallista taikka vahingollista Veikkaukselle, palvelun käyttäjälle tai sivulliselle, sekä estää kokonaan tai määräajaksi sellaisen Etuasiakkaan pääsy chat-palveluun, jonka chat-palvelun käyttö rikkoo näitä ehtoja. Muun muassa seuraavat tavat ovat ehtojen vastaisia:

  • Etuasiakas käyttää chat-palvelua muuhun kuin henkilökohtaiseen viestintään, esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin, markkinointiviestintään, virusten tai haittaohjelmien jakelemiseen
  • Etuasiakas käyttää chat-palvelua pelin ohjeiden tai sääntöjen vastaiseen tarkoitukseen
  • Etuasiakas painostaa, uhkailee, halventaa tai muutoin häiritsee toista Etuasiakasta tai Veikkausta taikka häiritsee viestintää teknisin keinoin tai lähettämällä samaa viestiä toistuvasti uudelleen
  • Etuasiakas yrittää kalastella toisten Etuasiakkaiden yksityisiä tietoja, esimerkiksi salasanaa tai käyttäjätunnusta
  • Etuasiakas lähettää tai levittää lainvastaista, kiellettyä tai vahingollista sisältöä taikka sisältöä, joka voidaan ymmärtää syrjiväksi, loukkaavaksi tai tarkoituksella harhaanjohtavaksi
  • Etuasiakas antaa Veikkausta tai sen palveluja koskevia totuudenvastaisia, halventavia tai perusteettomia lausuntoja tai väitteitä
  • Etuasiakas esiintyy väärällä henkilöllisyydellä tai antaa ymmärtää, että on Veikkauksen tai sen yhteystyökumppanin työntekijä tai edustaa jotain edellä mainituista
  • Etuasiakas käyttäytyy tai käyttää chat-palvelua muutoin sopimattomalla tavalla

Veikkauksella ei ole velvollisuutta ilmoittaa aineiston poistamisesta Etuasiakkaalle etu- tai jälkikäteen.

Veikkaus ei vastaa Etuasiakkaiden chat-palveluun tuottamien viestien sisällöstä tai niiden oikeellisuudesta. Etuasiakkaan tulee ottaa tämä huomioon arvioidessaan chat-palvelun viestinnän luotettavuutta. Veikkaus tekee parhaansa poistaakseen lainvastaisen tai muutoin sopimattoman sisällön chat-palvelussa. Veikkaus ei korvaa mitään välillisiä tai epäsuoria vahinkoja, joita chat-palvelu, sen käyttö tai toimimattomuus mahdollisesti aiheuttaa Etuasiakkaalle.

Veikkaus tarjoaa chat-palvelun ilman takuuta palvelun teknisestä toimivuudesta. Veikkaus tekee parhaansa palvelun ongelmattoman toimivuuden ylläpitämiseksi, mutta ei voi taata palvelun keskeytyksetöntä toimivuutta.

 

ASIAKASTIETOJEN TALLENTAMINEN JA KÄYTTÄMINEN

Osana asiakassuhdetta Etuasiakkaan henkilötietoja tallennetaan Veikkauksen ja sen yhteistyökumppaneiden tietojärjestelmiin, ja Veikkauksella on oikeus käyttää henkilötietoja tietosuojainformaatiossaan kuvatulla tavalla. Veikkauksella on oikeus ylläpitää Etuasiakkaan tietoja muun muassa varmistamalla ja päivittämällä tiedot säännöllisesti väestötietojärjestelmästä.

  • Etuasiakkaalla on velvollisuus pitää asiakastietonsa ajantasaisina. Veikkaus ei vastaa mahdollisista virheistä Etuasiakkaan antamissa tiedoissa tai tästä Etuasiakkaalle mahdollisesti aiheutuvista haitoista. Tiedot ovat päivitettävissä Veikkauksen verkkopalvelussa, Veikkauksen asiakaspalvelussa, pelisalissa tai Casino Helsingissä.
  • Etuasiakkaan tulee huolehtia yhteystiedoistaan siten, että Veikkaus pystyy Etuasiakkaan näistä yhteystiedoista tavoittamaan. Veikkaus lähettää asiakassuhteeseen liittyvää viestintää Etuasiakkuuteen liitettyihin yhteystietoiin, kuten sähköpostiosoitteeseen tai puhelinliittymään.
  • Mikäli Etuasiakas, jonka sopimussuhde on päättynyt, rekisteröityy uudelleen 12 kuukauden kuluessa sopimussuhteen päättymisestä, Veikkaus voi palauttaa hänelle aikaisemman asiakkuuden (ja siihen liittyvät olennaiset tiedot) vastuullisuuden takaamiseksi, rahapeleihin osallistuvien oikeusturvan takaamiseksi, väärinkäytösten ja rikosten estämiseksi sekä palvelun parantamiseksi.

VEIKKAUKSEN OIKEUDET

Veikkauksella on oikeus poistaa näiden ehtojen tai muiden palveluja tai Etuasiakasohjelmaa koskevien ehtojen, sääntöjen, ohjeiden taikka lain tai hyvien tapojen vastaisesti toiminut Etuasiakas palveluista sekä estää palvelujen ja etujen käyttö vastaisuudessa enintään yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan.

Palvelujen turvallisuuden ja Etuasiakkaan toiminnan oikeellisuuden varmistamiseksi tai rikosten ja muiden väärinkäytösten selvittämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi Veikkauksella on lakisääteisen velvoitteen sitä edellyttäessä tai epäillessään palvelun väärinkäyttöä riskienhallinnallisista syistä oikeus voimassaolevan lainsäädännön, sopimusehtojen tai pelisääntöjen puitteissa taikka toimivaltaisen viranomaisen määräyksen perusteella:

  • kieltäytyä vastaanottamasta kokonaan tai osittain Etuasiakkaan tekemiä panostuksia ja/tai rahasiirtoja
  • asettaa viive pelivoittojen maksamiselle tai siirtämiselle Etuasiakkaan pelitilille tai pankkitilille
  • välittömästi keskeyttää palvelujen käyttö kokonaan tai osittain, keskeyttää tietyn maksuvälineen tai tunnistautumisvälineen käyttö tai jättää pelattu peli hyväksymättä
  • estää Etuasiakkaaksi rekisteröityminen, palvelujen käyttö, pelitilin avaaminen ja/tai pelaaminen, kokonaan tai osittain

Veikkauksella on lisäksi oikeus välittömästi keskeyttää palvelun, palvelun osan tai tietyn maksuvälineen tai tunnistautumisvälineen käyttö taikka jättää pelattu peli hyväksymättä, mikäli:

  • Etuasiakas ei noudata palvelua koskevia sopimusehtoja, säädettyjä pelisääntöjä, pelikohtaisia ohjeita tai muita Veikkauksen antamia ohjeita
  • Etuasiakas muulla tavalla väärinkäyttää palvelua tai järjestelmiä siten, että käyttö on lain tai sopimusehtojen vastaista tai aiheuttaa vahinkoa tai vahingonvaaraa Veikkaukselle, muille pelaajille tai sivulliselle
  • Etuasiakkaan toiminta tai tämän käyttämä laitteisto, ohjelmisto tai tietoliikenneyhteys vaarantaa tai aiheuttaa vahingonvaaraa palvelulle, Veikkaukselle tai sivulliselle

Etuasiakkaan ilmoittaessa Veikkaukselle tunnistautumisvälineensä mahdollisesta päätymisestä sivullisen tietoon Veikkaus pidättää itsellään oikeuden palvelujen väliaikaiseen sulkemiseen Etuasiakkaan varojen ja palvelujen sekä henkilötietojen suojaamiseksi.

Veikkauksella on oikeus ilman etukäteistä ilmoitusta välittömästi sulkea Etuasiakkaan pelitili määräajaksi tai toistaiseksi, mikäli:

  • Veikkauksella on perusteltu syy epäillä, että jokin Etuasiakkuuden ja/tai verkkopelipalvelun avaamisen tai käyttämisen edellytys ei enää täyty
  • Etuasiakas ei noudata sopimusehtoja, säädettyjä pelisääntöjä tai pelikohtaisia ohjeita
  • Veikkauksella on syytä epäillä, että pelipalvelun käyttämiseen liittyy lainvastaisuus, väärinkäytös tai vilppi
  • Etuasiakas muulla tavalla väärinkäyttää pelipalvelua siten, että palvelun käyttö aiheuttaa vahinkoa tai vahingonvaaraa Veikkaukselle, muille asiakkaille tai sivullisille tai
  • se on tarpeen lain tai toimivaltaisen viranomaisen määräyksen perusteella, pelipalvelun turvallisuuden varmistamiseksi taikka rikosten tai muiden väärinkäytösten selvittämiseksi tai ennalta ehkäisemiseksi

Veikkauksella on oikeus tarkistaa Etuasiakkaan henkilöllisyys, Etuasiakasta koskevat tiedot sekä pyytää ja hankkia Etuasiakkaasta tietoja ja dokumentaatiota lainsäädännön mukaisissa tapauksissa. Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden tarkistaa Etuasiakkaan ilmoittaman pankkitilin henkilökohtaisuuden oikeellisuus kyseisestä pankista sekä Etuasiakkuuteen liitetyn maksukortin vaatimustenmukaisuus kortinmyöntäjältä.

Jos Etuasiakkuutta käytetään tai Etuasiakkaaksi rekisteröinti toteutetaan sähköisen tunnistuspalvelun avulla, Etuasiakkuuden hakija/Etuasiakas antaa suostumuksensa siihen, että Veikkauksella on tarvittaessa oikeus selvittää Etuasiakkaan kyseiseen tunnistuspalvelun käyttöön liittyviä tietoja palveluntarjoajalta.

Veikkauksella on oikeus tarkistaa, onko Etuasiakas tai onko hän ollut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa tarkoitettu poliittisesti vaikutusvaikutusvaltainen henkilö tai muu laissa tarkoitettu taho. Etuasiakas antaa Veikkaukselle oikeuden selvittää asiaa myös kolmansilta tahoilta. Veikkaus voi edellyttää Etuasiakasta antamaan asian selvittämiseksi tarvittavia tietoja.

Veikkauksella on oikeus tehdä tarjoamiensa palvelujen, etujen ja järjestelmiensä toimintaan sekä sisältöön muutoksia ja keskeyttää palvelujen tarjoaminen.

Kaikki palvelujen sisältöön liittyvät oikeudet, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, kuuluvat Veikkaukselle tai sen sopimuskumppanille, ja ne on suojattu suomalaisella ja kansainvälisellä lainsäädännöllä ja sopimuksilla.

  • Kaikenlainen palveluissa olevan aineiston kopioiminen, siirtäminen, muokkaaminen, jakelu, edelleen julkaiseminen, levittäminen tai muunlainen saattaminen yleisön saataviin, mukaan lukien esimerkiksi teksti, valokuvat, liikkuva kuva, äänet, musiikki ja tietokoneohjelmat, on kielletty, ellei nimenomaisesti toisin mainita. Veikkaus ja sen yhteistyökumppanit pidättävät itsellään kaikki oikeudet, joita ei sopimusehdoissa tai palvelussa ole nimenomaisesti myönnetty.
  • Palveluissa esiintyvät liiketunnukset ja tuotemerkit sekä kaikki näihin liittyvät tavaramerkit, tuote- tai palvelunimet ja iskulauseet ovat Veikkauksen tai sen yhteistyökumppanin omaisuutta. Niitä ei saa käyttää millään tavalla ilman Veikkauksen tai sen yhteistyökumppanin etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. Teollis- tai tekijänoikeuksin suojatun aineiston luvaton käyttö saattaa johtaa taloudellisiin korvausvaatimuksiin ja muihin oikeudellisiin seuraamuksiin.
  • Veikkauksella on oikeus omaan toimintaansa liittyen käyttää, julkistaa ja jakaa Etuasiakkaan palveluihin lähettämää aineistoa ja viestejä, sekä valmistaa niistä kappaleita lainsäädännön asettamissa puitteissa. Veikkaus kunnioittaa kuitenkin Etuasiakkaiden yksityisyyttä.
  • Veikkaus voi poistaa palveluista sisällön tai aineiston, jonka ilmaisemisen palvelussa Veikkaus on kieltänyt tai joka Veikkauksen näkemyksen mukaan on lain tai hyvän tavan vastaista, sopimatonta, loukkaavaa, virheellistä, haitallista taikka vahingollista Veikkaukselle, palvelun käyttäjälle tai sivulliselle. Veikkauksella ei ole velvollisuutta ilmoittaa aineiston poistamisesta Etuasiakkaalle etu- tai jälkikäteen.

VEIKKAUKSEN VASTUUT

Veikkaus ei takaa sitä, että Etuasiakkuuteen liittyvät palvelut ja edut ovat keskeytyksettä käytettävissä. Veikkaus pyrkii kuitenkin etukäteen ilmoittamaan palvelun keskeytyksistä, häiriöistä ja katkoksista. Veikkaus ei vastaa palveluissa mahdollisesti esiintyvien häiriöiden tai palvelukatkojen Etuasiakkaalle aiheuttamista vahingoista.

  • Veikkaus ei vastaa Etuasiakkaan ja Veikkauksen välisen tietoliikenneyhteyden ja tietoliikennepalvelujen toiminnasta tai luotettavuudesta.
  • Veikkaus ei vastaa Etuasiakkaan käyttäytymisestä palveluissa tai palveluun lähetetyistä aineistoista tai viesteistä. Veikkaus ei myöskään vastaa Veikkauksen verkkopalveluun tehtyjen linkkien viittaamien internetsivujen sisällöstä.
  • Veikkaus vastaa palvelujen toiminnasta vain sellaisessa Etuasiakkaan laite- ja ohjelmistoympäristössä, joka täyttää Veikkauksen viralliset laitteisto- ja ohjelmistovaatimukset. Kulloinkin voimassa olevat tuetut laitteistot ja ohjelmistot käyvät ilmi Veikkauksen verkkopalvelusta.
  • Veikkauksen verkkopalvelu ja verkkopelipalvelu ovat käytettävissä optimoidun mobiilikäyttöliittymän kautta. Veikkaus ei takaa, että mobiilikäyttöliittymä toimii kaikissa päätelaitemalleissa. Tarkemmat mobiilikäyttöliittymän käyttöön liittyvät ohjeet löytyvät Veikkauksen verkkopalvelusta.

Veikkaus ei vastaa vahingosta, joka Etuasiakkaalle aiheutuu ylivoimaisesta esteestä tai muusta vastaavasta syystä johtuvasta Veikkauksen toiminnan kohtuuttomasta vaikeutumisesta. Ylivoimainen este tai muu Veikkauksen kohtuullisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolinen tapahtuma, joka estää, viivästyttää tai vaikeuttaa palvelun tarjoamista, oikeuttaa Veikkauksen keskeyttämään tai rajoittamaan toimintojaan toistaiseksi. Tällainen vastuusta vapauttava ylivoimainen este voi olla esimerkiksi:

•    viranomaisen päätös tai toimenpide
•    työtaistelu, joka suoranaisesti tai välillisesti koskee Veikkausta
•    sota, kapina, mellakka tai niiden uhka
•    sabotaasi, tulipalo, luonnonmullistus tai onnettomuus
•    häiriö sähkö- tai tietoliikenneyhteyksissä

Veikkaus ei vastaa Etuasiakkaalle tai sivulliselle mistään välillisestä tai epäsuorasta vahingosta, mukaan lukien muun muassa viivästys, käyttämättä jääneestä pelipalvelun käyttömahdollisuudesta aiheutunut vahinko tai tulojen, liikearvon, käyttöoikeuden tai tiedon menetys taikka muu taloudellinen menetys, joka johtuu esimerkiksi:

  • pelipalvelun, muun palvelun tai edun käytöstä tai siitä, ettei sitä ole voitu käyttää
  • korvaavan tavaran tai palvelun hankkimisesta aiheutuneesta kulusta, joka perustuu palvelun kautta ostettuun tai saatuun tietoon, informaation tai palveluun, verkkopelipalvelun kautta vastaanotettuun viestiin tai oikeustoimeen, joka on tehty palvelun välityksellä
  • oikeudettomasta pääsystä Etuasiakkaan tiedonsiirtoihin tai niiden muuttamisesta
  • Etuasiakkaan tietojärjestelmää tai päätelaitetta koskevasta vahingosta tai tiedon menettämisestä, joka aiheutuu palvelusta ladatusta sisällöstä
  • muista palveluun liittyvistä seikoista tai olosuhteista

Veikkauksen vastuu palvelujen ja etujen toteuttamisessa esiintyneistä virheistä tai siitä, että palvelu (esimerkiksi pelitapahtuma) tai etu on jäänyt Veikkauksesta johtuvasta syystä toteutumatta, kirjautumatta tai rekisteröitymättä, rajoittuu kaikissa tapauksissa määrällisesti sen maksun määrään, jonka Etuasiakas on suorittanut Veikkaukselle virheen ilmaantumisen yhteydessä (esimerkiksi pelipanos), ellei näissä ehdoissa tai kyseisen pelin säädetyissä pelisäännöissä ole toisin sanottu.

Mikään edellä mainittu ei kuitenkaan rajoita Etuasiakkaan lakisääteisiä oikeuksia.

ETUASIAKKAAN VASTUUT

Etuasiakas vastaa Veikkaukselle ilmoittamiensa tietojen oikeellisuudesta sekä tietojen virheellisyyden aiheuttamista seurauksista. Lisäksi Etuasiakas sitoutuu ilmoittamaan Veikkaukselle antamissaan tiedoissa, esimerkiksi henkilö-, asuinpaikka-, yhteys- tai pankkiyhteystiedoissa, tapahtuvista muutoksista.

Etuasiakkaalla on velvollisuus säilyttää Etuasiakkuuden henkilökohtaiset tunnistautumismenetelmänsä tai -välineensä sekä Veikkauksen verkkopalvelun kirjautumistiedot, kuten käyttäjätunnus ja salasana niin, etteivät ne joudu kenenkään toisen tietoon tai haltuun. Etuasiakas on viivytyksettä velvollinen ilmoittamaan Veikkaukselle, mikäli hänellä on syytä epäillä verkkopalvelun kirjautumistietojen tai hänelle kuuluvan tunnistautumismenetelmän tai -välineen päätyneen sivullisen tietoon tai haltuun.

Ellei toisin ole mainittu, kaikki Veikkauksen kirjallisina vaatimat ilmoitukset sekä sopimussuhdetta tai sopimusehtoja koskevat kysymykset tulee ensisijaisesti osoittaa osoitteeseen asiakaspalvelu@veikkaus.fi.

Etuasiakas vastaa itse palvelujen käyttämisestä aiheutuvista maksuista, esimerkiksi yhteysmaksuista ja muista tietoliikennekustannuksista.

Etuasiakas saa käyttää Veikkauksen tarjoamia verkkopalveluja ainoastaan asianmukaisten tietoliikenneyhteyksien ja tietojenkäsittelylaitteiden sekä hyväksyttyjen, toimintakuntoisten tietoliikennelaitteiden ja näiden käyttöön liittyvien ohjelmistojen kautta. Etuasiakas vastaa laitteidensa ja ohjelmistojensa toiminnasta ja turvallisuudesta.

Etuasiakas vastaa Veikkaukselle ja sivullisille palveluihin lähettämästään aineistosta ja viesteistä sekä näiden mahdollisista vahinkoa aiheuttavista, oikeuden tai hyvän tavan vastaisista taikka sivullisen oikeutta loukkaavista ominaisuuksista.

ETUASIAKKUUDEN PÄÄTTÄMINEN

Etuasiakkuus on voimassa toistaiseksi. Etuasiakkaalla on oikeus lopettaa asiakassuhde Veikkaukseen milloin tahansa irtisanomalla sopimussuhde Veikkauksen pelisalissa, Casino Helsingissä tai todisteellisesti Veikkauksen asiakaspalveluun.

Asiakassuhteen päättyessä Veikkaus lopettaa kaikkien Etuasiakkuuteen liittyvien palvelujen ja etujen tarjoamisen Etuasiakkaalle ja estää hänen tunnistautumismenetelmiensä ja -välineidensä sekä kirjautumistietojensa, kuten verkkopalvelun käyttäjätunnuksen ja salasanan sekä Veikkaus-kortin, käytön Etuasiakkuuden palveluissa.

Etuasiakkuuden päättäminen päättää myös muut Etuasiakkuuteen perustuvat sopimukset ja palvelut Veikkauksen ja Etuasiakkaan välillä.

Sopimussuhde päättyy, kun Veikkaus on käsitellyt mahdolliset Etuasiakkaan tätä sopimussuhdetta koskevat keskeneräiset asiat, esimerkiksi Etuasiakkaan pelaamien, avoinna olevien pelien tulosten voitonjaon.

Vastuullisuuden sekä rahapeleihin osallistuvien oikeusturvan takaamiseksi, väärinkäytösten ja rikosten estämiseksi sekä palvelun parantamiseksi Veikkaus säilyttää Etuasiakkaan tiedot vuoden ajan asiakassuhteen päättymisestä, minä aikana ne voidaan palauttaa Etuasiakkaalle tämän hakiessa uudelleen Etuasiakkuutta.

Veikkauksella on oikeus ilman etukäteistä ilmoitusta välittömästi päättää sopimussuhde, mikäli:

  • Veikkaus saa tiedon Etuasiakkaan kuolemasta
  • Etuasiakkaan pelitilille ei ole kirjautunut yhtään tapahtumaa 24 peräkkäisen kuukauden aikana
  • Etuasiakkaan pitkäaikaisen passiivisuuden vuoksi Veikkauksella on perusteltu syy olettaa asiakassuhteen päättyneen
  • Veikkauksella on perusteltua syytä epäillä, että jokin Etuasiakkuuden myöntämis- tai käyttämisedellytys ei enää täyty
  • Etuasiakas ei noudata Veikkauksen tarjoamiin palveluihin tai etuihin liittyviä ehtoja, sääntöjä, säädettyjä pelisääntöjä tai ohjeita
  • Veikkauksella on syytä epäillä, että sen tarjoaman palvelun tai edun käyttämiseen liittyy lainvastaisuus, väärinkäytös tai vilppi
  • Etuasiakas muulla tavalla väärinkäyttää Etuasiakkuutta siten, että Veikkauksen tarjoamien palvelujen tai etujen käyttö aiheuttaa vahinkoa tai vahingonvaaraa Veikkaukselle, muille asiakkaille tai sivullisille
  • se on tarpeen lain tai toimivaltaisen viranomaisen määräyksen perusteella, Veikkauksen tarjoaman palvelun turvallisuuden varmistamiseksi taikka rikosten tai muiden väärinkäytösten selvittämiseksi ja/tai ennaltaehkäisemiseksi

Sopimussuhteen päättyessä Etuasiakkaan toistaiseksi voimassa olevat pelit eli tilauspelit, joita ei ole vielä veloitettu pelitililtä, peruuntuvat.

Sopimussuhteen päättyessä Veikkaus sulkee Etuasiakkaan pelitilin, jolloin mahdolliset pelitilillä olevat varat siirretään näiden sopimusehtojen mukaisesti sille pankkitilille, joka Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen on liitetty.

SOPIMUKSEN EHTOJEN MUUTTAMINEN

Nämä sopimusehdot ovat voimassa toistaiseksi. Veikkauksella on oikeus muuttaa Veikkauksen Etuasiakkuuden sopimusehtoja, niihin liittyviä sääntöjä ja ohjeita sekä pelikohtaisia sääntöjä ja ohjeita. Veikkaus ilmoittaa näiden sopimusehtojen muutoksesta verkkopalvelussa tai Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen liitettyyn yhteystietoon.

  • Veikkauksella on oikeus tehdä tarjoamiensa Etuasiakkuuteen liittyvien palvelujen ja etujen toiminnallisuuteen ja sisältöön muutoksia sekä keskeyttää palvelujen tarjoaminen kokonaan tai osittain. Veikkaus ei vastaa muutosten taikka palvelujen tai etujen lopettamisen Etuasiakkaalle aiheuttamasta haitasta tai vahingoista.
  • Jos Veikkaus muuttaa näitä sopimusehtoja siten, että muutos lisää Etuasiakkaan velvollisuuksia tai vähentää tämän oikeuksia, ja joka ei johdu lainsäädännöstä tai toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä tai suosituksesta, Veikkaus ilmoittaa muutoksesta Etuasiakkaan Etuasiakkuuteen liitettyyn yhteystietoon. Etuasiakkaan katsotaan saaneen tiedon viimeistään 7 päivää sen jälkeen, kun Veikkaus on lähettänyt ilmoituksen em. tavalla.
  • Etuasiakkaan katsotaan hyväksyneen sopimusehtoihin tehdyt muutokset hänen käyttäessään Etuasiakkuutta sen jälkeen, kun muutoksista on ilmoitettu Etuasiakkaalle edellä määritellyllä tavalla. Jos Etuasiakas ei katso voivansa hyväksyä muutosta, hänen ei tule käyttää Etuasiakkuuttaan, vaan hänen tulee irtisanoa sopimussuhde. Muussa tapauksessa uusi ehto sitoo Etuasiakasta.

ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN

Tähän sopimussuhteeseen sekä Etuasiakkaan ja Veikkauksen välisiin muihin sopimuksiin sovelletaan Suomen lainsäädäntöä. Palvelujen käyttämistä ja sopimusehtoja koskevat erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa. Etuasiakkaalla on oikeus saattaa asia vireille myös Suomessa olevan kotipaikkansa käräjäoikeudessa.

Mikäli kyse on Veikkauksen ja Etuasiakkaan välisestä voitonmaksua koskevasta erimielisyydestä, Etuasiakas voi hakea Veikkauksen toimintaa valvovalta Poliisihallitukselta ratkaisusuositusta. Lisätietoja ratkaisusuosituksen hakemisesta sekä Poliisihallituksen ratkaisusuositushakemuslomake löytyy osoitteesta http://www.arpajaishallinto.fi/rahapelit/ratkaisusuositukset

Ratkaisusuositus tai sen hakeminen ei estä asian saattamista tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Jos Etuasiakkaan ja Veikkauksen välistä sopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, Etuasiakas voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn Etuasiakkaan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi). Euroopan komissio tarjoaa myös verkkovälitteisen riidanratkaisufoorumin, joka on erityisesti tarkoitettu toisessa EU-maassa asuvalle kuluttajalle (http://ec.europa.eu/consumers/odr/).

SOPIMUSKOKONAISUUS

Mikäli sopimusehtojen ja pelikohtaisten sääntöjen välillä esiintyy ristiriitaa, niitä sovelletaan seuraavassa ensisijaisuusjärjestyksessä

  1. Sisäministeriön säätämät rahapelien pelisäännöt
  2. Pelikohtaiset ohjeet
  3. Veikkauksen Etuasiakkuuden sopimusehdot

Nämä sopimusehdot on laadittu suomen kielellä. Mikäli näiden sopimusehtojen ja muulle kielelle käännettyjen sopimusehtojen välillä ilmenee ristiriitaa, sovelletaan ensisijaisesti suomenkielisiä ehtoja.

Kaikki sähköisessä ja paperimuodossa tapahtuva viestintä katsotaan kirjalliseksi, ja se katsotaan vastaanotetuksi viimeistään 7 päivää lähettämisen jälkeen.

 

VEIKKAUKSEN YHTEYSTIEDOT

Veikkaus Oy
PL 1
01009 Veikkaus

puh. 0200 55000 (pvm/mpm)
asiakaspalvelu@veikkaus.fi

 

Tietosuojaseloste

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU 2016/679) 12–14 artikla

25.5.2018 alkaen

 

Tämä on tiivistelmä Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisterin tietosuoja-asioista. Lisätietoja osoitteesta veikkaus.fi/tietosuoja.

 

1. Rekisterinpitäjä Veikkaus Oy (jäljempänä Veikkaus)

PL 1, 01009 Veikkaus

Puhelin: vaihde (09) 43701

2. Rekisteriasioiden yhteyshenkilö Asiakasrekisteripäällikkö

PL 1, 01009 Veikkaus

Puhelin: vaihde (09) 43701

3. Rekisterinpitäjän tietosuojavastaava Tietosuojavastaava

PL 1, 01009 Veikkaus

Puhelin: vaihde (09) 43701

tietosuoja@veikkaus.fi

4. Rekisterin nimi Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisteri
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja oikeusperusteet Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisterin asiakastietojen käsittelyn tarkoituksia ovat:

  • Asiakkaan tunnistaminen ja käyttäjänhallinta. Asiakkaiden yksilöinti (identifiointi), todentaminen (autentikointi) ja valtuuttaminen (auktorisointi) Veikkauksen palveluissa. Palvelujen tietoturvallisuuden sekä käyttöoikeuksien ja pääsyn hallinnan toteuttaminen.
  • Asiakkaan palveleminen ja asiakassuhteen operatiivinen hoito, hallinta ja kehittäminen. Asiakastietojen sekä asiakas- ja kontaktihistorian hallinta. Tuki- ja neuvontapalvelujen järjestäminen asiakkaalle sekä palvelutoimenpiteiden hallinta ja laadun varmistaminen.
  • Veikkauksen toiminnan, pelien, palvelujen ja maksamisen toteuttaminen sekä seuranta, analysointi, raportointi, kehittäminen ja personointi. Peli-, palvelu- ja maksutapahtumien varmistaminen ja hallinnointi. Pelipalvelun pelioikeuden varmistaminen. Toiminnan laadun ja turvallisuuden varmistaminen sekä testaaminen.
  • Asiakkuuksien analysointi, ennustaminen, ryhmittely ja kehittäminen. Tutkimus ja tilastolliset analyysit. Asiakas- ja markkinointiviestinnän kohdentaminen, tuote- ja palvelutarjoaman kehittäminen sekä liiketoiminnan kehittäminen ja raportointi.
  • Pelien ja palvelujen tarjoaminen ja markkinointi sekä asiakas- ja markkinointiviestinnän toteuttaminen ja seuranta. Asiakaspalautteen sekä asiakaskyselyjen ja -tutkimusten tulosten käsittely, analysointi ja tilastointi. Viestintä- ja kampanjahistorian hallinta.
  • Veikkauksen vastuullisuuden toteuttaminen ja pelihaittojen ennaltaehkäisy. Pelaamisen rajoitusten ja estojen toteutus ja seuranta. Vastuullisuusanalyysien ja pelaamisen hallinnan välineiden tarjoaminen asiakkaalle.
  • Väärinkäytösten ja ongelmatilanteiden ehkäisy ja selvittäminen.
  • Asiakkaiden ja Veikkauksen oikeusturvan varmistaminen sekä lakiin perustuvien ja viranomaismääräysten ja -ohjeiden mukaisten velvoitteiden hoitaminen.
  • Asiakaspuhelujen nauhoituksia käytetään palvelutapahtumien todentamiseksi, asiakkaiden ja Veikkauksen oikeusturvan varmistamiseksi, koulutustarkoituksiin, palvelun laadun kehittämiseksi sekä väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja turvallisuussyistä.

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on käsittelyn tarkoituksesta ja/tai henkilötiedosta riippuen

  • asiakkaan ja Veikkauksen välisen sopimuksen valmistelu tai toteuttaminen,
  • Veikkauksen lakisääteisen velvoitteen noudattaminen,
  • asiakkaan suostumus, tai
  • Veikkauksen tai kolmannen osapuolen oikeutetun edun toteuttaminen.

Veikkaus huolehtii siitä, että oikeutettuun etuun perustuva käsittely on asiakkaan etuihin nähden oikeasuhteista ja vastaa asiakkaan kohtuullisia odotuksia. Henkilötietojen käsittely saattaa perustua oikeutettuun etuun esimerkiksi seuraavissa tilanteissa

  • Väärinkäytösten ja ongelmatilanteiden ehkäisy ja selvittäminen
  • Asiakkaan ja Veikkauksen oikeusturvan varmistaminen
  • Pelien ja palveluiden teknisen toimivuuden varmistaminen
  • Pelien, palveluiden ja liiketoiminnan kehittäminen sekä raportointi
  • Asiakkuuden analysointi, ennustaminen, ryhmittely ja kehittäminen
  • Tutkimus ja tilastointi
  • Pelien ja palveluiden sisällön kohdentaminen ja personointi
  • Suoramarkkinointi ja sen seuranta ja mittaaminen
  • Asiakaspalvelu ja puheluiden tallentaminen
  • Sovellusten ja palvelujen käyttö- ja käyttäytymistiedot (esim. evästeet ja muut          verkkojäljitteet)

Veikkauksen ja asiakkaan välisen Etuasiakkuuden sopimussuhteen valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Veikkaus arvioi henkilön henkilökohtaisia ominaisuuksia, joiden perusteella Veikkaus tekee automaattisia päätöksiä. Nämä päätökset perustuvat Veikkauksen lakisääteisten velvollisuuksien toteuttamiseen, kuten asiakkaan täysi-ikäisyyden ja verkkopelipalvelun pelipalveluun vaadittavan yksityiskohtaisen kotipaikkatiedon varmentamiseen. Veikkaus voi tehdä tällaisen päätöksen myös, jos asiakas yrittää kirjautua verkkopelipalveluun maasta tai alueelta, jolta verkkopelipalvelun käyttäminen on kiellettyä.

6. Rekisterin henkilötiedot Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisteri sisältää seuraavia tietoja:

  • Asiakkaan perustiedot
  • Nimitiedot
  • Sukupuoli
  • Syntymäaika
  • Yhteystiedot:
    • Osoitetiedot
    • Puhelinnumero
    • Sähköpostiosoite
  • Kotikuntatiedot
  • Pankkitilin numero
  • Asiointikieli
  • Kotitaloustunniste
  • Muut asiakkaan demografiatiedot
  • Yksilöivät tunnisteet
  • Asiakkaan yksilöivät tunnisteet:
    • Henkilötunnus
    • Henkilöllisyyden todentamisessa käytetyn asiakirjan nimi, numero tai muu tunnistetieto ja myöntäjä, taikka käytetty menetelmä
    • Asiakasnumero sekä aiemmat asiakasnumerot mm. RAY:n asiakasnumero, Veikkaus-kortin numero sekä Fintoton pelisovelluksen pelaajatunniste
    • Salattu/hajautettu asiakasnumero
    • Käyttäjätunnus ja salasana Veikkauksen verkkopalveluja varten
    • Pelaajanimet verkkopelipalvelua varten
    • Veikkaus-kortin numero ja tunnisteet
    • Markkinoinnin kohdentamisessa käytettävät tunnisteet
  • Verkkopalvelujen käyttöön liittyvät asiakkaan tunnisteet:
    • Asiakkaan IP-osoite jokaisen palveluun kirjautumisen yhteydessä
    • Asiakkaan käyttämälle päätelaitteelle annettava tunniste jokaisen palveluun kirjautumisen yhteydessä (käyttötarkoituksena väärinkäytösten ehkäisy ja asiakkaan suojelu)
  • Asiakkaan maksukortteihin liittyvät tunnisteet ja numerot
  • Asiakkuuteen liittyvät tiedot
  • Asiakkuuden alkaminen, päättyminen, tilat ja tasot
  • Asuinpaikan todentamisessa käytetyn kotipaikkatodistuksen tiedot
  • Tieto asiakkaan kuolemasta
  • Asiakkaan palvelujen käyttö ja kontaktihistoria
  • Suoramarkkinoinnin suostumukset ja kiellot
  • Markkinoinnin kohdentamisen suostumukset ja kiellot
  • Evästeiden käytön suostumukset ja kiellot
  • Tiedot henkilötietojen käsittelyn rajoituksista
  • Asiakas- ja palveluviestien sekä muistutusten tilaukset
  • Pelaamisen rajoitukset ja estot sekä niiden voimassaoloajat
  • Asiakkaan itse ilmoittamat personoivat tiedot ja mieltymykset
  • Asiakkaan ryhmittelytiedot sekä muut analytiikan avulla johdetut tiedot
  • Kampanjoiden tiedot ja niihin liittyvät seurantatiedot
  • Kyselyihin ja tutkimuksiin annetut tiedot sekä keskustelut
  • Osallistuminen Veikkausraatiin sekä tuote- ja palvelukehitykseen
  • Veikkaus Pointsissa tehdyt tehtävät, saavutukset ja palkinnot
  • Asiakaspuhelujen nauhoitukset
  • Asiakaspalvelutapahtumien tiedot, käsittelytiedot sekä aihe- ja luokittelutiedot
  • Asiakaspalaute
  • Pelitestien tulokset
  • Vastuullisen asiakkuusmallin tulos- ja luokittelutiedot
  • Asiakkaan pyyntö Peluurin yhteydenottoon
  • Väärinkäytösten ehkäisyyn liittyvät tiedot
  • Osallistuminen Veikkauksen tapahtumiin, kilpailuihin ja turnauksiin
  • Asiakasetuihin ja arvontoihin osallistumiset ja lunastukset
  • Asiakkaan lippuostot Veikkauksen tapahtumiin ja turnauksiin
  • Peli-, palvelu- ja maksutapahtumatiedot
  • Pelitapahtumatiedot
  • Palvelutapahtuma- ja myyntitiedot
  • Voiton lunastus- ja voitonmaksutiedot
  • Palvelukohtaiset asiakastiedot
  • Pelien ja palvelujen personointitiedot
  • Pelaajaryhmät, joihin asiakas kuuluu porukkapelejä pelatessaan
  • Sovellusten ja palvelujen käyttäytymis- ja käyttötiedot (sisältäen esim. verkkoanalytiikan tiedot, lokitiedot, evästeet*, istuntotunnisteet, IP-osoitteen sekä selain- ja käyttöjärjestelmätiedoista lasketun tunnisteen)
  • Tietojen käsittelyyn liittyvät tiedot
  • Maksutapahtumat Veikkauksen palveluissa ja maksunvälitystiedot
  • Maksukorttien käyttöön Veikkauksen palveluissa liittyvät tiedot
  • Tietyissä peleissä ja palveluissa asiakkaan kävelemät askeleet sekä sijaintitiedot
  • Sijaintitiedot, kuten GPS:n tai WLAN-yhteyspisteiden tai matkapuhelinverkon tukiasemien avulla kerätyt tiedot
  • IP-osoitteen perusteella laskettu maatieto.

Veikkauksen ja asiakkaan välisen, sopimukseen perustuvan, Etuasiakkuuden hakemiseksi ja ylläpitämiseksi Veikkaus tarvitsee asiakkaasta seuraavat vähimmäistiedot:

nimitiedot, henkilötunnus, puhelinnumero/sähköpostiosoite (verkkopalvelussa asioivilta asiakkailta molemmat), kotikuntatiedot/osoitetiedot, pankkitilin numero sekä asiakkaan henkilöllisyyden todentamisessa käytetyn asiakirjan nimi, numero tai muu tunnistetieto ja myöntäjä, taikka todentamisessa käytetty menetelmä.

*Eväste (Cookie) on pieni tekstitiedosto, jonka verkkoselain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla käyttäjiä voidaan tunnistaa. Veikkaus käsittelee verkkopalveluissaan evästeitä palvelujen toteuttamiseksi ja helpottamaan palvelujen käyttöä, turvallisuuden parantamiseksi, palvelun kehittämiseksi ja analysoimiseksi sekä kohdennetun viestinnän, mainonnan ja sisällön tuottamiseen verkkopalvelussa ja markkinointitoimenpiteiden mittaamiseen ja optimointiin. Veikkauksen verkkopalvelun markkinointiyhteistyökumppaneiden evästeet mahdollistavat markkinoinnin kohdentamisen ja mittaamisen myös muiden markkinointiyhteistyöhön osallistuvien yritysten internetsivustoilla ns. mainosverkostossa. Lisätietoja evästeistä osoitteesta veikkaus.fi/tietosuoja.

7.  Tietolähteet Asiakkaaseen liittyviä tietoja kerätään asiakkaalta itseltään sopimuksen tekemisen yhteydessä, Veikkauksen verkkopalvelun Oma Veikkauksessa, tuotteiden ja palvelujen käytön yhteydessä, asiakaspalvelun yhteydessä sekä asiakkaan osallistuessa tuote- ja palvelukehitykseen, tutkimuksiin tai kyselyihin.

Asiakkaan tietoja saadaan myös Casino Helsingin asiakas- ja valvontarekisteristä ja muista Veikkauksen ylläpitämistä kuluttaja-asiakkaita koskevista henkilörekistereistä niiltä osin kuin tietojen käytöstä on informoitu asiakasta.

Asiakkaaseen liittyviä tietoja syntyy Veikkauksen tietojärjestelmiin myös Veikkauksen verkkopalvelujen ja pelipalvelujen käytön yhteydessä sekä Veikkauksen sisältöjä ulkoisissa verkkopalveluissa käytettäessä.

Asiakkaalta itseltään saatavien tai asiakkaan toiminnan seurauksena syntyvien tietojen lisäksi Veikkaus saa asiakkaan henkilötietoja lähinnä

  • Väestötietojärjestelmästä
  • Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton suoramarkkinoinnin rajoituspalvelusta eli ns. Robinson -rekisteristä
  • Asiakkuuksia kuvaavia tietoja tuottavista tietopalveluista asiakkaan yksilöiviä ja ryhmitteleviä tietoja, kuten evästeprofiileita muilta rekisterinpitäjiltä
  • Viranomaisilta lainsäädännön mahdollistamissa tapauksissa
8. Henkilötietojen vastaanottajat Veikkaus siirtää ja luovuttaa asiakastietoja ainoastaan lainsäädännön sallimissa puitteissa. Veikkaus käyttää alihankkijoita ja muita yhteistyökumppaneita henkilötietojen käsittelyssä, ja tässä yhteydessä asiakastietoja käsitellään hallitusti ja rajoitetusti myös EU-/ ETA-alueen ulkopuolella.

Keskeisimpiä asiakastietoja käsitteleviä Veikkauksen yhteistyökumppaneita ovat:

 

Vastaanottajan tyyppi (käsittelytoimet) Toimiala
Pelien ja palvelujen tarjoaminen Vähittäiskauppa, ravintolat ja raviradat
Pelien ja palvelujen operointi ja kehitys Informaatio ja viestintä

Liiketoiminnan kehittäminen ja konsultointi

Maksutapahtumien toteuttaminen Rahoituspalvelut

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

Asiakkuuden hallinnointi Informaatio ja viestintä
Asiakkuuksien analysointi ja raportointi Liiketoiminnan kehittäminen ja konsultointi

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

Asiakasetujen toteuttaminen Majoitus- ja ravitsemistoiminta

Taiteet, viihde ja virkistys

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

Kuljetus ja varastointi

Asiakasviestintä ja -kontaktit Informaatio ja viestintä

Liiketoiminnan kehittäminen ja konsultointi

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

Kuljetus

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

Markkinointiviestintä ja suoramarkkinointi Informaatio ja viestintä

Liiketoiminnan kehittäminen ja konsultointi

Kuljetus

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

Viranomaisille tietoja luovutetaan lain edellyttämissä tapauksissa, kuten esim. väärinkäytösten selvittämiseksi ja ehkäisemiseksi.

Asiakkaan puhelinnumerosta tai sähköpostiosoitteesta muodostettava yksilöivä tunnistetieto voidaan välittää Facebookille Veikkauksen markkinoinnin kohdentamiseksi Facebookissa. Asiakastietoja voidaan luovuttaa lainsäädännön mahdollistamissa tilanteissa tieteellistä ja historiallista tutkimusta varten.

Veikkauksen sisällä asiakkaan henkilötietoja siirretään Veikkauksen ylläpitämään rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain vaatimusten mukaiseen asiakkaan tuntemistietorekisteriin.

Lisäksi asiakastietoja voidaan siirtää Veikkauksen suoramarkkinointirekisteriin ja Veikkauksen kuluttaja-asiakkaiden palvelutuotannossa käytettäviin erillisiin rekistereihin.

Veikkauksen mobiilipalveluissa, jotka toimivat asiakkaan lataaman sovelluksen kautta, noudatetaan Veikkauksen tietosuojakäytäntöjen lisäksi kyseisen palveluntarjoajan ehtoja ja tietosuojakäytäntöjä. Voit tutustua Applen ehtoihin osoitteessa https://www.apple.com/legal/internet-services/itunes/fi/terms.html, Googlen ehtoihin osoitteessa http://www.android.com/terms.html ja Microsoftin ehtoihin osoitteessa https://privacy.microsoft.com/fi-FI/privacy.

9. Tietojen siirrot kolmansiin maihin ja siirtojen suojatoimet Veikkaus käyttää alihankkijoita ja muita yhteistyökumppaneita asiakastietojen käsittelyssä, ja tässä yhteydessä asiakastietoja käsitellään hallitusti ja rajoitetusti myös EU-/ ETA-alueen ulkopuolella.

Veikkaus huolehtii, että EU-/ ETA-alueen ulkopuolella tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn on laillinen siirtoperuste ja suojatoimenpide henkilötietojen asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi.

Yleisimmät Veikkauksen käyttämät suojatoimenpiteet ovat:

Yhdysvalloissa tapahtuvan tietojenkäsittelyn osalta:

  • EU-USA Privacy Shield -järjestely

(EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679, 46.2e artikla)

Muiden maiden osalta:

  • Euroopan komission päätös kyseisen maan tietosuojan tason riittävyydestä

(EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679, 45 artikla)

  • Euroopan komission antamien tietosuojaa koskevien vakiolausekkeiden käyttäminen

(EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679, 46.2c artikla).

10. Henkilötietojen säilytysaika Veikkaus säilyttää vain Veikkauksen toiminnan ja henkilötietojen käyttötarkoitusten kannalta tarpeellisia tietoja, joiden käsittelylle on lailliset edellytykset.

Henkilötietojen säilytysaika määräytyy henkilötiedon käsittelyn tarkoituksen ja/tai henkilötiedon perusteella. Henkilötietojen säilytysaikaan vaikuttaa myös lainsäädännössä asetetut velvoitteet henkilötietojen säilyttämiseen sekä muut säilytysaikaa määrittävät määräajat (esim. kanneaika tai syyteoikeuden vanhentumisaika) erilaisten toimenpiteiden toteuttamiselle.

Näillä määräytymisperusteilla Veikkaus säilyttää henkilötietoja esimerkiksi seuraavalla tavalla

  • alle tai noin 1 vuosi tiedon tallentumisesta: puhelutallenteet ja evästeprofiileja markkinointitarkoituksiin.
  • noin 1 vuosi Veikkauksen ja asiakkaan välisen Etuasiakkuuden sopimussuhteen päättymisen jälkeen: tiedot, joita tarvitaan asiakkuuden operatiiviseksi hoitamiseksi.
  • noin 3 vuotta Veikkauksen ja asiakkaan välisen Etuasiakkuuden sopimussuhteen päättymisen jälkeen: tiedot, joita tarvitaan yleisen lakisääteisen vanhentumisajan vuoksi.
  • noin 7 vuotta tapahtuman toteutumisesta kirjanpitolain mukaisen säilytysvelvollisuuden vuoksi: maksu- ja pelitapahtumat.
  • tyypillisesti 5 – 10 vuotta Veikkauksen ja asiakkaan välisen Etuasiakkuuden sopimussuhteen päättymisen jälkeen: tiedot, joita tarvitaan Veikkauksen tai asiakkaan oikeusturvan varmistamiseksi.

Vastuullisuuden (mm. asiakkaan asettamat pelirajoitukset) sekä rahapeleihin osallistuvien oikeusturvan takaamiseksi, väärinkäytösten ja rikosten estämiseksi sekä palvelun parantamiseksi Veikkaus säilyttää asiakkaan tiedot vuoden ajan Veikkauksen ja asiakkaan välisen Etuasiakkuuden sopimussuhteen päättymisestä, minä aikana ne voidaan palauttaa asiakkaalle tämän hakiessa uudelleen Etuasiakkuutta.

Veikkaus poistaa käyttötarkoitukseen nähden tarpeettomiksi käyneitä henkilötietoja myös asiakassuhteen aikana, mm. markkinoinnin toteuttamiseen ja verkkopalvelun käyttöön liittyviä henkilötietoja.

Asiakas voi pyytää poistamaan itseään koskevia henkilötietoja. Ennen pyynnön toteuttamista Veikkaus arvioi tietojen tarpeellisuutta huomioiden muun muassa sen, tuleeko tiedot säilyttää lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi tai Veikkauksen oikeusturvan varmistamiseksi.

Käyttötarkoitukseensa tarpeettomaksi muuttuneet tiedot, vanhentuneet tiedot tai tiedot, joiden käsittelylle ei enää muutoin ole perustetta, anonymisoidaan tai hävitetään turvallisesti.

11. Rekisterin suojauksen periaatteet Veikkaus käsittelee henkilötietoja turvallisella ja lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisterin tietoturvallisuus sekä henkilötietojen luottamuksellisuus, eheys, käytettävyys ja saatavuus varmistetaan tarkoituksenmukaisin teknisin ja hallinnollisin toimenpitein. Tällaisia toimenpiteitä ovat mm. henkilötietojen pseudonymisointi ja salaus, laitteistojen ja tiedostojen suojaus, käyttäjien tunnistus, käyttövaltuudet, käyttötapahtumien rekisteröinti, kulunvalvonta sekä käsittelyn ohjeistus ja valvonta.

Veikkaus edellyttää henkilötietojen salassapitoa ja asianmukaista suojaamista myös alihankkijoiltaan. Henkilötietoja käsittelevät vain Veikkauksen sekä Veikkauksen alihankkijoiden palveluksessa olevat henkilöt, joiden työtehtäviin kyseisten tietojen käsittely kuuluu. Veikkauksen verkkopalvelun tietoliikenne on salattua, ja asiakas tunnistaa kyseisen palvelun osoitteen oikeellisuuden varmenteesta.

12. Asiakkaan oikeudet Asiakkaalla on oikeus saada avointa ja läpinäkyvää tietoa henkilötietojensa käsittelystä. Tietoa on tarjolla osoitteessa veikkaus.fi/tietosuoja sekä Veikkauksen asiakaspalvelusta.

Asiakkaalla on oikeus saada tieto siitä, käsitteleekö Veikkaus hänen henkilötietojaan vai ei. Lisäksi asiakkaalla on oikeus saada pääsy henkilötietoihinsa tai jäljennös itseään koskevista henkilötiedoista.

Joidenkin tietojen saamista on kuitenkin rajoitettu mm. rikosten ehkäisemisen ja selvittämisen vuoksi.

Siltä osin kuin asiakkaan henkilötietojen käsittely perustuu sopimukseen tai suostumukseen ja on automaattista, asiakkaalla on oikeus saada Veikkaukselle toimittamansa henkilötiedot koneellisesti luettavassa muodossa. Veikkaus voi periä pyydetyn toimenpiteen toteuttamisesta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset tai kieltäytyä suorittamista pyydettyä toimenpidettä, jos pyyntö on ilmeisen perusteeton tai kohtuuton.

Veikkauksen ja asiakkaan väliseen Etuasiakkuuden sopimussuhteeseen liittyviä tietoja voi tarkastella Veikkauksen verkkopalvelun Oma Veikkauksessa, josta löytyvät keskeiset asiakastiedot, kuten tunnistautuen pelatut peli- ja maksutapahtumatiedot sekä yhteystiedot. Jos tieto ei ole saatavissa Oma Veikkauksessa, voi itseään koskevaa henkilötietoa tiedustella Veikkauksen asiakaspalvelusta. Henkilötietoa saadakseen asiakkaan tulee pystyä kertomaan tunnistamistaan varten riittävät tiedot asiakaspalvelijalle.

Asiakas voi pyytää jäljennöksen itseään koskevista henkilötiedoista joko kirjallisesti tai sähköisesti. Jos asiakas tekee pyynnön sähköisesti, tiedot toimitetaan sähköisessä muodossa, ellei asiakas toisin pyydä.

Pyynnön yhteydessä asiakkaan tulee kertoa mahdollisimman tarkasti, millaisia tietoja hän haluaa saada, tai mitä asiakastietojen käsittelyn tarkoituksia pyyntö koskee.

Sähköinen pyyntö tehdään Veikkauksen asiakaspalveluchatin kautta palveluun sisään kirjautuneena.

Kirjallinen pyyntö tehdään toimittamalla henkilökohtaisesti allekirjoitettu pyyntö osoitteella: Veikkaus Oy, Asiakasrekisteripäällikkö, Veikkauksen kuluttaja-asiakasrekisteri/Henkilötietopyyntö, PL 1, 01009 Veikkaus. Pyynnöstä tulee ilmetä asiakkaan nimi, henkilötunnus, postiosoite ja puhelinnumero sekä tiedot, jotka asiakas haluaa saada. Veikkaus toimittaa vastauksen aina väestötietojärjestelmästä varmennettuun asiakkaan osoitteeseen.

Asiakkaalla on oikeus pyytää itseään koskevan virheellisen tai puutteellisen tiedon korjaamista sekä tarpeettoman tai vanhentuneen tiedon poistoa. Asiakas voi hallinnoida keskeisimpiä Veikkauksen ja asiakkaan väliseen Etuasiakkuuden sopimussuhteeseen liittyviä henkilö- ja yhteystietoja Veikkauksen verkkopalvelun Oma Veikkauksen kautta, tai tehdä pyynnön Veikkauksen asiakaspalveluun.

Asiakkaalla on tietyissä tilanteissa oikeus pyytää henkilötietojensa aktiivisen käsittelyn rajoittamista tai muuten vastustaa henkilötietojensa käsittelyä. Asiakkaalla on muun muassa oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä suoramarkkinointia varten. Veikkauksen ja asiakkaan välisessä Etuasiakkuuden sopimussuhteessa asiakas voi estää henkilötietojensa käsittelyn suoramarkkinointitarkoituksiin Veikkauksen verkkopalvelun Oma Veikkauksessa tai ottamalla yhteyttä Veikkauksen asiakaspalveluun. Henkilötietojen käsittelyn rajoittamista ja vastustamista voi pyytää Veikkauksen asiakaspalvelusta.

Siltä osin kuin asiakkaan henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen, asiakkaalla on oikeus peruuttaa antamansa suostumus milloin tahansa. Veikkauksen ja asiakkaan välisessä Etuasiakkuuden sopimussuhteessa asiakas pystyy hallinnoimaan suostumuksia Veikkauksen verkkopalvelun Oma Veikkauksessa tai ottamalla yhteyttä Veikkauksen asiakaspalveluun. Suostumuksen peruuttaminen voi vaikuttaa palvelun käytettävyyteen ja toiminnallisuuksiin.

Mikäli Veikkaus arvioi asiakkaan henkilökohtaisia ominaisuuksia ja tekee niiden perusteella automaattisen päätöksen, joka perustuu osapuolten väliseen sopimukseen tai asiakkaan suostumukseen, asiakkaalla on oikeus vaatia, että tietoja käsittelee automatisoinnin sijaan henkilö. Lisäksi asiakkaalla on oikeus esittää kantansa asiassa ja riitauttaa Veikkauksen asiassa tekemä päätös.

Lisätietoja asiakkaan oikeuksien käyttämisestä sekä henkilötietojen käsittelystä saa Veikkauksen asiakaspalvelusta. Veikkauksen asiakaspalvelun yhteystiedot ovat: puhelin 0200 55000 (pvm/mpm), sähköposti asiakaspalvelu@veikkaus.fi ja veikkaus.fi:stä löytyvä chat-palvelu.

13. Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle Mikäli asiakas katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan lainsäädäntöä, asiakkaalla on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle. Valituksen voi tehdä erityisesti siinä EU:n jäsenvaltiossa, jossa asiakkaan vakinainen asuin- tai työpaikka on, tai jossa väitetty rikkominen on tapahtunut. Suomessa valvontaviranomaisena toimii tietosuojavaltuutettu.

Post Navigation