matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Salolainen haluaa pornosivut poliisin massavalvontaan ? – 2018

No alla oikea otsikko, mutta eiköhän Salolaiselle sovi joka asia valvontaan, jos häneltä sitäkin kysyttäisiin.  Lammaskansan piuhat suoraan poliisin koneisiin .  Alamaisen elämää””” jne.

Pertti Salolainen: Tiedustelulailla olisi saatettu estää Turun puukotukset

Kansanedustajan mukaan tiedustelulainsäädännön ajantasaisuus on terrorismin torjunnassa äärimmäisen keskeistä.

Kokoomuksen kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen korostaa Turun puukkoiskun esitutkinnan valmistumisen myötä tiedustelulainsäädännön kiireellistä tarvetta.

Esitutkinnan mukaan epäillyn puhelimesta löytyi kuvia ja videoita Isisistä. Hän kertoi aloittaneensa Isis-materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen tekoja.

– Esitutkinta vahvistaa käsityksen siitä, että uudella tiedustelulainsäädännöllä olisi saatettu estää tämäkin tragedia. Asianomainen on kerännyt Isisiin liittyvää materiaalia tietokoneelleen ja puhelimelleen, ja viranomaiset olisivat voineet huomata vastaavanlaisen toiminnan ajoissa, Pertti Salolainen toteaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa terrorismin torjunnassa tiedustelulainsäädännön ajantasaisuus on äärimmäisen keskeistä. Useissa maissa on ehkäisty terrori-iskuja toimivalla tiedustelulla, ja siksi sen päivittäminen nykypäivään vastaamaan uusia turvallisuusuhkia on perusteltua.

– Tiedustelulainsäädännön lykkäämiselle ei ole nähtävissä olevia perusteita, ja lainsäädäntö on saatava valmiiksi jo tällä vaalikaudella. Turun tapaus osoittaa, että vastaavanlaiset tilanteet voisivat olla estettävissä uudella lainsäädännöllä, ja siksi jokainen päivä ilman uusia tiedustelulakeja luo periaatteessa uusia riskejä, Salolainen tuumaa.  ///////  https://www.verkkouutiset.fi/pertti-salolainen-uudella-tiedustelulailla-olisi-saatettu-estaa-turun-puukotukset/

&#)/¤#)/&¤#&¤###

Niin tai näin, niin massavalvonnasta tuossa Salolainen puhelee…oli pornoa tai minareetin mainosta.    Miten Turun ukkeli olisi kaivettu muuten esiin, kun että Supo /co …..olisi pannut hakusanat  kaikelle muslimimatskulle, islamille, uskonnoille lähi-idän suuntaan.  Kaikki.    Muutenhan yksittäistä sivun tutkijaa ei voida etsiä, ja tokihan siellä sivuilla liikkuu tavis-suomalaisia tai vaikka toimittajia.   Tai poliitikkoja.     Salolainen ehkä tosiaan haluaa mukaan pornon, väärät poliittiset kannanotot tai sivut…. aseet,  seksin yleiselläkin tasolla….ja mikä nyt sattuu porvari-oikeistoa rasittamaan milläkin kertaa.    Sitä isoveli-juttua parhaimmillaan, eli lammaskansan valvontaa ja yksityisyyden romutusta 100 prosenttisesti.   Stasi-KGB menoa ihan kaikki tyynni.       Siellä on sitten vasemmisto valvonnassa, yksityiset kansalaiset valvonnan alla…ja ketä vain päättäjät haluavat.  Massavalvonnasta tuossa Salolainen puhuu, koska mikään muu ei yksittäisiä toimijoita poimi internetin miljoonien sivujen aukojista.       

Hölynpölyä siis on kauniit puheet tähän asti yksityisyydestä ja ettei massavalvontaa suoritettaisi, mutta tuossa nyt sitten tuli suoraan sylttytehtaalta vähän esimakua tulevasta.   Kaikki syyniin….vessapaperista Isisin sivuihin, pornokin menee sieltä pervopuolelta….ja rikospulinat jatkona.  Kaikki ja kaikki.  Mitään ei jätettäisi kiven alle.       

   Kansan  ehkä kannattaisi herätä unestaan tässä hommassa, koska JO NYT netin nassukirjat ja kuukkeli tietää sinusta lähes kaiken.  Mitä ostat, mitä ajattelet, mitkä sivut kiinnostavat….ja siitä kerätty tieto saa aikaan profiloinnin yksittäisestä kansalaisesta.   Nyt poliisi ja poliitikot haluavat vielä näppeihinsä loputkin hileet….eli ajatusmaailman ja puoluekannat,  mielipiteet ja inhoamiset.  Uskonnot ja muut sälät.      Jos tämä ostetaan, niin onpa taas meininkiä.    Ehkä suomalaiset tosiaan tarvitsevat isä aurinkoisen(SUPO) ja setä poliisin(Stasi-mode)…… itseään vahtimaan, kun ovat sen kaipuussa.

Single Post Navigation

Comments are closed.