matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Työttömien ”rankaisulaki” >>EIT:n käsittelyyn ? -2017

 

Demokraatti.fi :::::::::::::””””Eduskunnassa on juuri päättynyt pitkä, lähinnä opposition kansanedustajien käymä, keskustelu hallituksen ajamasta niin sanotusta työttömyysturvan aktiivimallista.

Asia oli tänään ensimmäisessä käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pohjalta.

– Murheellista tässä hallituksen esityksessä on lähtöolettama, jonka mukaan ihmiset eivät haluaisi työllistyä. Siitä ei ole kysymys. Suomi on niin iso maa, että osassa maata ei kertakaikkiaan ole edes työpaikkoja eikä myöskään työlisyyspalveluja ja tukitoimia, joilla karenssien syntymiseen voisi yksilötasolla vaikutttaa, Mika Kari sanoo Demokraatille äänestyksen päätyttyä

Kari toteaa myös, että asiantuntijalausunnot ja perustusvaliokunnan mutta myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnot olivat kriittisiä aktiivimallia kohtaan.”””

Kuten tuossakin mainitaan….Suomen syrjäkylillä…oli nyt sitten Kittilän nurkilla, Hetassa, tai  Kainuun korvessa – ja jos  työpaikoista ei tietoakaan, niin miten voidaan rangaista työtöntä siitä, että hän ei etsi nollaa.   Muuttopakkoa kun ei vielä onneksi ole olemassa.    Mutta miksi tuollaista asiaa ei kukaan veisi ihmisoikeus-juttuna EIT:n  ja siis aivan heti, kun tuollainen lakipykälä tai pakko tulee todeksi(aktiivimalli).   

  Vaikea kuvitella että EU:n ihmisoikeudet sallisivat  tuollaisen raippapaketin siitä, että “olemattomasta” tehdään velvollisuus tai muuten kärsit rahassa.  Samalla kyllä menisi jo kantelun mukana Suomen harrastama köyhien lisäköyhdyttäminen.   EIT:stä liekö jo  tullut satikutia Suomen köyhien aseman huonontamisesta…jos en väärin muista. Jossain siitä on ollut kai jo juttua EU;n puolessa? Pitänee tarkastaa….eli sosiaalitukien määrän  naurettavuus.  

  Aktiivimalli   ei kuulosta muulta kuin idioottien yhteenliittymän pään tuotoksilta, ja nehän ovat tiedossa.   Jos EIT  on/olisi –   oikea paikka tuon romun käsittelyyn –  niin kai nyt meiltä joku sinne saa paperit   menemään .  Kysehän on täysin selvästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta rangaistuksen muodossa, mikä ei voi olla oikein siellä, missä ei ole mitä noudattaa.?         Ehkä uskis/krisse-hallitus kuvittelee, että kaikkien pitäisi olla yhtä huruja Suomessa kuin heidän eri lahkonsa….eli että olematonta ja näkymätöntä on syytä etsiä, koska se pitää vain osata nähdä ja ymmärtää.    Ikävää heidän kannaltaan, että usko ei kulje samaa reittiä todellisuuden kanssa.

%#)&%#)&%#)&%#)&%#&%##

Rankaisulaki kokonaisena artikkelina tuolla:::::

https://demokraatti.fi/hallituksen-edustajat-halutaan-maanantaina-paikalle-tyottomien-rankaisulaki-jai-sdpn-esityksesta-poydalle-olimme-pakotettuja-tahan/

Single Post Navigation

Comments are closed.