matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Kari Enqvistin tietokirjapaketti. -2017

Kari Enqvistin kolumni: Ei niin pientä Suomen historian murusta, etteikö media siitä pillastuisi

Kaksi kolmasosaa Tieto-Finlandialla palkituista teoksista kertoo tavalla tai toisella Suomesta, ihmettelee Kari Enqvist.

(kommentteja väleihin — ja tokihan Enqvist puhuu pääasiassa kai kirjallisuuden saralta…ja sitten siitä ohi ….)

Suomi on pieni maa, ja pienillä mailla on taipumus käpertyä tuijottamaan omaa napaansa. Tuttuun ja turvalliseen on mukava tarrautua.  (olisikohan tämä kautta pallon …ihan tavallista psykkakamaa?  Tutkittua tietoa, että näin juuri homo sapiens ja ehkä muutkin elukat menettelevät.  Liittynee itsesäilytysvaistoon(liioitellen)….. ja turvallisuuteen tosiaankin (joskohan ihminen rakentaa sen oman “pään” talonsa rakennelmat  juuri siten – rutiinit ja stabiili olotila..  Osa jengistä sitten haluaa kiivetä vuorelle(esimerkki)…tai katsoa mitä on seuraavan mutkan takana(kivaa toki) .   Oma napa taitaa olla ihan geeneissä, paitsi osittaisen jakamisen kanssa, koska liian itsekäs otus ei pärjää ilman kavereita – huonona päivänä ( oisko vapaasti Dawkinsia lainaten~~~ )   ///      Aika mutkat suoraksi, mut sinne päin  🙂

Kuvioon kuuluu kansallisen historian jatkuva, lähes pakonomainen kierrättäminen. Vaadimme yhä uusia tulkintoja Seitsemästä veljeksestä tai Tuntemattomasta sotilaasta jotta voisimme ylläpitää yhteistä tarinaamme. Tässä asenteessa on aistittavissa myös pelokkuutta, joka ajoittain purskahtaa näkyville rajat kiinni -mentaliteettina.  (Rajat kiinni voi olla myös samaa, kuin kodin ovet, auton ovet, kassin suu, lompakko ym kiinni ja säilössä.  Pallo ei ole enää viidakon kylä, missä omat “rehellisyystavat tai kunniallisuus” …..toimivat paremmin kuin tänä pänä.    Sitäpaitsi mikään “raja” ei ole muuten kiinni, kuin iilimadoille, ja siinä ei liene mitään kummallista.    Apua oikeasti tarvitsevia on toki syytä auttaa, kunnes paranevat ja  sittenhän jokainen menee takaisin kotiinsa.    Suomi on ihan avoinna turisteille ja duunareille…..samoin tuosta pääsee suomalainen itse myöskin-  pitkin palloa lomalle ja duuniin, senkus lähtee.    Mikä siis on kiinni?  Paitsi että suomalaiset haluavat pitää säästönsä ja leikkimökkinsä omassa käytössään. )

Me pakenemme historiaamme. Me haemme sieltä itsetunnon vahvistusta.

Tällainen historiahysteria johtaa väistämättä hyvin kapeaan todellisuuskäsitykseen. Se näkyy siinä, millaista tietoa pidämme tärkeänä ja mielenkiintoisena.  (olemme sitä mitä syömme….eli jokainen yksilö osaa etsiä omat kiinnostuksensa kohteet, ja jos ei siihen kykene tai halua, niin silloin ihan vain pysyy siinä mummonmökissään” vaikka sen 80vuotta tai mitä tahansa.  Mikään ei pakota muuhun, edes lukemiseen )

Kun esimerkiksi tarkastelee menneiden vuosien

, silmään pistää politiikan, historian ja yhteiskuntatieteiden murskaava ylivoima.

Niillä saroilla sen paremmin esiraadit kuin palkinnon jakaneetkaan eivät ole harjoittaneet pidättyväisyyttä.

Palkinto on jaettu kaikkiaan 29 kertaa. Sana ”suomi” esiintyy voittaneen teoksen nimessä peräti kymmenen kertaa. Näiden lisäksi toiset kymmenen palkittua liittyvät tavalla tai toisella Suomeen.

On kiinnostavaa kysyä, heijastaako tämä jykevä Suomi-keskeisyys suomalaisten todellisia tuntoja vai onko mukana muitakin tekijöitä. On toki selvää, että historia- ja politiikka-aiheisia teoksia ilmestyy tavattoman paljon. Niitä myös luetaan: sivut rapisevat rytmikkäästi, kun kirjasta toiseen Kollaa alati kestää samalla kun Kekkonen hiihtää ja kalastaa.   ( voisiko itseä tuntea “tyhmemmäksi”, kun ei tietäisi oman maan asioista hölkäsen pöläystä.  Itseasiassa veikkaan, ettei moni tiedä lähellekään edes keskiarvon vertaa, kun alettaisiin kyselemään.   Ja puhun  nyt muustakin kuin Kekkosesta tai sotakirjoista )

Mikään ei kuitenkaan takaa, että suuresta sivumäärästä löytyisi aina ja automaattisesti tärkeää tai mielenkiintoista sanottavaa. Siksi arvaan, että merkittäviä ovat myös portinvartijoiden henkilökohtaiset mieltymykset.

Portinvartijat ovat niitä, jotka määrittelevät puolestamme tärkeän ja mielenkiintoisen: mitä teemoja hehkutetaan, mitä nostetaan, mitä lasketaan. Mistä kirjoitetaan, mistä puhutaan ja mistä vaietaan kokonaan.

He ovat median edustajia tai kultturihenkilöitä. Tyypillisesti he ovat niitä, joita jo koulussa kiinnostivat politiikka, yhteiskunta ja historia.

Jos he olisivat olleet innostuneita pelkästään fysiikasta ja tähtitieteestä, heistä ei koskaan olisi tullut toimittajia. Eikä kulttuurihenkilöitä, koska luonnontieteitä ei Suomessa lasketa kulttuuriksi. Mutta galaksien sijasta heidän silmänsä syttyivät säihkymään sanoista ”Urho Kekkonen” ja ”Isoviha”, ja sillä tiellä he ovat edelleen.

Tässä valossa ei yllätä, että mediassa mikään tieto Suomen historiasta ei tunnu olevan yhdentekevä. Jokaista murusta tervehditään pidättelemättömällä riemulla. Jokaisen uuden kirjan kerrotaan olevan äärimmäisen tärkeän.

Kuvitellaan esimerkin vuoksi, että on ilmestynyt teos nimeltä Mies, joka hoiti Ståhlbergin hevosta. En tiedä, oliko Ståhlbergillä hevosta, mutta saattoi hyvin olla – hän oli kotoisin maaseudulta.

Näen jo silmissäni arvioitsijoiden reaktiot:

”Kirja laajentaa tärkeällä tavalla Ståhlberg-kuvaa”, julistaisi ensimmäinen.

”Teos nostaa esiin ennen aivan liian vähälle huomiolle jääneen Ståhlbergin hevosen ja sitä hoitaneen henkilön”, toinen säestäisi Helsingin Sanomissa kahden sivun jutussa, jota varten olisi kaivettu esille valokuva murheellisen näköisestä ruskeasta pollesta.

”Ainutlaatuisen merkittävä kulttuuriteko, joka valottaa päämiestemme hevosten vaikutuksia itsenäisyytemme alkuvuosikymmeniin”, kolmas ylistäisi.

Oikeasti Suomen historia on kuin D-vitamiini. Sitä tarvitaan jonkin verran, mutta annoskoon kasvattamisella tietyn rajan yli ei enää saavuteta mitään. ( Tämä kuulostaa ihan  viksulta…. mutta koska Suomi-tietous on siltikin lähellä nollaa….niin missäköhän tuo raja kulkisi.   Tämän päivän nuoriso ei taida lukea mitään Kollaasta eikä Summan taisteluista – vai lukeeko.    Tai IKL:n historiaa ….kyydityksistä, tai  Bobrikoffin kavereista jne.    Tai että mikä paikkakunta tulee Kemin jälkeen tuolla maantiedon puolella — tai että mitkä ovat Inarinjoen pikku sivujoet nimeltään. Aiheita, mistä suomalainen itse ei taida tietää oikein mitään, riittää roppakaupalla )

Sen sijaan tulisi ajatella, että henkinen ilmastomme ei pääty valtiollisille rajoillemme, aivan kuten säätilakin vähät välittää, missä Suomi loppuu ja muu Eurooppa alkaa.

Ja Euroopan kanssa joudumme elämään, halusimme tai emme. Emmekä pelkästään sen kansakuntien vaan myös sen aatehistorian ja kulttuurien kanssa sekä ylipäätään kaiken sen kanssa, joka planeettaamme ja meitä ihmisiä muokkaa.

Siksi Ståhlbergin hevosen sijasta tärkeämpää mutta myös avartavampaa olisi tietää enemmän Italian valtiollisesta yhdistymisestä, kreikkalaisten elämästä osmanien vallan alla, yläilmakehän suihkuvirtauksista, sähköautojen akkuteknologiasta, laattatektoniikasta ja aivokuvantamisesta, gaelin kielestä ja kromosomien telomeereistä.  ( heheheee…..tää on kyllä ihan päivän paras.      Itse olen toki Enqvistin kanssa samaa mieltä siitä, että on paljon paljon – mielenkiintoista luettavaa, jos ne vain sattuvat osumaan ihmisen mielenkiinnon kohteiksi.    Mutta kun kansalaiset taitavat sijoittua sinne keskiarvoon – se suurin osa — niin noista aiheista mikään- ei sitten taas taida kiinnostaa kuin niitä ääriryhmiä(kiinnostuneita)….. eli hyvin pientä vähemmistöä.     Itsekin  luen paljon ja olen lukenut – mutta ei tosiaan paljoakaan voisi kiinnostaa  Aasian ruoanlaitto-ohjeet koiran takareidestä….  tai  Gabonin maaperätutkimus….. Italian jätevesien bakteeripitoisuudet ~~ ja muut miljoonat muut aiheet.      Eli, eiköhän näissäkin “heppu”  kirjansa ja aiheensa valitse…. ja se vain on tai ei –  mutta toki jokainen voi saada jonkunsortin sätkyn –  kuin hellarien teltassa kävijä — ja ykskaks innostuukin lueskelemaan vaikka Vanajan kuhien ja haukien iho-ongelmista tai muista kalojen ongelmista.    Mikäpäs sitä estäisi…..mutta voisi kuvitella, että moiset hyppäykset ovat harvinaista herkkua ja onni heille, ketkä uusia alueita löytävät lukuharrastuksiinsa – toki.         (( ja  Stohlbergin hevosta mielenkiintoisempi aihe ehkä  on Suomen sotien hevoset – rintamalla.(taas sitä sotaa hehe)    Kuulemma oikein itkettäviä tarinoita löytynee.   Että makunsa kullakin….vaikkei olisi edes hevos-ihmisiä. ))

Kaikista noista aihepiireistä, jotka mediahuomion kentällä niin usein jäävät poliittisen historian ja yhteiskuntatieteiden heittämien varjojen katveeseen.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

  Koko teksti tuolla:::::https://yle.fi/uutiset/3-9941908

Enqvist voitti Tieto-Finlandian vuonna 1999 teoksellaan Olemisen porteilla.

Enqvist voisi tarkastaa””   listansa siitä, mikä se “erikoisluettava” olisi esim Ruotsissa.  Kuinka moni siellä lueskelee yläilmakehän suihkuvirtauksista jne. ?  Arvailen mutuna,  että erikoisuudet ovat yhtä erikoisia kuin meilläkin.    Mutuna….. taitaa siellä olla  kiinnostuksen kohteena esim Ruotsin  ja pohjoismaiden dekkarikirjallisuus siinä  massalukemisen saralla .   Mutta kunhan arvailen. 

_______________-

 

Single Post Navigation

Comments are closed.