matkalla pään sisällä……..

kaikki liittyy kaikkeen…

Archive for the month “June, 2017”

Hovioikeus vapautti yhden kuubalaislentopalloilijan – alensi muiden tuomioita ? – 2017

Suomesta ollaan kansalaisilta viety oikeuksia saattaa asiansa hoviin, mutta tässä taas vähän esimerkkiä, miten tuomiot ovat ihan hulabaloota, kahdessa eri oikeusistuimessa.   Olipa nyt sitten hyvään tai huonoon suuntaan – niin jos kerran jopa käräjäoikeuden 3,5vuoden tuomio putoaa nollaan – niin jossain taitaa olla aika paljon vikaa.   Siis vikaa.    Jos kahdessa eri oikeusasteessa on 3,5 vuoden heitot tuomioissa, niin huh huh.     Ja mitenpäin se huhuh…sitten sattuu aina olemaankin — eli ei taida riittää oikeuden tapahtumiseen ihan yhden istunnon ukkelit, eli käräjäoikeus.   Juurikin esim tähän juttuun viitaten.    Tuon mukaan tuomiot voivat olla IHAN MITÄ sattuu.   

//////    JK:::::: Tokihan juttu koostuu  myös asianajajan ja syyttäjän toimista ja tekemisistä…..ja täten ja syystä myös – voidaan hommat hoitaa syteen tai saveen.  Tuomarit sitten lukevat taas mitä ja miltä näyttää.    Mutta oli niin tai näin – niin hoviin valittamisoikeutta ei todellakaan ole syytä viedä keneltäkään eikä rajoittaa, mutta niin lienee jo tehty.   Kansalaisten oikeusturva on jo hallinnollisellakin puolella, lähellä nollaa.  

&%#/%&(#/%#/%¤###

 

Hovioikeus vapautti yhden kuubalaislentopalloilijan – alensi muiden tuomioita

Perjantai 30.6.2017 klo 15.39 (päivitetty klo 18.07)

Neljä urheilijaa sai hovissa vankeutta runsaasta vuodesta neljään vuoteen.

Turun hovioikeus alensi törkeästä raiskauksesta tuomittujen kuubalaislentopalloilijoiden rangaistuksia ja vapautti yhden heistä kokonaan.

Pirkanmaan käräjäoikeus oli tuominnut viime syyskuussa viisi Kuuban lentopallomaajoukkueen jäsentä törkeästä raiskauksesta. Neljä sai käräjillä viiden vuoden vankeustuomion ja yksi 3,5 vuoden tuomion.

Rikos tapahtui joukkueen majapaikassa hotelli Ilveksessä viime vuonna 2.-3. heinäkuuta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tuomitut olivat Tampereella pelaamassa lentopallon Maailmanliigan otteluita.

Luis Tomas Sosa Sierran, 22, syytteet hylättiin kokonaan, ja hänet määrättiin heti vapautettavaksi. Hänet oli tuomittu käräjillä 3,5 vuoden vankeuteen.

Abrahan Alfonso Gavilan, 22, tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen. Käräjillä hän oli saanut viisi vuotta törkeästä raiskauksesta.

Rolando Cepeda Abreun, 28, tuomio muuttui törkeästä raiskauksesta ja viiden vuoden vankilatuomiosta raiskaukseksi ja kahden ja puolen vuoden vankeudeksi.

Kovimmat tuomiot tulivat Osmany Santiago Uriarte Mestrelle, 22, ja Ricardo Norberto Calvo Manzanolle, 20. Mestre tuomittiin neljän vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja Manzano kolmen ja puolen vuoden vankeuteen törkeästä raiskauksesta.

Kaksi erillistä tekoa

Kyseessä oli hovioikeuden mukaan kaksi erillistä tekokokonaisuutta tuomittujen osalta. Käräjäoikeuden mukaan kyse oli yhdestä tekokokonaisuudesta, josta tuomitut olivat yhteisessä vastuussa.

Hovioikeuden mukaan ensimmäisessä tekokokonaisuudessa oli kyse siitä, kun Mestre ja Manzano pakottivat uhrin sukupuoliyhteyteen hotellihuoneessa, jonne nainen oli mennyt Mestren kanssa. Mestre oli kutsunut Manzanon huoneeseen tekstiviestillä. Oikeuden mukaan he olivat raiskanneet uhrin pitämällä tätä kiinni hiuksista ja käsistä ja näin olleen raiskanneet tämän käyttämällä hyväksi väkivaltaa ja uhrille aiheuttamaansa pelkotilaa.

He olivat myös kuvanneet sukupuoliyhteyttä ilman uhrin suostumusta.

Toinen kokonaisuus

Gavilan ja Abreu olivat tulleet huoneeseen vasta myöhemmin, joten hovioikeus käsitteli heidän tekoaan erillisenä kokonaisuutena. Gavilan oli mennyt naisen päälle kysymättä tältä mitään, vaikka oikeuden mukaan Gavilanin on täytynyt pitää todennäköisenä, että hänelle tuntematon nainen suhtautuu seksin harrastamiseen kielteisesti. Gavilan oli noussut pois naisen päältä, kun tämä oli ilmaissut kieltäytymisensä Gavilanille tämän riisuessa naiselta vaatekappaletta.

Tämän jälkeen Abreu oli sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.

Sierran syyte hylättiin näyttämättömänä.

STT julkaisee myös syyttömäksi todetun Luis Tomas Sosa Sierran nimen hänen maineensa puhdistamiseksi. Hänen nimeään käytettiin käräjätuomiosta uutisoitaessa.

Juttua on korjattu kello 18.07: Korjattu jutun otsikkoa. Pelaajat ovat lentopalloilijoita, eivät koripalloilijoita, kuten jutun otsikossa alun perin virheellisesti kirjoitettiin.

Olli-Pekka Paajanen

Lehmäkauppiaat Sipilä&Orpo myyvät kuolleita lehmiä. – 2017

 Hallituksen surkimuskaksikko yritti vedättää kunnes jäi luu vetävän käteen.   Vähän kuin ongella ilman virveleitä, matoja heitellään veteen, ja jospa ne kalat hyppäisivät itekseen veneeseen.    Moista porvarijengin yritystä saada onnenkaupalla koko maa sotkettua johonkin soten  privaattiromuun, missä kermankuorijat ovat jo rantautuneet ja sylki tippuen odottavat, että milloin päästään saaliin kimppuun.   

  No jokohan se romupeli riitti ja homma menee tästä eteenpäin kuten pitää…=kiireettä ja pykälien mukaan.   Nythän homma on ollut täysin tumpeloiden käsissä, niin ministerit kuin heidän apupoikansa virkaheitot kellareissaan ministeriöissä.   Keskeneräisiä vessapapereita on tullut ulos tarjolle.   Olisi ollut parempi käyttää ne omaan peräpäähän. 

/&¤#(%¤#&(%¤#&%¤#

Perustuslakiasiantuntijat: Historian suurin yksityistämishanke piilotettiin sote-valinnanvapauden kaapuun

Valtiosääntöoppineet eivät hallituksen sote-esityksestä sanojaan säästele: “Johtaisi 2019 keväällä palvelujen kriisiin”, ”Politiikan teko on muuttunut lobbareiden ja viestintätoimistojen temmellyskentäksi”.

Kuvitus SOTE-aiheesta.
Yle Uutisgrafiikka

Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen sote-hankkeen valinnanvapaudesta on tyly, perusteellinen ja yksimielinen.

Valiokunnassa kuultavina käyneet valtiosääntöoikeuden asiantuntijat pysyvät tiukassa linjassaan. Pitkän linjan perustuslakiasiantuntija, yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori pitää perustuslakivaliokunnan sote-kritiikkiä oikeana ja osuvana.

Tuorin mukaan Sipilän hallituksen suurin sote-tavoite on ollut julkisten perustason sotepalvelujen yksityistäminen.

– Yhtiöittämisvelvollisuuden kohdalla esitettiin jopa harhaanjohtavaa tietoa.

Professori Kaarlo Tuori arvelee yhtiöittämispakon olleen paljon keskeisempi asia kuin julkisuuteen on kerrottu. Takit ovat kääntyneet nopeasti.

– Kyllähän tää on ihan uusi slogan: “Valinnavapaus on mahdollinen ilman yhtiöittämisvelvollisuutta.” Hyvin pitkään juttu kulki näin päin: “Valinnavapautta ei voi tulla ilman yhtiöittämisvelvollisuutta”. Uudet sloganit ovat viime päivien ja viikkojen keksintöjä.

Professori Tuori hämmästelee soten toistuvaa perustuslakikompastelua.

– Pidän melko dramaattisena sitä, että soten keskeisissä kysymyksissä törmätään taas perustuslakiongelmiin ja hallituksen lainvalmistelu saa moitteita. Kritiikki, jota perustuslakivaliokunta hallitukselle esittää ei tule yllätyksenä. Arvostelua toistettiin kaikissa keskusteluissa – myös niissä joihin itsekin osallistuin, mutta ei silllä ei ollut vaikutusta.

Silmälasipäinen mies.
Professori Kaarlo TuoriJakub Kaminski / EPA

Lobbaamista ja pyöröovia

Professori Tuori on murheissaan Suomen poliittisen kulttuurin muuttumisesta. Vallan käytäville ovat ilmestyneet lobbarit.

– Meille on rantautunut joustava siirtyminen julkiselta puolelta yksityiselle puolelle. Viestintätoimistoihin on siirtynyt vaikkapa ministerien poliittisia sihteereitä. Muualla maailmassa tätä käsitellään potentiaalisena poliittisena korruptiona. Poliittinen pyöröovi käy tiuhaan.

Eikä sanojaan säästele Turun yliopiston valtiosääntöoikeustieteen professori Veli-Pekka Viljanenkaan. Hallituksen hankkeen tulipalokiire johtaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisen saatavuuden heikentymiseen. Perustuslakivaliokuntakin varoittaa, että pika-aikataulu ajaisi palvelut kriisiin vuoden 2019 keväällä.

Myös professori Veli-Pekka Viljasen mukaan sotessa yhtiöittämissuunnitelmineen on kyse laajasta julkisten toimintojen yksityistämisestä.

– Periaatteessa kuntien tuottamat ensivaiheen sosiaali- ja terveyspalvelut siirrettäisiin kokonaan pois julkiseltä vallalta. Joko maakuntien yhtiöille tai yksityisille yhtiöille. Aikaisemmin tällaista julkisten tehtävien yksityistämistä on isoimmillaan ollut yksityisten vartiointiliikkeiden toimivaltuuksien venyttämien.

Sote-keskustelussa on puitu erityisesti perustuslain 124 pykälän sisältöä ja sen asettamia rajoja hallintotehtävien yksityistämiselle.

– Ensimmäisen kertaa käsiteltiin näin laajaa yksityistämishanketta. Aiemmin kyse on ollut julkista valtaa tukevasta toiminnasta, ei julkisen vallan syrjäyttämisestä, pohtii professori Veli-Pekka Viljanen.

Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen.
Professori Veli-Pekka ViljanenYle

Kosmetiikka ei riitä valinnanvapauden paikkailuun

Professori Viljanen sanoo, että hallituksen on nyt kirjoitettava esityksensä valinnanvapaus-osuus uudelleen. Suuria pulmia ei voi ratkoa kosmetiikalla.

– Luupin alla ovat erityisesti yhtiöittäminen ja maakuntiin kohdistuva kielto tuottaa itse sosiaali- ja terveyspalveluja. Lisäksi vaikkapa asiakasseteli- ja alihankintasääntelyt eivät ole riittävän yksityiskohtaisia.

Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro lisää vielä löylyä. Valinnanvapaus, yhtiöittäminen ja aikataulu kylvävät ongelmia.

– Riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja ei pystytä ainakaan ehdotetun uuden mallin käyttöönottovaiheessa takaamaan. Valiokunta viittaa jopa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä voisi kriisiytyä. Lisäksi osa ongelmista liittyy kokonaan puuttuviin tietojärjestelmiin. Esitys myös pikemminkin lisää eriarvoisuutta kuin vähentää sitä.

Juha Lavapuro
Professori Juha LavapuroYle

Pääministeri Juha Sipilä arveli taannoin, että ongelmat voivat olla nopeastikin korjattavissa. Eivät ole, sanoo professori Juha Lavapuro.

– On selvää, ettei kyse ole muutamien päivien tai viikkojen korjauksista. Valinnanvapauslaki on lähetettävä hallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Valmistelussa on noudatettava hyvää lainvalmistelutapaa lausuntokierroksineen. Myös ne osat, joita valmistellaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, on palautettava uudestaan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Professori Lavapuro toivoo, että sote voitaisiin viedä eteenpäin parlamentaarisella valmistelulla. Ja että asiantuntijoita kuunneltaisiin ihan oikeasti.

– Uudistuksen on määrä turvata jokaiselle yhdenvertaiset ja riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kyse on perusoikeuksista. Tämä keskeinen tavoite on nyt valitettavasti jäänyt poliittisten tahtotilojen jalkoihin.

https://yle.fi/uutiset/3-9697740

Monikulttuuritappajat” liikenteessä. 27puukoniskua. – 2017

ai

Espoolaismies löi vaimoaan 27 kertaa veitsellä, tuomittiin murhasta elinkautiseen – asunnossa oli myös pariskunnan 2-vuotias lapsi

Tutkinta käynnistyi, kun miehen vaimon ruumis löytyi pariskunnan yhteisestä Espoon kodista toukokuussa 2015. Eri lähteiden mukaan mies työskenteli murhan tekemisen aikaan Espoon kaupungilla insinöörinä ja oli tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa.

Helsingin hovioikeus päätti torstaina, että Frank Zoko Blen Espoon käräjäoikeudesta 2016 saamaa elinkautistuomiota ei muuteta.

Zoko Ble oli vaatinut, että asiaa käsiteltäisiin murhan sijaan tappona.

Espoon Käräjäoikeus tuomitsi Norsunluurannikolta kotoisin olleen Zoko Blen elinkautiseen murhasta heinäkuussa 2016. Murha oli erityisen raaka: syyttäjän mukaan hän tappoi vaimonsa 27 veitseniskulla.

Osa lyönneistä tehtiin naisen maatessa puolustuskyvyttömänä sängyllä ja lattialla kapeassa tilassa sängyn ja seinän välissä.

Tutkinta käynnistyi, kun Zoko Blen vaimon ruumis löytyi pariskunnan yhteisestä kodista Espoon Mankkaalta toukokuussa 2015.

Asunnossa oli henkirikoksen aikana myös avioparin kaksivuotias lapsi. Lapseen ei poliisin mukaan kohdistettu väkivaltaa.

Zoko Ble on opiskellut Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa (entiseltä nimeltään Teknillisen korkeakoulun elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta). Hänen vuonna 2009 jätetyn, englanninkielisen pro gradu -työnsä nimi on Location of arcing faults using a radio measurement.

Ilta-Sanomien mukaan Zoko Ble työskenteli murhan tapahtumisen aikaan Espoon kaupungilla insinöörinä.

Hän oli myös jatkanut opintojaan tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa ja jakoi postia öisin elättääkseen perheensä.

Zoko Blen itsensä mukaan hän oli murhan teon aikaan saanut väitöskirjansa valmiiksi ja väitöstilaisuus oli suunnitteilla elokuulle 2015.

Zoko Ble oli harrastanut karatea ja hän oli kuulut aikoinaan Norsunluurannikon maajoukkueeseen.

Zoko Blen mukaan hänen vaimonsa oli hänestä riippuvainen, koska vaimo ei ollut käynyt koulua eikä osannut suomen- tai englannin kieltä.

Zoko Ble kertoi olleensa ennen tekoa uupunut ja masentunut kuormittuneen työ- ja opiskelutilanteensa sekä parisuhteessa vallinneen vaikean tilanteen johdosta, minkä vuoksi hänen mahdollisuutensa hallita tunteitaan ja tekojaan oli alentunut. 

Mielentilatutkimuksen mukaan Zoko Ble on murhan tekohetkellä kärsinyt korkeintaan keskivaikea-asteista masennustilasta, jolle häntä ovat altistaneet kuormittava elämäntilanne ja tapahtumat. Zoko Blellä oli myös sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa esiintyi piirteitä epäluuloisesta, narsistisesta ja vaativasta persoonallisuudesta.

Zoko Ble ei kuitenkaan hovioikeudessa kiistänyt sitä, että hän tappoi vaimonsa erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Trumpf – mentally out of order. – 2017

  How long Usa stands behind this clown.      Are there in States….half of  citizens also as jerks ? Rebublicans ?

%¤#&%¤#/¤%#####

Donald Trumpin solvaamien juontajien vastaisku: ”Presidentti ei ole kunnossa”

Julkaistu: 30.6. 17:35

Yhdysvallat

Trumpin haukkumat Morning Joen juontajat Joe Scarborough ja Mika Brzezinski julkaisivat perjantaina kirjoituksen, jonka on tulkittu kyseenalaistavan presidentin mielenterveyden.
Presidentti Donald Trump arvosteli torstaina kärkkäästi MSNBC-kanavan suositun aamuohjelman Morning Joen juontajia Joe Scarborough’ta ja Mika Brzezinskia.

Presidentti kutsui kohauttaneissa twiiteissään Scarborough’ta ”psyko-Joeksi”. Brzezinskiä hän kuvaili hulluksi ja arvioi tämän älykkyysosamäärää matalaksi. Lisäksi hän väitti, että naisen kasvoista olisi uutenavuotena Mar-a-Lagossa vuotanut verta kasvojenkohotuksen jäljiltä.

Trumpin henkilökohtaisuuksiin menevä hyökkäys herätti huomiota myös maailmalla, sillä vastaavanlaisia kommentteja ei ole totuttu kuulemaan Yhdysvaltain presidentin suusta. Uutistoimisto Bloombergin mukaan myös useat republikaanit tuomitsivat presidentin käytöksen jyrkästi.

”Trump ei ole kunnossa”

Viimeisimmän jupakan jälkeen Scarborough ja Brezezinski kirjoittivat Washington Postiin kolumnin otsikolla ”Donald Trump ei ole kunnossa”.

– Presidentti Trump hyökkäsi meitä vastaan torstaina. Huolemme hänen käyttäytymisestään juontaa kuitenkin juurensa syvemmälle, Scarborough ja Brezezinski kirjoittivat WP:ssa.

– Amerikkalaiset johtajat ja liittolaisemme kysyvät itseltään jälleen, onko tämä mies kykeneväinen toimimaan presidenttinä. Meillä on epäilyksemme siitä, mutta olemme molemmat varmoja, ettei hänen mielenterveytensä kestä meidän ohjelmamme katsomista.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös tästä.

Kirjoituksessa ilmoitetaan myös, ettei Brezezinski ole koskaan käynyt kasvojenkohotuksessa, kuten Trump väitti. Kaksikon mukaan myös väitteet siitä, että he tuppaantuivat Trumpin seuraan Mar-a-Lagossa olivat virheellisiä.

Verkkolehti Politico tulkitsee kirjoituksen perusteella juontajien kyseenalaistavan presidentin mielenterveyden. Myös CNN huomauttaa artikkelissaan, että Morning Joen juontajat ja vieraat ovat jo ennen presidentin torstaista hyökkäystä kyseenalaistaneet, onko Trumpin terveys ja mielenterveys sillä tolalla, että hän suoriutuu presidentin tehtävistä. Katsojat ovatkin arvelleet, että Trumpin hyökkäys oli kosto kritiikistä.

”Hän hyökkää naisten kimppuun, koska pelkää naisia”

Trump on tunnetusti television ja aamuohjelmien suuri ystävä. Torstaina hän julisti kuitenkin Twitterissä, ettei aio enää katsoa Morning Joe -ohjelmaa.

– Olemme kunnossa, mutta tämä maa ei ole, Scarborough sanoi myös perjantaiaamun Morning Joe -ohjelmassa.

– Hän hyökkää naisten kimppuun, koska hän pelkää naisia.

Kaksikko kuitenkin korostaa pitävänsä suurimpana huolenaiheena sitä, että Trump jatkaa naisten kiusaamista ja vähättelyä. Trump joutui jo vaalikampanjansa aikana selittelemään sitä, kuinka hän haukkui entistä Miss Universumia Alicia Machadoa Miss Piggyksi, eli vapaasti suomennettuna possuksi. Myös hänen puheensa naisten kourimisesta herättivät paheksuntaa, kun useat naiset syyttivät häntä ahdistelusta.

Trump jatkoi twiittailuaan

Scarborough ja Brezezinski toteavatkin, että presidentin kommentit asettavat samalla kyseenalaiseen valoon myös ensimmäisen naisen Melania Trumpin useaan otteeseen esille nostamat puheet naisten voimaantumisesta.

Myös presidentti avasi sanaisen arkkunsa aiheeseen liittyen perjantaina – ja söi ilmeisesti taas sanansa.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös tästä.

– Katsoin pitkästä aikaa ala-arvoista Morning Joes -ohjelmaa. FAKE NEWS, presidentti kirjoitti ja syytti samalla tuttuun tapaan ohjelmaa valeuutisten levittämisestä.

 

%¤(%¤#&%¤(#%&¤””””     +++++++

 

Trumpin käytös Twitterissä pöyristyttää – mollasi naistoimittajaa vähä-älyiseksi ja verta vuotavaksi.

Trumpin mukaan Mika Brzezinski valui uutenavuotena verta kasvojenkohotusleikkauksen jäljiltä.

Donald Trump
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyökännyt toistuvasti mediaa vastaan viime päivinä.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvalloissa poliitikot molemmista pääpuolueista ovat tuominneet presidentti Donald Trumpin twiitit, jossa hän lyttäsi kahta televisiotoimittajaa poikkeuksellisen rajusti.

Etenkin naistoimittaja Mika Brzezinskin älyä ja ulkonäköä koskevat haukut ovat pöyristyttäneet poliitikkoja.

Trump kirjoitti tiistaiaamuna Twitterissä, että Brzezinskin ja Joe Scarborough’n aamuohjelmassa oli kuulema puhuttu hänestä ikävästi.

Sen jälkeen hän kuvasi Brzezinskiä hulluksi ja vähä-älyiseksi ja Scarborough’ta psykopaatiksi jatkaen, että kaksikko oli yrittänyt turhaan juhlistaa uuttavuotta hänen kanssaan.

Trump väitti Brzezinskin vuotaneen tuolloin paljon verta kasvojenkohotusleikkauksen jäljiltä.

speaks badly of me (don’t watch anymore). Then how come low I.Q. Crazy Mika, along with Psycho Joe, came..

— Donald J. Trump (@realDonaldTrump)

“Voisitteko lopettaa”

Trumpin twiiteille ei juuri löytynyt puolustajia poliitikkojen joukosta. Edustajainhuoneen republikaaneja edustava puhemies Paul Ryan kutsui kommentteja sopimattomiksi.

– Haluaisimme parantaa keskustelun sävyä ja arvokkuutta, mitä tämä ei tietenkään auta, Ryan sanoi.

– Voisitteko lopettaa. Tämä ei ole normaalia eikä virkanne arvon mukaista, twiittasi taas republikaanisenaattori Ben Sasse.

Etenkin naispoliitikot ovat ilmaisseet järkytyksensä.

– Tämä ei käy. Naispoliitikkona minua arvostellaan usein ulkonäköni takia. Meidän pitäisi voimauttaa naisia, sanoi republikaanipuoluetta edustava edustajainhuoneen jäsen Lynn Jenkins Twitterissä.

Demokraattipoliitikkojen kieli oli odotetusti kovempaa. Edustajainhuoneen demokraatteja johtava Nancy Pelosi kutsui twiittejä räikeän seksistisiksi.

Myös toimittajien työnantaja, uutiskanava NBC tuomitsi presidentin kielenkäytön.

– On surullista Amerikan kannalta, että presidentti käyttää aikaansa kiusaamalla, valehtelemalla ja oksentamalla pikkumaisia henkilökohtaisia loukkauksia sen sijaan, että hän tekisi työtään, kanavan tiedottaja Lorie Acio sanoi.

Valkoinen talo puolustautuu

Valkoisen talon apulaistiedottaja Sarah Huckabee Sanders puolusti presidentin käytöstä.

– Ohjelman tekijät ovat hyökänneet häntä vastaan henkilökohtaisesti monta kertaa. Presidentillä on tapana maksaa samalla mitalla. Hän ei antaudu liberaalin median, liberaalin mediaeliitin, Hollywoodin tai kenenkään muun kiusattavaksi, Huckabee Sanders sanoi uutiskanava Foxille.

Myös presidentin puolison Melania Trumpin tiedottaja puolusti presidenttiä. Hän sanoi, että kaikki tietävät Donald Trumpin iskevän voimalla takaisin, kun häntä vastaan hyökätään.

Mika Brzezinski.
Mika Brzezinski 23. helmikuuta 2014.AOP

On epäselvää, mikä sai presidentin tölvimään toimittajia. Muutamaa tuntia ennen twiittejä Brzezinski oli arvostellut ohjelmassa Trumpin käytöstä ja epäillyt hänen mielensä tasapainoa. Omien sanojensa mukaan Trump ei kuitenkaan enää katso ohjelmaa.

Trump on aiemminkin mollannut toimittajakaksikkoa. Hän on arvostellut tällä viikolla toistuvasti televisiokanavia ja sanomalehtiä syyttäen niitä valeuutisten levittämisestä.

Lähteet: AP, Reuter

https://yle.fi/uutiset/3-9697950

Sergel perintä ÖYY……

   Rosiksen kautta vaan, jos luottotiedoton tai varaton.

 


Sergelin  vanhoja paskajuttuja tuolla…kun jengiä yritettiin kusettaa urakalla:::

http://keskustelu.suomi24.fi/t/4243943/sergel-oy

lisää “lääkärit on idiootteja”-sarjaa. – 2017

 

2-vuotiaan Leon allergiat tulivat kalliiksi – lääkärilaskut ja hoidot nielleet jo 10 000 euroa: “Meitä ei uskottu

Monet perheet kokevat, että ruoka-allergioiden hoitosuositukset ajavat lääkärit, päiväkodit ja koulut sulkemaan silmänsä lasten oireilta. Myös lastenlääkärin mukaan kansallisen allergiaohjelman pääviesti on ymmärretty väärin.

 

Elina Väljän esikoispoika Leo alkoi oireilla pian syntymänsä jälkeen. Vauva itki paljon, ja hänellä oli vatsakipuja.

– Häntä oli pidettävä jatkuvasti pystyssä ja hytkytettävä. Vatsan toiminta vaihteli laidasta laitaan, oli ripulia, ummetusta ja oksentelua. Unikin oli itkuista, Väljä kertoo.

Hän epäili, että jokin oli vialla. Hän mainitsi oireista neuvolassa, mutta niitä pidettiin koliikkina. Apua ei tullut myöskään päivystyksestä eikä terveyskeskuksesta.

– Asia kuitattiin sanomalla, että vauvat itkevät. Ei meitä uskottu, emmekä päässeet allergiatesteihin. Meille sanottiin, että syöttäkää vauvaa normaalisti, oireet paranevat siedättämällä.

Kun Leolle alettiin 4,5 kuukauden iässä tarjota kiinteitä ruokia, mikään ei sopinut.

– Kaikki ruoka-aineet aiheuttivat oireita. Oksennus lensi kaaressa, vauva itki ja huusi. Kukaan meistä ei nukkunut. Silloin ymmärsin, ettei kaikki ole kunnossa.

Kiinteiden ruokien tarjoaminen piti lopettaa

Väljä varasi ajan yksityiselle lääkärille, joka niin ikään suositteli jatkamaan siedättämistä. Väljä päätti kokeilla toista lääkäriä.

– Kun hän näki itkuisen, kipuisen lapsen, hän sanoi heti, että kyseessä on todennäköisesti maitoallergia. Se varmistui maitoaltistuksessa.

Asia kuitattiin sanomalla, että vauvat itkevät.

Elina Väljä

Maidollinen äidinmaidonkorvike vaihdettiin maidottomaan, mutta sekään ei vienyt oireita kokonaan pois. Lopulta apteekista löytyi yksi sopiva korvikemerkki. Kiinteät ruuat aiheuttivat kuitenkin jatkuvasti ongelmia, vaikka lapsi oli jo kymmenen kuukautta vanha.

– Lääkäri neuvoi lopettamaan kiinteät vähäksi aikaa kokonaan, jotta suolisto saisi levätä.

Väljä ja hänen miehensä alkoivat antaa lapselle kiinteitä ruokia uudestaan, kun poika täytti vuoden. Myös oireet palasivat.

Tacot olivat hetken aikaa perheen yhteinen herkku. Sitten Leo alkoi saada niistäkin oireita.Elina Väljä

Sopiva ruoka on kallista

Poika pystyi syömään kerrallaan vain hyvin pieniä määriä tiettyjä ruoka-aineita. Sopivat ruuat löytyivät kokeilemalla, mutta niitäkään lapsen vatsa ei kestänyt pitkään.

– Porolla, lampaalla, mangolla, päärynäsoseella ja

mentiin aika pitkään. Sitten kävi yhtäkkiä niin, että osa niistäkin aiheutti oireita. Aina pitää yrittää keksiä jotain uutta tilalle, kun joku putoaa pois.

Väljä kertoo, että Leon lääkäri- ja lääkekuluihin on mennyt vajaan kahden vuoden aikana rahaa noin 10 000 euroa.

Poika elää tällä hetkellä pääasiassa poron- ja lampaanlihalla sekä pensasmustikoilla.

Elina Väljä

Summaan mahtuu lukuisten lääkärikäyntien lisäksi muun muassa maitoaltistustesti, ruokatorven ph-mittaus, kahdet laajat allergiakokeet ja paljon verikokeita. Yksityinen lääkärikäynti ilman tutkimuksia maksaa Väljän mukaan noin 150 euroa. Joskus käyntejä tulee useita peräkkäin.

– Vakuutus on onneksi kattanut valtaosan laskuista. Jotkut voiteet, lääkeaineettomat lääkkeet ja maitohappobakteerit jäävät vakuutuksen ulkopuolelle.

Vauvana Leoa käytettiin myös vyöhyketerapiassa, myöhemmin ravintovalmentajalla ja funktionaalisen lääkärin vastaanotolla.

Ruoka on perheelle iso menoerä, sillä Leolle sopivat ruuat ovat yleensä kalliita.

– Ruokavalio on taas hieman muuttunut ja kauppalasku sen myötä noussut. Poika elää tällä hetkellä pääasiassa poron- ja lampaanlihalla sekä pensasmustikoilla. Hänen ruokaansa menee nyt hetkellä rahaa noin 250 euroa kuukaudessa.

“Vähättelyä”

Allergia- iho- ja astmaliiton mukaan 25 prosenttia lapsista on jollain lailla allergisia. Lasten ruoka-allergioiden määrä on ollut nousussa Suomessa pitkään, mutta viime vuosina kasvu on hidastunut. Noin kuudella prosentilla alle 2-vuotiaista lapsista on jokin ruoka-aineallergia.

Vanhemmille on vihjailtu, että äidillä on mielenterveysongelmia tai vuorovaikutusongelma lapsen kanssa.

Sanna Merikallio-Tepponen

Pienet lapset saavat oireita yleensä maidosta, munasta tai gluteenia sisältävistä viljoista. Niitä ovat ohra, ruis ja vehnä. Allergialapset ry:n mukaan on yleistä, ettei lapsen oireilua oteta terveydenhuollon puolella tosissaan.

– Korviini kantautuu paljon sitä, että oireita on vähätelty neuvolassa tai lääkärissä. Vanhemmille on myös vihjailtu, että äidillä on mielenterveysongelmia tai vuorovaikutusongelma lapsen kanssa, kertoo Allergialapset ry:n puheenjohtaja Sanna Merikallio-Tepponen.

Suurin pulma Merikallio-Tepposen mielestä on Käypä hoito -suositus, joka neuvoo antamaan oireileville lapsille siedätyshoitoa – eli käytännössä syöttämään heille niitäkin ruokia, jotka aiheuttavat oireita.

– On menty väärään ääripäähän ja suljettu silmät allergioilta. Siedätys on ihan hyvä keino niin kauan kuin oireet ovat lievät. Kun oireilu haittaa elämää, pitäisi alkaa miettiä allergioiden mahdollisuutta.

Elina Väljän kotialbumi

Merikallio-Tepponen sanoo, että myös

ajaa väärää viestiä. Ohjelman tavoitteena on rohkaista perheitä hälventämään allergiapelkoa ja lopettaa tarpeeton ruoka-aineiden välttäminen. Näin pyritään lisäämään väestön sietokykyä allergioiden aiheuttajille.

Allergiset lapset joutuvat syömään ruokaa, joka ei heille sovi.

Sanna Merikallio-Tepponen

Allergia-, iho- ja astmaliitto on julkaissut nettisivuillaan asiantuntijoiden laatiman

, joka neuvoo esimerkiksi päiväkoteja tarjoamaan allergiselle lapselle samaa ruokaa kuin muillekin lapsille, ellei allergiaruokavalion välttämättömyydestä ole lääkärinlausuntoa.

– Valinnan mahdollisuudet ovat ohjelman myötä supistuneet koulujen ja päiväkotien ruokavalikoimissa. Allergiset lapset joutuvat syömään ruokaa, joka ei heille sovi. Lapsella pitäisi olla oikeus hänelle sopivaan ruokaan.

Lääkäri: Hoidon taso vaihtelee

Lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Peter Csonka sanoo, että allergioiden hoidon tasossa on paljon alueellista vaihtelua Suomessa.

– Jos alueella on paljon lasten allergologeja tai asiaan perehtyneitä lääkäreitä ja neuvolan terveydenhoitajia, hoitopolku voi olla lyhyempi kuin jossain muualla. Muidenkin sairauksien hoitolinjoissa on alueellisia eroja, Csonka sanoo.

Kansallinen allergiaohjelma otettiin käyttöön vuonna 2008, ja se päättyy ensi vuonna. Csonka on mukana ohjelmaan mukaan ohjelman pitkäaikaisvaikutusten arviointiin menee kymmeniä vuosia, mutta lyhytaikaisilla mittareilla tuloksia on jo nähtävissä. Asenteet allergioiden hoidossa ovat muuttuneet. Erityisruokavalioiden määrä on pudonnut ohjelman aikana päiväkodeissa puoleen.

– Ennen vanhaan oli 50 ruoka-aineen listoja, joita allergisten piti välttää. Uuden tutkimustiedon ja allergiaohjelman myötä on järjestäydytty niin, että voidaan systemaattisemmin selvittää, onko jokin erityisruokavalio tarpeen vai ei. Osalla ihmisistä se on jäänyt päälle, vaikka tarvetta ei ole, Csonka kertoo.

Siedätys-termi väärässä käytössä

Ohjelma perustuu muun muassa uusiin tutkimuksiin allergioiden syntymekanismeista ja siitä, mitkä allergioiden aiheuttajista ovat yhteydessä vakaviin henkeä uhkaaviin reaktioihin. Allergiaohjelman sihteeristön jäsenenä toimiva Csonka painottaa, että ohjelman tarkoituksena on keskittyä mahdollisimman tarkkoihin diagnooseihin.

Joissakin päiväkodeissa on vedetty mutkat suoriksi ja kehotettu lasta juomaan maitoa ja syömään munia, vaikka vatsa on kuralla. Ei se toimi sillä tavalla.

Peter Csonka

Csonkan mukaan ohjelman pääviesti on kuitenkin ymmärretty väärin ja siedätys-termi on otettu käyttöön tilanteissa, joissa ei ole kyse siedätyshoidosta.

– Joissakin päiväkodeissa on vedetty mutkat suoriksi ja kehotettu lasta juomaan maitoa ja syömään munia, vaikka vatsa on kuralla. Ei se toimi sillä tavalla, että oireista välittämättä syödään kaikennäköistä ja saadaan hirveitä oireita. Lääkärinä puhun siedätyshoidosta silloin, kun se on tutkimukseen perustuva, vakioitu hoitomuoto, Csonka toteaa.

Elina Väljän kotialbumi

Yksilöllistä hienosäätöä

Siedätyshoidon tarkoitus on lisätä sietokykyä yksilöllisesti ja niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Ruokaa ei tuputeta väkisin vaan hienosäätää annoksia lapsen sietokyvyn mukaan. Vaikeasti allergisten hoitoon ja ohjeistukseen kuuluu edelleen välttää allergisoivia ruoka-aineita mahdollisimman tarkkaan.

– Jos lapsi on herkistynyt raa’an kananmunan sisältämille proteiineille, jotka hajoavat kuumennettaessa, hän voi syödä kananmunia kypsänä. Jos useammasta kypsästä munasta tulee maha kipeäksi, määrä pitää pudottaa sopivalle tasolle.

Siedätyshoitoon kuuluu Csonkan mukaan myös psykologinen siedätys, jonka tarkoitus on hälventää allergiaan liittyviä pelkoja. Potilaalle kerrotaan, että lievät reaktiot eivät ole terveydelle vaarallisia eivätkä aiheuta lisäsairauksia.

Perheet väsyneitä

Elina Väljän poika täyttää pian kaksi vuotta. Äiti on saanut vinkkejä lapsen ruokavalioon allergisten lasten vanhemmille suunnatusta Facebook-ryhmästä. Monipuolisen ruokavalion ylläpitäminen on työlästä ja hankalaa.

– Joudumme antamaan hänelle myös joitakin sellaisia ruokia, jotka aiheuttavat siedettäviä oireita. On pakko, koska on syötävä.

Lisäksi ruuanlaitto vie paljon aikaa, koska juuri mitään ei saa ostettua valmiina. Pelkkä parsakaalin käsittely lapsen vatsalle sopivaksi vaati jokin aika sitten useita työvaiheita.

– Ensin parsakaali piti laittaa pakastimeen, sen jälkeen pestä, keittää, soseuttaa ja heittää paistinpannulle. Lopuksi käytin sen vielä pakastimessa ennen kuin tarjosin lapselle.

Allergialapset ry:n mukaan vaikeasti allergisten lasten perheet ovat usein hyvin uupuneita.

– Varsinkin se vaihe, kun allergioita selvitetään, on äärimmäisen kuormittava ja stressaava. Kun sopivat ruoka-aineet löytyvät, koko perhe saa hengähdystauon, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Merikallio-Tepponen.

¤#¤%&%¤#&%#&%#&%¤
 (no2::::”” Suomalaisten erinäisten lääkäreiden välinpitämättömyys, ammattitaidottomuus ja viitsiminen – alkaa olla arkipäivää.  “”)

Lapissa poliisikin ajelee kännissä.-2017

No ainakin tämä tuon jutun poliisi.  Sattui vielä varmaan tilastomielessäkin mukava osuma, että siellä pohjoisessahan poliisia saa odotella tuntitolkulla, mikä tahansa tilanne olisi menossa.    Nyt sitten eläköityvälle pollarille huono tuuri, kun käry kävi — vaikkei tilastomielessä ihan heti ehkä tullut ukolle mieleen.    Tiesi toki itse , kuinka usein on porukka liikkeellä, mutta sattuma puuttui peliin. (ei kohtalo)

/&#(¤(#%¤(&%#¤

Rikosylitarkastaja tuomittiin käräjillä rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta

  • Jani Leinonen

Lapin poliisilaitoksen rikosylitarkastajatuomittiin tiistaina käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Rikosylitarkastaja on jättänyt poliisilaitokselle irtisanoutumisilmoituksen ja jää eläkkeelle 1. marraskuuta lukien, jota ennen hän on virkavapaalla ja pitää kertyneet vuosilomansa.

– Hän ei ole käytännössä enää hoitamassa virkatehtäviä ennen eläkkeelle jäämistään eikä poliisilaitoksella näin ollen ole tarvetta käynnistää mahdollisia virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä annetun rikostuomion johdosta, Lapin poliisi tiedottaa.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/147087-rikosylitarkastaja-tuomittiin-kaeraejillae-rattijuopumuksesta-ja-virkavelvollisuuden-rikkomisesta

Petän tyhmää miestäni mustan miehen kanssa. – 2017

Seuraavanlaiset  tarinat, kuten alla — kenties tulevat  Suomessa   lisääntymään. ?  

 

”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä;    >>>>>>>

“””””””Minulla on ihan hyvä, komea ja mukava mies. Hän on takuulla myös uskollinen. Petän häntä koko ajan ja useimmiten mustaihoisten ja turkkilaisten kanssa. Viimeinen viikonloppureissu vanhempien luokse oli oikeasti reissu Kreikkaan, jossa harrastin seksiä samaan aikaan kahden vanhan säädön kanssa. Kun olin raskaana, pelkäsin, että lapseni ihonväri olisi eri kuin mieheni. Onneksi ei ollut.””””””””

loput tuolla:::: http://www.is.fi/perhe/art-2000005269882.html

http://www.is.fi/perhe/art-2000005269882.html

Keskustan kansanedustaja tyrmää sote-uudistuksen.- 2017, kesäkuu

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskosen mielestä sote aiheuttaa suuria vaikeuksia maaseutukunnille – vain maakuntakeskukset hyötyvät.

Sunnuntai 25.6.2017 klo 21.47       http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706252200225532_pi.shtml

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen ei pelkää kritisoida oman puolueensa johtaman hallituksen suurhanketta. (EERO LIESIMAA)

Kansanedustaja Hannu Hoskonen jatkaa sosiaali- ja terveysuudistuksen ärhäkkää kritisointia. Viime marraskuussa (IL 24.11.2016) Hoskonen latasi Iltalehdessä muun muassa, että sote-uudistuksen seurauksena noin sata kuntaa menee nurin viiden vuoden aikana.

Hoskosen suuta ei ole tukkinut edes se, että kyseessä on vanhoilta hallituksilta periytynyt ja tällä vaalikaudella oman puolueen johtaman hallituksen suurin hanke.

– Tämä on sodan jälkeisen historiamme suurin rakenteellinen, valtava yhteiskunnallinen muutos, Hoskonen perustelee.

Sote-lait ovat parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan syynissä. Hoskonen on tuon valiokunnan jäsen. Valiokunnan käsittelystä hän ei voi puhua mitään.

Sen sijaan hän kritisoi uudistusta maaseudun näkökulmasta. Hoskonen on paitsi kolmannen kauden kansanedustaja Pohjois-Karjalasta, myös Ilomantsin kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

– Sote keskittää rahat ja työpaikat maakuntakeskuksiin. Kehitys siihen suuntaan on jo alkanut. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Siun sote (Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä) päätti lopettaa terveyskeskuksen Tuupovaarassa ja keskittää palvelut Joensuuhun. Päätös jouduttiin tosin perumaan, kun kuntalaiset nousivat vastarintaan, Hoskonen kertoo.

“Tarina loppu”

Hoskosen mukaan maakunnallinen kilpailutus toimii keskittämisen työvälineenä. Hoitopaikat ja työpaikat siirtyvät vähitellen maakuntakeskuksiin. Hän kertoo toisen esimerkiksi Lieksasta.

– Siellä kilpailutuksen jälkeen vanhuksen pitäisi siirtyä paikkakunnalta, jossa on asunut koko elämänsä, toiselle puolelle maakuntaa. Syynä on muutamien eurojen ero tarjouksissa maakunnallisessa kilpailutuksessa.

– Tällä rikotaan perustuslaillista oikeutta valita asuinpaikkansa. Pitääkö vanhus eristää sosiaalisesta turvaverkostaan loppuelämäksi yksinäisyyteen ja outoon ympäristöön? Missä on ihmisarvo ja inhimillisyys, Hoskonen kysyy.

Hoskosen mielestä maakuntien itsehallinto on sinällään hyvä asia. Siinä ei vaan pienten kuntien ääni kuulu, koska kunnallinen itsehallinto ei enää anna suojaa.

– Kilpailutukset pitäisi tehdä kotikunnat huomioiden, mutta niin ei tehdä. Kun palvelut ja työpaikat on viety maakuntakeskuksiin, on kunnan tarina loppu.

Vuodeosastot

Sote-uudistuksen valinnanvapausmalli siirtää terveyskeskusten yhteydessä toimivat vuodeosastot maakunnan liikelaitoksen vastuulle. Tämä tarkoittaa Hoskosen mukaan, että myös vuodeosastojen potilaat siirretään maakuntakeskuksiin.

– Vuodeosastot ollaan siirtämässä keskussairaalaliikelaitoksen vastuulle. Samoin pitkäaikainen kotisairaanhoito on siirtymässä keskussairaalan määräysvaltaan.

– Ei taida olla sattumaa, että esimerkiksi Joensuuhun rakennetaan kuumeisesti uusia terveyspalvelutiloja. Hoitojen siirtoja maaseutukunnista maakuntakeskuksiin tehdään koko ajan. Miksi näin toimitaan? Soten perusajatushan oli lähipalvelujen turvaaminen, ei keskittäminen, Hoskonen sanoo.

Yksityinen keskuksissa

Kansanedustaja Hoskosen mukaan maaseutukuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöllä on edessään “rajut yt-neuvottelut ja irtisanomiset, jos laki menee tällaisenaan läpi”.

– Soten valinnanvapaus poistaisi tähän saakka hyvin toimineen perustuslain takaaman suojan palvelujen saamiseksi koko maan alueella. Suuret ylikansalliset yhtiöt ottavat vähitellen markkinan haltuun. Vain kasvukeskukset ovat houkuttelevia sijoituskohteita, Hoskonen uskoo.

– Tästä asiasta ei ole ihmisille puhuttu, vaikka se on vakavin uhka kansalaisten tasavertaiselle kohtelulle. Maakunnalliset sote-yhtiöt keskittyvät kasvukeskuksiin samasta syystä. Tilanne on vakava, ellei riskejä kartoiteta ja korjata. Perustuslain 19. pykälän mukaan palvelujen turvaaminen kaikille kansalaisille on julkisen vallan nimenomainen tehtävä. Siitä on pidettävä tiukasti kiinni, Hoskonen vaatii.

Suomi ensin -leirin mielenosoittajia yritti palata Rautatientorille.- 2017

Suomi ensin -leirin mielenosoittajia yritti palata Rautatientorille. -2017

Poliisi esti yrityksen ja otti kiinni kaksi mielenosoittajaa.

Poliisi purki Suomi ensin -mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla 26. kesäkuuta 2017.
Poliisi purki Suomi ensin -mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla 26. kesäkuuta 2017. Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suomi ensin -leirin mielenosoittajia pyrki palaamaan osoittamaan mieltään Helsingin Rautatientorille tiistai-iltana. Poliisi kuitenkin torppasi mielenosoittajien yrityksen ja otti kiinni kaksi henkilöä, koska he kieltäytyivät poistumasta paikalta.

Poliisi määräsi maanantaina mielenosoituksen purettavaksi turvallisuussyihin vedoten. Poliisin mukaan mielenosoittajat yrittivät tempauksellaan kokeilla, pitääkö poliisin linja.

– Kyllä se meillä pitää. Kehotimme heitä poistumaan ja suurin osa poistuikin, mutta jouduimme tekemään pari poliisilakiin perustuvaa kiinniottoa, kertoo ylikomisario Jussi Huhtela Helsingin poliisin tilannekeskuksesta.

Huhtelan mukaan kiinniotot sujuivat rauhallisesti ja kiinniotetut kävelivät poliisiautoon omin jaloin. Tilanne Rautatientorilla on hänen mukaansa tällä hetkellä rauhallinen. Poliisi partioi alueella Huhtelan mukaan “jonkinlaisella miehityksellä”.

– Katsomme, että tilanne normalisoituu ja varmistamme, ettei kukaan perusta sinne taas uutta mielenosoituspaikkaa.

Rautatientorilta poistetun mielenosoituksen tilalle on anottu uutta lupaa kokoontua samalle paikalle. Poliisi suhtautuu ilmoitukseen kielteisesti.

Huhtela kertoo, että poliisissa mietitään aamulla, onko tämänpäiväisessä välikohtauksessa syytä epäillä rikosta. Jos on, niin mahdollinen rikosnimike on kokoontumisrikkomus.               https://yle.fi/uutiset/3-9693210

Tässä se mielenkiintoinen pointti, että  jos yksilöt tekevät rikoksia, niin voidaanko teltta” kieltää.   ELi, oli sitten ry, oy, yhdistysx……tai mikä tahansa joukko mikä on kokoontunut.     Otetaanpa festarit.  Siellä sitten x-määrä vaikkapa tappeluita.   Perutaanko esim 2 päiväisen festarin toinen päivä poliisin toimesta kokonaan.    Ja annetaanko kyseiselle festarille banni maalman tappiin asti…..kun nuo tappelut nyt siis sattuivat juuri siellä.   Pitääkö festarin vaihtaa nimeä vai paikkaa, jotta homma pelittää jälleen. ? 

Yksittäisten henkilöiden tekemiset eivät lie (mutuna) voi aiheuttaa jatkuvaa, toistuvaa kieltoa itse organisaatiolle tai mikä onkaan järjestäjä.   Muuten tuolla voisi alkaa sulkea tai lopettaa muutamankin puljun…alkaen vaikka noista lahkojen pedofiilisyytteistä ja tuomioista(joita ei tuppaa tulemaan oikeuteen, kun ne selvitetään kuulemma ihan pikku kivassa sisäpiirissä).  Pari ukkoa syytteessä alaikäiseen sekaantumisesta lahkossa, niin koko lahko voidaan kieltää.   Onko tässä nyt sama logiikka sitten.    Poliisi   tai oikeuslaitos ei taida voida näitä ihan mielivaltaisesti päättää. 

Suomi-ensin~~~  siis ehkä muuttanee nimeä leirilleen miksi huvittaa….ja tyrkkää sen Suomen lipun sinne kököttämään, niin eiköhän se riitä kertomaan, mistä leiristä on kyse.    Ja jättävät ne matsailut sinne kotiporsaiden kanssa painimiseen, niin pysyy leiri paremmin asemassaan.  

Post Navigation